Kodin uudet tuulet

Kaupallinen yhteistyö: Veke.fi

Olen asunut asunnossani nyt reilun vuoden. Muutin sinne raskausaikana ja toivelistallani oli parveke, hissi, iso jääkaappi ja tiskikone, joita silloinen pieni vuokrayksiöni ei omistanut. Kotini on kaksio ja jo muuttaessa ajattelin, että jossain kohtaa teen makuuhuoneesta vauvan huoneen ja olohuone saa olla minun huoneeni.

Nyt tuli aika tehdä tuo muutos! Eemi on nukkunut täysiä öitä omassa sängyssään jo hyvän aikaa, joten oli aika siirtää oma sänky olohuoneen puolelle. Päätös on ollut todella toimiva ja nukumme molemmat varmasti paremmin näin. Ja kodista tuli todella toimiva ja jotenkin enemmän oman tuntuinen. Nyt olen todella tyytyväinen ja tekemäni sisustusratkaisut toimivat todella hyvin omaan silmään.

Montaakaan uutta huonekalua tämä muutos ei vaatinut, vaan riitti tavaroiden siirtely osin uudelleen. Muutaman uuden tilasin veke.fi verkkokaupasta ja tuotteet näkyvät postauksen kuvissa. Tuotteista on saatu alennusta tätä postausta vasten.

Sänkyni mahtui todella hyvin olohuoneeseen, eikä se tunnu yhtään ahtaalta. Oikeastaan tilaa tuntuu olevan ihan yhtä paljon, sillä nurkka, johon sänky tuli, oli vähän hukkakäytössä. Unia Hopea runkopatjapaketti metallijaloilla on Veken oman sänkymalliston ja koostuu kahdesta runkopatjasta sekä yhdestä petauspatjasta. Lisää sänkyjä sängyt -tuotekategoriasta

Musta Carmen pinnatuoli löysi tiensä myös olohuoneen ja eteisen välille. Kotini eteinen on pitkä ja kapea käytävä ja usein pukemiseen ja kenkien laittamiseen tarvitsee tuolia. Erityisesti vanhemmat vierailijat tykkäävät istua, kun laittavat kenkiä jalkaansa. Tämä täyttää nyt sen puutteen. Tuolin muotoilu on minusta todella kaunis! Lisää malleja tuolit -kategoriasta.

Makuuhuoneesta tuli nyt Eemin huone. Ajattelin, että saan kaikki hänen tavaransa ja lelunsa sinne, mutta todellisuudessa tiedän, että ne kulkeutuvat olohuoneeseen ja keittiöön. Ja niin tapahtuu varmasti vielä pitkään. Huoneesta tuli kuitenkin  pienellä järjestelyllä todella kiva! Se varmasti muuttuu Eemin kasvaessa, mutta tällä hetkellä se on sen verran tyhjä, että muutoksille ja muovautumiselle on varaa. Huonetta voidaan rakentaa sitten hänen kiinnostuksen kohteiden ja tarpeiden mukaan lisää. Vekeltä tilasin huoneeseen Emil pöytävalaisimen ja Napero lasten pöytäryhmän. Katso Veken verkkosivuilta valaisimia ja lasten pöytiä ja tuoleja.

veke.fi

Mitä olette mieltä?

Toki keksin heti kaksi seuraavaa projektia! Uskomatonta on se, että asun kaksiossa, mutta silti sitä keksii asioita, joita voisi tehdä toimivammaksi. Ehkä se johtuu siitä, että muuttaessa ei ollut lasta ja tein monia ratkaisuja siltä pohjalta. Nyt lapsen myötä katson monia asioita toisin ja niinpä seuraavana on eteisen ja vessan tilojan ja toimivuuden hyödyntäminen. Ajattelin, että eteinen saa kokea uudistusta ennen syksyn kurakelejä.

-Iida

Kommentit (8)
  1. Ihania värejä erityisesti olohuoneessa. Niin harmonista ja minun silmääni sopivia värejä 🙂

  2. Kuulostaa ja näyttää tosi toimivalta ratkaisulta teille!:) Muutenkin kuvista välittyy sellainen tosi kotoisa ja mukava tunnelma teidän kodista <3
    Musta se fiilis on ihana, kun keksii kaikkea uutta, inspiroituu ja löytää aina uusia kokelemisen arvoisia raktaisuja! Innostuminen, niin paras tunne!!:)
    Kivaa sunnuntaita!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *