Koronapäiväkirja


PÄIVÄ 1

Sain kuulla altistumisesta tänään. Ensioire oli puhdas ärsytys. Alkoi ottaa niin päähän ajatus karanteenista. Seuraavat 14 päivää Eemin kanssa kaksin, jippii! En saisi töitä tehtyä ja joutuisin perua useammankin sovitun jutun. Näpyttelin viestiä valokuvaajalle ja peruin kahdet kuvaukset sekä yhden tapaamisen. Laitoin viestiä myös henkilöille, joita olin nähnyt ja kerroin, että olen altistunut, vaikka heidän elämänsä saikin jatkua normaalisti.

Iltaa kohden alkoi ajatukset juosta. Aloin ehkä tuntea oireita tai kuvitella niitä, en ole ihan varma. Itketti. Itkin illan aikana niin paljon, etten enää tiennyt oliko tuntemukset oikeita, kuviteltuja vai itkemisen tuotoksia. Päädyin kuitenkin varaamaan ajan koronatestiin, minulle sekä Eemille. Ehkä liian aikaista, olinhan altistunut 2 päivää sitten. Nähtäväksi jäisi. Jos tulos olisi negatiivinen, täytyisi varmasti mennä uudelleen muutaman päivän päästä.

PÄIVÄ 2

Aamulla minulla oli koko kehossa sellainen olo, että olen tulossa kipeäksi. Sellainen olo, josta tietää, että jokin on menossa pahasti pieleen. Sanoin äidille puhelimessa, että minulla on korona, minä vain tiedän sen. Kävimme Eemin kanssa testissä ensimmäistä kertaa ja meitä molempia vähän jännitti. Se meni kuitenkin tosi hyvin. Päivä oli piinaavaa odottelua.

Oireet alkoivat pahentua iltaa kohden. Minulle oli kurkku kipeä ja kuiva yskä. Päänsärky alkoi voimistua ja minua palelsi. Noin kymmenen aikaa illalla testivastaus tuli viestillä puhelimeen. Positiivinen. Huh. Tiesin. Tätähän minä tavallaan olen odottanut vuoden ajan, odottanut omaa vuoroani ja tiennyt, että enemmän ja myöhemmin on oma vuoroni. Eemin testi oli negatiivinen. Laitoin viestiä altistamilleni henkilöille, sillä nyt he joutuisivat jäädä karanteeniin.

Helpotusta ja pelkoa vuoron perään. Ilta meni itkien ja kyyneleet turvotti silmäni. Kirjoitin käyttäjätunnuksia ja salasanoja ylös, jotta joku sukulainen voisi sitten sulkea tilit, jos satun kuolemaan. Onneksi minulla on henkivakuutus. Mitä kaikkia ehtisin hoitaa ennen kuolemaani, ettei ne jää sitten muiden riesaksi? Jos en kuitenkaan kuole, vaan joudun sairaalaan, mihin Eemi menee? Menisikö hän minun äidille, joka sitten joutuisi altistumaan ja olemaan töitä pois ilman minkäänlaista korvausta? Kai se olisi pakko. Ehkä maksaisin hänelle. Tai sitten sosiaalihuolto kriisisijoittaisi hänet jonnekin. Apua. Miten me tästä selvitään? Mitä jos tulen tosi kipeäksi ja en jaksa hoitaa Eemiä tai  mitä jos me molemmat olemme tosi kipeitä?

Olo huono ja yöllä nukkuminen vaikeaa. Mittasin lämpöä 37.3. Stessi, pelko ja ahdistus eivät antaneet rauhaa ennen neljää, jolloin nukahdin kolmeksi tunniksi.

PÄIVÄ 3

Heräsin levänneen oloisena ja olo oli tosi hyvä. Oikeastaan tuntui siltä, ettei mitään koronaa olisikaan. Se tosin saattoi johtua yöllä otetusta kipulääkeannoksesta. Päivä meni kohtalaisen hyvin. Sää oli ihanan aurinkoinen ja olimme paljon parvekkeella. Meille tuli ruokalähetys ja se toi mielekkyyttä päivään. Eemi oli todella innokas tutkimaan saapuneita tavaroita ja laitoimme niitä yhdessä paikoilleen. Äiti soitteli videopuhelua ja tuntematon seuraajani toi oven taakse ihanan lähetyksen.

Iltaa kohti olo alkoi huonontua huomattavasti.  Minua palelsi ja tiesin lämmön taas nousseen. Silmiä särki tai koko päätä oikeastaan, mutta kipu heijastui silmiin. Mihin tämä vielä menee tästä? Tämä on varmaan vasta taudin alkua. Kunnon lääkeannoksilla sain kuitenkin olon kohtuulliseksi ja nukuin tosi hyvin.

PÄIVÄ 4

Heräsin päänsärkyyn. Olo oli kaikkein huonoin tähän mennessä. Lämpöä oli 37.7, eli eniten tähän asti. En olisi jaksanut nousta sängystä, mutta oli pakko. Laitoin Eemille lastenohjelmia, muttei ne kiinnostaneet häntä ollenkaan. Ihan kuin hän olisi tehnyt sen tahallaan! Makasin sohvalla ja Eemi raahasi eteeni autoja, joilla sitten laiskasti leikin toisella kävellä. Iltapäivällä sain Eemin kanssani köllimään. En olisi jaksanut tehdä ruokaa, mutta pakko.

Äiti soitti tänään ja samoin mummo. Ystävä kävi oven takana tuomassa herkkuja.

Soitin koronapuhelimeen ja kysyin saanko poistua kotoa viemään Eemin koronatestiin, sillä Eemi oli alkanut aivastella ja minulle oli tullut tunne, että nyt Eemikin on saanut koronan altistuttuaan minulle jo useamman päivän. Olihan se oikeasti aivan mahdotonta eristäytyä omasta lapsesta yhden aikuisen perheessä, joten oltiin oltu ihan kuten normaalistikin. Minulle sanottiin, että saan viedä Eemin testiin itse. Kotoa saa poistua pakottavista syistä, roskat saa viedä, koiran ulkoiluttaa ja omassa pihassa ulkoilla, kuhan huolehtii riittävästä etäisyydestä muihin, minimoi kontaktit ja käyttää maskia.

PÄIVÄ 5

Nukuin todella hyvin. Aamulla herätessä olo oli kohtalaisen hyvä. Päänsärkyä ainoastaan ja sekin siedettävissä rajoin. Olo oli edelliseen päivään verrattuna kuitenkin huomattavasti parempi. Tuntui oikeastaan sille, ettei mitään koronaa ollutkaan. Kurkkukipu ja yskä olivat kadonneet  yhtäkkiä jonnekin. Hyvästä olosta ei kuitenkaan uskaltanut nauttia. Olin lukenut, että vointi voi vaihdella ja usein oireet voimistuvat iltaa kohden. Epätietoisuus stressasi ihan älyttömästi! Kun ei voinut yhtään tietää miten tauti etenee ja millaisena se minulla ilmenee! Eikä kukaan edelleenkään ollut soittanut tartuntataudeista. Kukaan viranomainen ei ollut vielä kertaakaan kontaktoinut minua ja antanut virallisia ohjeita eristykseen. Mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä?

Menimme sen verran ulos, että ajoimme koronatestiin. Tällä kertaa Eemi itki testiin menoa jo etukäteen. Se oli kuitenkin nopeasti ohi. Testiin meneminen vaati kerrostalon portaikossa liikkumista Eemi sylissä. Ylöspäin portaita liikkuessa tuntui, että sydän pysähtyy siihen paikkaan. Hengästyin niin paljon.

Eemille oli noussut kuume 38.2 ja annoin hänelle särkylääkettä. Lisäksi hän oli jatkanut aivastelua ja oli selvästi tukkoinen, vaikkei näkyvää nuhaa. Eemi nukahti päiväunille ekaa kertaa koko tänä aikana. Hän tunnin ensin omassa sängyssä, jonka jälkeen heräsi itkemään. Hän jatkoi unia sitten minun sylissäni vielä kaksi tuntia. Aloin miettiä, että mitä teen, jos Eemin kuume alkaa nousta. Aloin miettiä, että mitä, jos Eemi joutuukin sairaalaan! Ja se vasta kamalaa olisi, jos en saisi jostain syystä mennä hänen mukaansa, kun olen koronassa. Se, jos mikä olisi kamalaa. Ei edes se, että itse joutuisin sairaalaan, vaan se, että lapsi joutuisi! Katsoin nukkuvaa lastani ja mietin, että kyllähän sitä tekisi mitä vain, jos vain voisi sairastaa lapsen puolesta aina.

Kyselin somen kautta meille sushia ja eräs seuraajani lupautui tuomaan! Herättyään Eemille maistui onneksi sushi. Illalla teimme retken parvekkeelle. Söimme iltapalan siellä ja puhaltelimme saippukuplia. Eemi oli aivan innoissaan parvekeretkestä ja jaksoi tosi hyvin puuhailla! Hän nukahti kuitenkin yöunille neljä tuntia päiväunien jälkeen, eli oli selvästi väsynyt.

Illalla tuli viesti, että Eemillä on positiivinen koronainfektio. Minun päänsärky voimistui todella pistäväksi ja kiristäväksi koko pään alueella iltaa kohden. Sain sen onneksi siedettäväksi kipuläkkeillä.

PÄIVÄ 6

Nukuin todella hyvin. Ihanaa, että yhtä yötä lukuunottamatta olen nukkunut todella hyvin. Lisäksi olo oli todella hyvä. Olikohan tämä tässä? Ehkä pääsinkin näin vähin oirein koronasta! Olo oli hyvä koko päivän. Pientä tukkoisuutta ainoastaan. Lisäksi imuroin kotona ja siinä huomasin hengästyväni. Hengästyminen johti yskäpuuskiin. Pienikin fyysinen rasitus tuntui raskaalta. Myös nauraminen johti yskäpuuskiin.

Eemillä oli tukkoisuutta ja lämpöä 37.2. Hän jaksoi kuitenkin leikkiä koko päivän. Tunsinkin suurta kiitollisuutta sitä kohtaan, että minulla on niin reipas lapsi.  Ja miten yksin olisinkaan, jos en saisi sairastaa hänen kanssaan!

PÄIVÄ 7

Vointi  herätessä hyvä. Ainoastaan tukkoisuutta, jonka takia ääni oli vähän matala. Ja väsymystä. Iltapäivällä köllöttelin Eemin kanssa, minä nukahdin päiväunille ja Eemi ei. Herätessäni hän oli leikkimässä huoneessaan. Eemillä lämpöä 37.2, mutta muuten hyvä vointi.

Sain puhelun tartuntaudeista. Puhelusta tuli todella hyvä mieli. Viimein minulle soitettiin! Oli huojentavaa jutella jonkun viranomaisen kanssa. Hän kyseli altistumisesta, oireiden alkamisesta, oireista ja tämän hetken voinnista. Hän kertoi eristyksen pituuden, joka oli 10 päivää oireiden alkamisesta. Minulla olisi enää 4 päivää eristystä jäljellä, jos oloni olisi kuten nyt, voisi eristyksen purkaa. Se tuntui niin helpottavalta. Eemin eristys jatkuisi tosin pidempään, sillä hänen oireet alkoivat minun jälkeeni.

Yritin tehdä yliopiston hakupapereita kuntoon. Olin hakenut Tampereen yliopistoon kasvatustieteen maisteriopintoihin ja vaatimuksena oli kirjoittaa motivaatiokirje, jonka pitäisi olla kahden päivän päästä palautettu. Alkoi tuntua siltä, ettei hommasta tulisi mitään. Mikä tuuri, että nyt juuri ollaan koronassa.

PÄIVÄ 8

Nukuttiin tosi hyvin, Eemi nukkui 12 tuntia. Olen kyllä iloinen, että ollaan nukuttu niin hyvin, eikä Eemi ole kertaakaan herätellyt öisin, vaikka on ollut kipeä. Muuten tämä päivä olikin ihan paska. Surkein kaikista ja olin aivan täynnä koko eristystä.  Yritin aamusta alkaen tehdä yliopistoon vaadittavaa motivaatiokirjettä. Luin opinto-opasta ja tutkintoon kuuluvien kurssien sisältöä. Luin listaa kysymyksistä, joihin kirjeessä piti vastata. Eemi halusi syliin. Hän halusi ulos. Hän halusi leikkimään. Halusi maalata. Hän halusi koko ajan jotain. Ulkona satoi lunta ja maa oli aivan valkoinen. Kevätkin oli kadonnut.

Koko ajan hermoni alkoivat kiristyä enemmän. Sisäinen ääneeni sanoi, ettei tästä tule mitään. Olen surkea ja tekstini on todella huonoa. Tuntui, etten saanut happea, etten oikeasti jaksaisi enää päivääkään. Miksi en saa vain sairastaa? Miksi pitää vielä tehdä ruokaa, leikittää lasta ja kirjoittaa motivaatiokirjettä? Olin niin vihainen, että tiuskin lapselleni ja huusin. Hävetti miten oman onnensa nojassa hän oli muutenkin. Söi aamupalaksi kylmiä nakkeja ja välipalaksi karkkeja. Ja sitten minä raivosin, kun hän pyysi leikkimään. Ihan kamalaa.

Illalla ystävä kävi oven takana tuomassa herkkukassin. Joku ihana seuraajani oli jättänyt myös heille tarpeettoman lelun oven taakse Eemiä varten, jotta hänellä olisi uutta tekemistä. Lisäksi sain apua motivaatiokirjeeseen. Useampi minulle tuntematon seuraajani tarjoitui oikolukemaan tekstiä ja antamaan siitä palautetta. Sain hyvää palautetta tekstistä ja se antoi toivoa. Ehkei se ollutkaan niin surkea. Ehkä minulla olisi vielä toivoa.

PÄIVÄ 9

Hyvä olo jälleen. Aamukahvia keittäessä huomasin, etten haista mitään. Haistelin erilaisia asioita ja totesin, etten tosiaankaan haista. Kahvia juodessa huomasin, etten myöskään maista. Maistoin jotain, kuten makean ja suolaisen sekä voimakkaita makuja lievästi, kuten homejuustoa ja suolakurkkua. Olo oli hämmentynyt, kun tajusin näiden aistien kadonneen.

Soittelin aamupäivällä ystävien kanssa videopuhelua. Se piristi todella paljon. Nykyään soittaminen on harvinaista, vaikka ehdottomasti tärkeää tälläisissä tilanteissa. Oli ihana puhua jostain ihan muustakin kuin tästä koronasta ja kuulla mitä ystävät ovat tehneet. Sain myös motivaatiokirjeeni lähetettyä eteenpäin ajallaan ja siitä jäi muokkausten ja kommenttien jälkeen todella hyvä mieli. Veimme myös roskat.

Muutoin päivä oli kohtalaisen tylsä. Mitä lähemmäksi loppua tulee, sitä pidemmiksi päivät käyvät. Kaikenlaista toki olisi voinut tehdä, kuten järjestellä kaappeja ja siivoilla, muttei huvittanut ollenkaan. Tuntui vähän lattealta. Hieman yksinäiseltä. Olin saanut paljon viestejä somessa, mutta aika vähän sen ulkopuolelta. Olettavatko kaikki tietävän kuulumiseni somen kautta, jolloin niitä on sitten turha kysellä sen ulkopuolelta?

PÄIVÄ 10

Nukuin hyvin ja heräsin hyvillä mielin. Minulla oli takana jo kaksi oireetonta päivää. Näin jatkuessa, olisi huomenna todennäköisesti viimeinen päiväni eristyksessä. Päivä oli todella hyvä. Aurinko paistoi ja avasin parvekkeen, raikasta ilmaa tulvi sisään. Ihanaa! Meillä oli tulossa ruokalähetys kaupasta ja se antoi päivään kivaa odotettavaa. Oli jotain ohjelmaa. Eemi tutki tilattuja tavaroita ja auttoi laittamaan niitä paikoilleen.

Posti toi mukanaan ison nipun kirjeitä. Useampi seuraajani oli halunnut lähettää Eemille postia. Eemi oli aivan innoissaan saamistaan korteista. Hän sai myös tarroja ja värityskirjoja. Niiden parissa menikin hyvä tovi. Tuntui jotenkin aivan uskomattomalta miten moni ihan tuntematon oli halunnut auttaa meitä! Kyllä oli valtavan kiitollinen olo. Myös entiseltä työkaveriltani tuli paketti oven taakse.

Illalla puhuimme videopuhelua äitini kanssa. Päivästä oli todella hyvä mieli. Kyllä minä jaksan nämä viimeiset päivät.

PÄIVÄ 11

Hitsit mitkä yöunet! Olin nukahtanut eilen illalla Eemin kanssa samaan aikaan eli siinä klo 20.30 aikaan ja heräsin aamulla 07.30. Ja silti minua väsytti aivan älyttömän paljon! Hullua. Vaikka olen sairastanut taudin lievänä, on se kuitenkin tehnyt minusta voimattoman. Tunnen itseni todella uupuneeksi ja väsyneeksi, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hengästyn pienestä ja alan yskiä.

Tänään minulle soitettiin tartuntataudeista ja kyseltiin vointia. Kerroin voivani hyvin, mutta maku- ja hajuasitit ovat kadonneet, jonka lisäksi olen väsynyt ja hengästyn heti, jos alan puuhailla enemmän. Nämä oireet ovat sellaisia, jotka saattavat jatkua hyvin pitkään. Eristyksen pituuteen oireeni eivät vaikuttaneet, vaan eristys puretaan. En voi enää tartuttaa ketään oireillani. Maskin käyttö on silti suositeltavaa, jotten saa influenssaa.

Nyt tämän päivän jälkeen saan liikkua normaaliin tapaan. Tai saisin, mutten kuitenkaan saa. Eemi on vielä kolme päivää eristyksessä minun jälkeeni. Häntä ei voi jättää yksin kotiin, joten olen tavallaan kuitenkin eristetty olemaan kotona. Jostain syystä oman eristykseni purkaminen antaa kuitenkin toivoa.

Leivoimme käärretorttua ja tilasin kukkakaupasta kotiinkuljetuksella kukkia. Pidimme vähän kuin juhlat. Pieneksi nämä kohokohdat muuttuvat korona-arjessa, ei voi muuta sanoa! Soitettiin myös videopuhelu mummille ja Eemi suunnitteli, että tekee pizzaa, kun pääse viikon päästä mummille yökylään

Olen kiitollinen, että pääsimme näin lievin oirein, jotka menivät nopeasti ohi. On tämä siitä huolimatta ollut rankka ajanjakso. Minulle tämä oli henkisesti raskaampaa kuin fyysisesti. 

Tähän on sisältynyt kuolemanpelkoa, taloudellisia huolia, ahdistusta, tressiä, häpeää, syyllisyyttä ja yksinäisyyttä. Valtava määrä kyyneliä. Niin iso tunneskaala kymmenessä päivässä! Se vie todellakin voimat. Ei ihme, että väsyttää ja hengästyttää.

Nyt voin sanoa, että nämä päivät menivät nopeasti vaikkei aina siltä tuntunut. Nyt voin sanoa, että selvisin, vaikkei aina siltä tuntunut. Ja yksin! On aivan eri sairastaa perheessä, jossa on useampi aikuinen jakamassa nämä tunteet, jakamassa vastuun ja velvollisuudet, jakamassa taloutta. On aivan eri sairastaa perheessä, jossa on useampi lapsi ja he voi pitää seuraa toisilleen. On aivan eri sairastaa omakotitalossa etäämmällä asutuksesta kuin kaupungissa kerrostalossa, jossa voi ulkoilla ilman stressiä kontakteista.

Aivan ihanaa päästä ensi viikolla ”normaaliin” arkeen ja kasaantuneiden töiden pariin kaikessa rauhassa! Nyt meille on oletetusti  muodostunut immuniteettia virukselle, joka suojaa tämän tiedon mukaan puolen vuoden ajan. Me olemme nyt sairastaneet ja se antaa tietyllä tapaa rauhaa ja levollisuutta. Voimme ottaa hieman rennommin!

-Iida

Kommentit (25)
  1. Kiitos, kun jaoit tarinasi. Huh, kamala sairastaa kahdestaan lapsen kanssa. Onneksi pääsitte suht lievillä oireilla. Varmasti alkaa maalailla piruja seinille alkuvaiheessa, kun ei tiedä mitä tapahtuu😣
    Pakko kysyä, mistä nuo pehmusteet rottinkituoleihin?
    Ihanaa kevättä☀️

    1. Kiitos! Pehmusteet on Ikeasta😊

  2. Petit Ange, Jutta
    12.4.2021, 12:00

    Me asutaan Etelä-Koreassa ja täällä jos saa positiivisen tuloksen niin saa tunnin aikaa pakata ja ambulanssi hakee sairaalaan. Siellä on oltava 14vk ja pois pääsee kun saa negatiivisen tuloksen sen jälkeen. Me ollaan vielä vältytty koronalta mutta jokaisen flunssan kohdalla kauhulla odotan mitä tapahtuu. Jos yksi perheenjäsen saa positiivisen tuloksen niin muut testataan heti perään ja asetetaan kotikaranteeniin kunnes joko siirretään sairaalaan tai on 14vk kotona ilman positiivista tulosta. Täällä testataan myös aina ennen kun pääsee vapaaksi karanteenista. Niin ja kotoa ei saa poistua sekunniksikaan. Ei millään syyllä.
    Semmosta täällä. Mä toivoisin että saisin mahdollisesti sairastaa kotona mutta täällä niin ei tule tapahtumaan.

    Tsemppiä sulle koska ei todellakaan ole helppoa olla kotona kipeän lapsen kanssa kun itsekin sairastaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *