Kaikki saa vauvoja

Tuntuu, että kaikki ovat tällä hetkellä raskaana. Todella moni bloggaaja on tämän kevään ja kesän aikana ilmoittanut raskaudestaan ja siitä syystä someni tuntuu olevan vain vauvauutisia toistensa jälkeen. Aihe on puhututtanut myös mediassa, sillä blogimaailman suurimmat nimet ovat raskaana ja se vaikuttaa koko alaan. Tietenkään kyseessä ei ole mikään ihme, vaan todella luonnollinen asia, että noin kolmeakymppiä lähestyvät ihmiset perustavat perhettä ja lisääntyvät. Onhan tätä ennenkin monet suositut bloggaajat olleet raskaana ja varmasti tulevat olemaan, mutta ehkä tällä hetkellä on ennätysmäärä samaan aikaan raskaana! Sen takia asia on noussut uutisiin ja siltä on ollut vaikea välttyä. Tuskin syntyvyys on radikaalissa nousussa ja vaikka olisikin, niin lisää lapsiahan me Suomeen tarvitsemme. Uskon kuitenkin, että monet näkyvät ja tunnetut henkilöt ovat nyt saamassa lapsia, jonka vuoksi tuntuu, että aihe on isosti esillä somessa.

Sen lisäksi, että blogikollegani ovat raskaana ja saavat lapsia, saavat niitä myös oma lähipiiri. Yksi läheinen odottaa esikoistaan, muutama yrittää toista lasta, kolme äitiystävää odottavat toisia lapsiaan ja kaksi äitiystävää ovat juuri synnyttänyt toiset lapsensa. Sekin on todella luonnollista, ystäväni ovat niitä noin kolmekymppisiä, joilla on usealla jo yksi taapero.

Kaikki vauvauutiset tekevät iloiseksi. Monille se voi olla ollut suuri haave, joka viimein toteutuu. Monet ovat miettineet, harkinneet ja yllättyneet positiivisesti. Jotkut huolestuneet, ehkä pelänneet ja iloinneet suuresti. Osa ei ole tiennyt toivovansa, mutta ensi hetkistä halunnut ja lopulta rakastunut. Tarinat ovat aina mielettömiä. Itse äitinä haluaisin antaa kaikille halukkaille mahdollisuuden äitiyteen ja toteuttaa lapsihaaveen. Lapsen saaminen on mieletön ihme ja se rakkaus mullistaa maailman. Jokin niin pieni on jotain niin suurta, ettei sitä voi osata odottaa.

Minulla on yksi lapsi ja se on enemmän kuin monella tulee koskaan olemaan, jotka toivovat lasta eivätkä siitä huolimatta sitä saa. Vaikka olen kiitollinen, niin silti minun tekee myös kipeää. Muiden perheonni ei ole minulta pois, mutta se saa minut toivomaan samaa. Siksi kaikki ne raskausuutiset muljauttavat sisintäni. Pelottaa saanko minä tuollaista onnea ja se pelko sattuu syvältä.

Katson muiden kuvia raskausuutisen julkaisusta, jossa molemmat vanhemmat pitelevät käsiään vatsan päällä ja halaavat. Katson kuvaa perheestä, johon on syntynyt pikkusisarus. Kaikki katsovat uutta tulokasta rakastavaisin ja hellin silmin. Mieleni herkistyy. Niin kauniita ja onnellisia hetkiä täynnä sanatonta rakkautta. Pakahdun siitä toisten onnesta, ja samaa aikaa haluisin sen itselle. Mietin miltä sellainen rakkaus mahtaa tuntua. Toisenlainen rakkaus. Mietin, että saanko koskaan kokea tuollaisia hetkiä, saanko ikuistaa ne kuviksi mieleeni?

Saanko tuntea vatsani vielä pyöristyvän? Minun silittelevän sitä varovasti. Tuntea ne pienet liikkeet? On ehkä itsekästä toivoa saavansa kokea ne uudelleen, mutta minä toivon silti. Onko minulla mies, jonka kanssa katsoa lasta hellivin silmin täynnä rakkautta? Olla siinä yhdessä?  Saanko minäkin riidellä siitä kenen vastuulla on mitäkin? Saanko käydä nukkumaan siihen viereen ja kuivata onnen kyyneleet lakanan reunaan? Jotain niin tavallista ja luonnollista, jotain johon meidät on tehty. Ja silti niin ihmeellinen prosessi, että sen saavuttaminen tuntuu välillä olevan mahdotonta.

Minä toivon niin kovasti, mutta tiedostan sen, ettei kaikki toiveet täyty. Se tuo suurta pelkoa. Minäkin haluaisin. Saanko minä? Miksi muut saavat ja minä en? Tai en ainakaan niin, miten alunperin olin ajatellut. Minulla on huoli siitä, että toteutuuko ne omat toiveet ja haaveet. Ne muistuvat luonnollisesti mieleeni, kun näen muiden saavuttavan sen oman haaveeni, eli juuri silloin kun toiset kertovat raskausuutisia. Siksi ne iloiset ja onnelliset uutiset herättävät kipuilua. Lisäksi itselläni herää pelko ulkopuolelle jäämisestä. Minä en tiedä mitään parisuhteista, en tiedä mitään lapsen saamisesta parisuhteesta ja yhteisestä vanhemmuudesta. Minulla on yksi lapsi, en tiedä mitään usean lapsen lapsen vanhemmuudesta, en osaa samaistua iloihin tai haasteisiin. Samanlaiset elämäntilanteet samaan aikaan yhdistävät ja se on luonnollista, tapahtunut itsellekin. Mutta samana aikaan se pelottaa.

 Muiden onni ei ole itseltä pois, hoen itsekseni.

Minullakin on onnea. Ja moni aiheita onneen. Ja tiedän voivani olla onnellinen näin. Mutta ehkä te tiedätte mitä tarkoitan ja saatte ajatuksesta kiinni.

-Iida

Kommentit (11)
  1. Ei itsekästä vaan inhimillistä toivoa 🙂 oma onni säteilee myös muille hyvänä.

  2. Hyvin saan kiinni sun tuntemuksista! Itse odotan lokavauvaani, esikoistani – yksin. En ikinä ajatellut olevani tässä tilanteessa, eikä itselliseksi äidiksi ryhtyminen ollut koskaan suunnitelmissa. Tässä sitä kuitenkin ollaan – koronakid eturepussa! Onnellisena tästä mahdollisuudesta ja huikeasta vahingosta, mutta samalla pienellä kiukutuksella siitä, etten saa jakaa niitä ”kolmet kengät hiekalla” tai ”hellitään mahaa yhdessä”- kuvia. Ja tosiaan pelko on myös siitä, onko ikinä edes mahdollista löytää kumppania tai saada sellaista ”perheonnea” mitä toisilla on, kun on huollettavana vauva ja vielä karvaisempi isobroidikin? Milloin edes voin tavata ketään?! Itse kuulun juuri niihin ihmisiin, joiden ympärillä jatkuvasti pompsahtelee uudet vauvauutiset eetteriin, jatkuvasti vastaan kävelee muitakin ankkakollegoja ähisten ja keinuen, ja niitä onnea hehkuvia perheitä… Ei se ole itseltä pois, ei, mutta kyllähän se silti ajoittain kolahtaa. Tsemppiä meille!

    1. Voimia hurjasti, se voi tehdä kipeää, mutta yritä nauttia raskaudesta! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *