kaikki mitä en tiennyt raskaudesta

Iidan matkassa

Raskaus on kaikessa mahdollisessa päässyt yllättämään. Monet asiat tämän matkan aikana ovat olleet ihan uusia ja olen ymmärtänyt miksi niistä ei mielellään puhuta. Osa vaivoista mielletään todella noloiksi, vaikka ne ovatkin ihan normaaleja. Raskauteen liittyy myös paljon sääntöjä, mitä pitää tehdä ja mitä ei.

Raskaana ollessa ei voi syödä mitään, mutta silti tulisi syödä monipuolisesti. Et voi syödä salmiakkia, lakritsia, inkivääriä, raakaa kalaa, ei Itämerestä kalastettua kalaa, ei haukea eikä kuhaa, ei rakaa lihaa, eikä maksaa. Et voi syödä ulkolaisia pakastavihanneksia tai marjoja. Pastoroimattomat maitotuotteet, kuten juustot on kiellettyjä. Ei papuja, ituja tai merileviä, eikä siemeniä, etenkään pellavansiemeniä. Ei keinotekoisia makeutusaineita. Eikä suolaa tai suolaisia ruokia, valmisruokia ei suositella. Kaikki ruoka tulee kuumentaa, kasvikset ja vihannekset huuhdella ja kuoria. Jos, et noudata ohjeita, olet huono äiti. Mutta vielä hunompi äiti olet, jos et syö monipuolisesti. Ja foolihappo, maitohappobakteerit, rautalisä ja movitamiinit, niitä ei pidä unohtaa. 

Raskausaikana olemassaolevat allergiat voi pahentua tai ilmaantua uusia allergioita. Itse olen saanut viljatuotteista todella pahat iho-oireet raskausaikana.

Raskaana ei saa myöskään juoda mitään, ei kahvia, ei teetä, ei limuja makeutusaineiden takia, ei alkoholia eikä rohto/yrtti juomia. Vesi on aina oikea valinta!

Pahoinvointi voi entisestään supistaa laajaa ruokavalikoimaa. En ikinä kuvitellut, että raskausajan pahointi olisi hirveää, mutta se oli hirveää.

No sitten on närästys! Ruuansulatus hidastuu, mahalaukun ja ruokatorven lihakset veltostuvat, jonka takia mahahapot eivät pääse nousemaan ruokatorveen, vaan aiheuttavat närästystä. Ratkaisuna tietysti välttää taas erinäisiä ruokaineita!

Raskaana et saa lihoa, muttet saa laihtuakkaan. Liikaa lihoaminen on terveysriski monella tapaa ja kiloista on vaikea päästä eroon myöhemmin. Lahtuminenkaan ei ole hyvä juttu, se on huolestuttavaa ja sikiön kasvun vaarantavaa. 

Raskausaikana on hyvä tottua myös siihen, että ulkonäkösi kommentointi kuuluukin nyt kaikille. Olit lihonnut tai laihtunut tai oli mahasi liian pieni tai liian suuri, saat kommentteja kehostasi aivan varmasti. Minullekin kollega töissä sanoi: "Kyllä sun naamasta nyt näkee, että olet alkanut ottaa painoa". Puhumattakaan kaikista niistä kommenteista, joissa luullaan minun olevan viimesilläni raskaana, koska maha on niin iso, "tulee pullea poika". 

Raskaana pitää harrastaa liikuntaa. Liikunta on hyväksi äidille ja sikiölle. Mutta et saa nostella mitään raskasta tai kantaa mitään, et saa juosta tai hyppiä, sillä raskausaikana nivelet löystyvät. Tärähtävät liikkeet ovat vaarallisia. Kohtu ei saa jäädä puristuksiin, vatsalihaksia ei saa tehdä, selällään tehtäviä liikkeita ei saa tehdä, eli parasta on kävely, jooga ja pilates! Mikäli enää taivut. 

Hengästyt olemattomasta. Kohtu alkaa kasvaessaan painaa palleaa ja hengittäminen muuttuu vaikeammaksi. Kuitenkin happea tarvitaan enemmän kuin ennen, sillä osa siitä menee sikiölle. Portaiden nouseminen vaatii jo pinnistelyjä. Tuntuu nololta puuskuttaa niin pienen "liikuntasuoritteen" jälkeen. Minä tilaan hissin yhteen porrasväliin kerrostaloasunnossani, en vain enää työpäivänjälkeen jaksa nousta niitä portaita.

Raskaana pitää nukkua riittävästi, lepääminen on tärkeää. Mutta selällään ei saa nukkua eikä mahallaan saa nukkua. Kyljellään voi nukkua, mutta loppuajasta puoli-istuva asento on paras. Jos nyt ylipäätään voit nukkua, kun kohtu painaa virtsarakkoa ja pitää ravata pissalla. Ja mikäli vauva antaa sinun nukkua, koska hän on hereillä silloin, kun sinä nukut ja potkii minkä ehtii. 

Raskaana et saa vaihtaa kissanhiekkalaatikkoa tai koskea kissan ulosteeseen. Voit saada vaarallisen toksoplasmoosin. 

Raskaana on ihan normaalia, että pissa välillä lorahtaa. Relaksiinihormoni pehmentää lantionpohjanlihaksia ja valmistaa niitä synnytykseen. Pehmeinä ne antavat paremmin periksi ja venyvät. Raskaana kärsii usein ummetuksesta. Keltarauhashormoni rentouttaa suolistoa ympäröiviä lihaksia, jonka takia ruoka kulkee suoliston läpi hitaammin. Toki lisänä ilmavaivat. Kaasua nimittäin muodostuu suolen toiminnan hidastuttua enemmän.  Peräpukamista en ole vielä kärsinyt, mutta monelle tulee niitäkin. Ummetus vielä pahentaa peräpukamien tilaa.

Suonikohjuja minulla ei ole, mutta ne ovat varmasti tulevaisuutta. Niitä nimittäin löytyy joka naiselta meidän suvussa. Mummolta ja äidiltä ne on leikattu, sillä ne aiheuttivat niin paljon särkyjä.

Raskausaikana limakalvot kuivuvat. Sinun saattaa tehdä enemmän mieli seksiä kuin koskaan, mutta olet kuivempi kuin koskaan. Emättimen limakalvot ei ole mitään nenään verrattuna. Nenä se vasta kuiva onkin, kipeä ja verta vuotava.

Emättimen kuivuuden lisäksi hiivatulehdukset usein lisääntyvät raskauden aikana. Hormoonien lisääntyminen on hyvä kasvualusta bakteereille. 

Ja parasta kaiken tämän lisäksi on muistaa, että raskaus ei ole sairaus. Voit elää ihan normaalia elämää. Kaikkea saa tehdä, mikä tuntuu hyvältä! 

-Iida

 

Kommentit

Hei Ida, 
Itse asiassa raskaudessa normaalipainoinen saa keskimäärin noin 10-12 kg lisää painoa. Paino nousee hitaasti alkuraskaudessa, mutta saattaa usein nousta reippaammin loppuraskaudessa.
Painonpudotus ei ole vaarallista, ainoastaan jos odottaja on jo valmiiksi alipainoinen. Tuolloin hänen ja vauvan hyvinvointi voi olla vaarassa. Jos odottajalla on jo ennestään lievä tai merkittävä ylipaino pitäisi hänen pitää painonnousu maltillisella tasolla. Ei ole hätää vaikka tällaisella odottajalla paino pysyisikin koko raskauden samana, tai jopa hieman laskisi. 

Itse olen yli puolenvälin ohittanut, pyöreän mallinen äiti. Olen saanut kiloja raskauden aikana tasan 3kg ja 700g. Mikä sinänsä on hyvä, ottaen huomioon esikoisen aikana tulleet 30kg. 
Koen itse hankalaksi tuota vatsan koon ihmettelyä. ''Se on valtava'' sekä ''sen kyllä huomaa että tulossa on tyttö, sun takapuoli ja lantio on hieman saanut massaa'' sekä ''Eikö sinulla paino ole noussut kun se neljä kiloa??''. Näitten kommenttien jälkeen on vaikea katsoa itseään raskaana peiliin. Sillä jostain syystä se kommentti kehon uusista muodoista kummittelee takaraivossa. 

...Eikö sinulla paino ole noussut kun se neljä kiloa??!... 

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista!

Tottakai normaalisti raskauden aikana paino nousee. Ja mielellään se pidetään maltillisena. Erityisesti juurikin, jos ylipainoa on kuten omalla kohdalla. Hurja laihtuminenkin raskauden aikana saa usein neuvolasta huolestuneita kyselyjä. Tämä teksti tosiaan oli humoristisessa mielellä kirjoitettu asioilla leikitellen. Mikään ei tietenkään ole näin mustavalkoista.

Ja minustakin on erityisen jännää, että raskaus oikeuttaa ulkonäön kommentointiin, mitä muuten ei tapahdu samalla lailla tai ainkaan yhtä suoraan. Samanlaista kommentointia olen saanut itsekin, mikä tuntuu kurjalta, kun tosiaan on muutenkin yliopainoa, enkä tosiaan ole lihonnut kuin olle neljä kiloa tähän mennessä.

Tsemppiä raskauteesi! Yriteään olla välittämättä <3

Sitten kun lapses haluaa nähdä kuvan isästään niin voit näyttää sille ilmakuvan Suomesta ja sanoa, että "todennäköisesti isäs on jossain tässä kuvassa"

Lumos

Ensinnäkin mun on Iidalle sanottava, että näitä kommentteja on välillä ihan kauheaa lukea ja kauheasti tsemppiä sulle. <3

JPlle puolestaan haluaisin muistuttaa käytöstavoista sekä siitä, että Iida on tietoinen lapsen isäehdokkaista. Kehotan myös miettimään, että mitä väliä sillä on vaikka joku nainen ei oman lapsen isää tietäisikään? Aivan, ei mitään. Tärkeintä on se, että lapsella on lähellään turvallisia aikuisia.

Kommentoi