Kun kateellisuus kalvaa

Iidan matkassa

Haluaisin ajatella, että kaikki varmasti tuntee toisinaan kateellisuutta. Minä siis todellakin, vielä näin aikuisenakin. Toki ei se ei onneksi ole ihan niin hirveää, kuin joskus lapsena ja teini-iässä. Nyt siihen kateellisuuteen osaa suhtautua realistisesti ja kohdata sen tunteen. Tunne muiden joukossa. Minut se ainakin pysäyttää ja on usein sellainen itsetutkiskelun hetki. Mistä koen kateellisuutta ja miksi?

Kun asiaa miettii, huomaan, että olen oikeastaan edelleen kateellinen samoista asioista, mitä lapsenakin. Kohde ei ole muuttunut, mutta suhtautuminen onneksi sentään. Koen kateellisuutta matkoista, jotkut vaan matkustelee koko ajan! Vaikka matkustelu ja erityisesti lentäminen on ilmastolle rasite, niin silti olen kateellinen, että toisilla on taloudellisesti mahdollista vaan lähteä lomalle. Minä pääsin ensimmäiselle lentomatkalle 7-vuotiaana. Olin itse säästänyt rahat lentolippuun ja menin sukulaisten luo Ranskaan. Viimeisen matkan olen tehnyt 23-vuotiaana vuonna 2016 lähes kolme vuotta sitten. Toki olen matkustellut, mutta minulle se on luksusta ja tunnen kateellisuutta, että joillekin se on hyvin arkinen juttu.

Olen kateellinen kodeille. Minä asun vuokralla kerrostalokaksiossa helsinkiläisessä lähiössä. Ja kavereilla on ihan omia asuntoja, jopa omakotitaloja. Juuri kävin vauvatreffeillä yhden perheen luona ja vau mikä koti heillä oli. Tavallaan ei ole mitään syytä olla kateellinen, mutta se tunne tuli kuitenkin, että niillä on oikea koti ja minun ei ole niin oikea. Se ei ole sellainen, jossa on kunnon keittiö ja olohuone, monta makuuhuonetta ja autot pihassa. Kotikateus on kamalaa.

Olenpa eräänkin kerran tuntenut kateellisuutta toisten vartaloita kohtaan. Ja erityisen usein nyt raskauden jälkeen. Jokainen äiti palautuu synnytyksestä omaan tahtiin, mutta kyllä kateeksi pistää, kun toiset pääsee heti pukemaan vanhat farkkunsa jalkaan. Siitä tulee sellainen "ei helvetti, tarvitsen suklaata" -olo. Minä kuulun niihin, joiden keho ei tosiaan itsestään palaudu ja koska en tee mitään asian eteen, niin saattaa kestää, että mahdun mihinkään vanhaan vaatteeseeni. Toki osa pysyy luonnostaan hyvässä kunnossa helposti, mutta sitten on ne, jotka jaksavat treenata ja sillä tavoin huolehtivat omasta kehostaan. Sekin hieman pistää kateelliseksi. Ei pysty. Ja tissit! Tisseistä olen ollut koko elämäni kateellinen ja olen edelleen, miten joillain on niin kauniit tissit ja minulla ei.

Sosiaalinen media. Siis välillä se saa minut kateelliseksi. Joskus vaan näyttää siltä, että muut vaan porskuttavat pimeän talven keskellä hymyillen menemään ja minä olen se ainoa, jolla kaikki on perseilleen ja paita aina puklussa. Puhumattakaan jonkun toisen kauniista ja taidokkaista kuvista. Minulla ei ole sen luokan osaamista tai välineistöä.

Tietysti tämä sinkkuus on pitkään aiheuttanut sitä, että olen kateellinen pariskunnille. Ja olen kateellinen entisille sinkkukavereille, jotka tosta noin vain löysivät poikaystävät. Kuinka se on oikeen mahdollista? Miksi toisilla tämä oikean kumppanin löytyminen on niin paljon haastavampaa? Raskausaika oli ehkä pahin kuitenkin, välttelin odottavia pariskuntia, en vain oikeasti pystynyt tutustumaan toisiin odottaviin äiteihin. Olin niin kateellinen.

Ja tietysti olen aivan vihreä kateudesta mitä tulee nukkuviin vauvoihin. Siis tulen niin kateelliseksi, kun joku äiti voi ottaa päiväunet tai oikeasti kattoa telkkaria rauhassa hetken. Minun vauvani nukkuu muutamat 45 minuutin sessiot ja senkin ajan sisällä saa pari kertaa käydä hyssyttelemässä. 

Mutta tämä on inhimillistä. Haluan uskoa niin. 

-Iida

KUVAT: Tiia Nyholm (ihana ja taitava ystävä)

Kommentit

Suttastiina

Kun oikein on sellainen kateuspuuska, niin ala vastavuoroisesti miettiä asioita, mistä sulle voi joku olla kateellinen, esimerkiksi vaikka näistä:

*sulla on lapsi, jonka saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys
* sinun lapsesi on terve (se nukkuminen korjaantuu viimeistään teini-iässä kun et saa sitä hereille millään!)
*sulla ei ole puolisoa, joka tekee kaiken väärin tai on tekemättä yhtään mitään, joka on vielä pahempi, vaan saat tehdä asiat juuri niinkuin sinusta tuntuu hyvälle.
* sulla ei ole taloapihaafarmariautoa, mutta ei myöskään niitä kymmenien vuosien lainanlyhennyksiä, mitä niiden muassa tulee

oi syitä miksi monet voivat olla sinulle kateellisia on niiiiin monia kunhan vain hetken mietit!

Ja sinänsä mitä pahaa edes on kateellisuudessa? Tunne muiden joukossa.

Iidaafel
Iidan matkassa

Noinhan se on, puolin ja toisin! Ja inhimillinen tunne, jonka ymmärtäminen ja hyväksyminen on isossa roolissa. Minunkaan mielestä kateellisuudssa ei ole mitään pahaa :)

Jenninp (Ei varmistettu)

Iida, minä olen kateellinen sinulle! Vaikutat niin upealta persoonalta ja niin mielettömältä äidiltä <3 Kadehdin positiivisuuttasi elämää kohtaan! Olet U-PE-A!

Sain esikoistyttäreni myöskin marraskuussa. Olen myöskin lto ja lo. Olisipas kiva joskus nähdä sinua!:)

Iidaafel
Iidan matkassa

No voi kiitos! Uskon, että sinäkin olet aivan ihana äiti. Ja varmasti voidaan joskus tavata, laita vaikka minulle sähköpostia, kun tulee hyvä hetki!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä teksti! Eikä kateus tarkoita että oikeasti vaihtaisi omaa elämäänsä toiseen. Jos kateutta käsittelee, se ei ole niin negatiivinen tunne. Eihän toisten asiat yleensä itseltä ole pois.
Mä keksin myös monta asiaa mistä sulle vois olla kade: sun kaunis hymy, muutenkin miten kauniilta ja hyvinvoivalta näytät vaikeinakin päivinä, sun ihanan sulonen lapsi, rohkeus puhua asioista somessa ja sitten lastentarhanopettajan tutkinto, vau! Vaikka enhän mä sua tunne vaan kaikki tämä instan ja blogin puolelta todettua. Ihanaa talvea sulle!

Iidaafel
Iidan matkassa

Hyvä kommentti, olen aivan samaa mieltä! En tosiaan haluaisi vaihtaa elämääni tai siinä olevia asioita, mutta toisinaan olen kateellinen. Ja ei se tosiaan ole huono, toisinaan se saa tekemään vielä enmmän omien haaveiden eteen!

Ja kiitos ihanasta palautteesta, ihanaa talvea myös sinulle <3

Pullapitko (Ei varmistettu)

Mielestäni kateus on täysin normaali tunne ja myös myönteinen asia. On hyvä miettiä, miksi olen kateellinen ja haluanko niitä asioita oikeasti. Jos haluan, mitä voisin tehdä saavuttaakseni ne. Itse tunnen yh-äitinä usein kateutta kahden aikuisen lapsiperheille, miten helppoa toisen aikuisen onkaan ampaista vaikka jumppaan. Mutta tosiaan, pitäisi muistaa, että suhteessa on myös vaikeutensa.

Iidaafel
Iidan matkassa

Todella hyvin sanottu! Kyllä, kateellisuuden tunteen äärelle on hyvä pysähtyä ja miettiä mitä se itselle kertoo :) Sen avulla voi tosiaan tehdä sitten töitä itselle tärkeiden asioiden eteen. 

Natalia123456789 (Ei varmistettu)

Mä olen myös tosi kateellinen taloasioista. Ja varsinkin siitä, kun moni kaveri tulee varakkaammista perheistä ja heille on säästetty rahaa tai ovat pystyneet laittamaan kaiken itse tienaamansa säästöön ja sitten alle kolmekymppisenä on omistusasunto ja mietitään sijoitusasuntoa jne. Se saa minut vain niin kateelliseksi, kun lähtökohdat on eri ja minulla ei ole tällaista mahdollisuutta siitäkin huolimatta että olen aikuiselämässä tehnyt heitä huomattavasti enemmän töitä!

Iidaafel
Iidan matkassa

Samaistun kommenttiisi tosi hyvin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Taas ihanan inhimillisen ja aidon jutun olet kirjottanu! Helpottavaa lukea maanantaina lohtupitsan syömingeissä keittiön lattialla ( :D ) että näin se elämä makaa välillä muillaki, että kaikki ei ole pelkkää nousukiitoa ja kateellisuuski on vain tunne joka joskus saattaa
hiippailla mielessä.

Iidaafel
Iidan matkassa

Voi kiitos, aivan ihana kommentti! Juuri niin se on, kaikille ei aina mene loistavasti ja varmasti kaikilla käy kateellisuuskin mielessä!

Tanja B

Ihana Iida. Kateellisuus on ehdottomasti inhimillistä. Kuka nyt ei toisinaan tuntisi hieman kateutta jostakin. Melkeinpä jokaisella meillä on varmasti jotakin, mitä joku toinen taas saattaa kadehtia. Kaikki hyvin niin kauan kun kateudesta ei muodostu pakkomiellettä, joka estää sinua olemasta onnellinen, koska olet jo niin vakuuttunut ja vihainen siitä, että toisilla on muka asiat aina paljon paremmin ja he pääsevät elämässä paljon helpommalla, ettet osaa nauttia elämästäsi ja iloita niistä asioista, jotka taas ovat kohdallasi hyvin. Kateellisuuden vastapaino on kiitollisuus eli kyky ja taito keskittyä niihin asioihin, joihin olet elämässäsi ja itsessäsi tyytyväinen ja jotka saavat sinut kokemaan olosi onnekkaaksi. Kaikilla on varmasti syitä kiitollisuuteen siinä missä kateuteen. Mielestäni onkin olennaista se, kumpaan me noin pääsääntöisesti päätämme keskittyä! Sitä voi joko murehtia ja valittaa sitä, mikä sinulta puuttuu tai sitten nauttia ja iloita siitä, mitä sinulla on. Lasi on puoliksi tyhjä tai täysi. Mukavaa kevättä! :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos Tanja! Loistava kommentti, juuri noinhan se on! Vasrmasti jokainen jokus kadehtii, mutta sen ei kannata antaa hallita elämää, vaan antaa tunteen mennä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Osaatko sanoa, mikä sun kateuden tunteiden perimmäinen alkujuuri on? Itse olin nuorempana kateellinen toisille nuorille, joilla oli vaikka ehjempi perhetausta kuin itsellä. Se oli osattomuuden tunnetta, joka korjautui kun vanhemmiten tajusi, että asiat on ihan hyvin vaikka on jäänyt ilman omaa "syytä" paitsi joistain asioista (eli siitä ehjästä perheestä ja tasapainoisesta lapsuudesta). Muuten kateus on aika vieras tunne. Maailma on epäreilu, se on vain hyväksyttävä niissä asioissa joihin ei voi työllään vaikuttaa. Loppuihin voi taas omilla valinnoilla ja vaivannäöllä vaikuttaa, ja kääntää kateudenkohteet tavoitteiksi.

Parhaimmillaan kateus ei johda mihinkään, pahimmillaan negatiivisuuden kierteeseen ja happamoitumiseen, katkeraksi elämälle tulemiseen. Miksi olla vaikka talosta kateellinen? Ellei satu olemaan todella hyväosainen, niin eiköhän ne talorahat ole ansaittu kovalla työllä ja pitkäjänteisellä säästämisellä, ja silti ollaan naimisissa pankin kanssa. Tai ne, jotka treenaa. Se aika on jostain pois, ja treenaamiseen lähteminen vaatii ponnistelua. Mutta ne asiat on itsestä kiinni! Parisuhteen löytyminen ja ylläpitäminen vaativat (ainakin omalla kohdallani :D) paaaaaljon työtä ja vaivaa, ja ihan vielä moninkertaisesti enemmän välillistä työtä itsensä ja omien solmukohtien työstämisen muodossa. Se ei ole kivaa eikä helppoa, mutta sen arvoista on. Pointtini on, että miksi olla kateellinen asioista, jotka on saavutettu kovalla työllä ja uhrauksilla, ja jotka ovat sunkin saavutettavissa? Ei toki pidä demonisoida mitään tunnetta, mutta kateus on kyllä ihan energian hukkaan heittämistä. Leo Stranius, jonka uskoisin tietävän asian ja toisenkin vaikeista oloista menestykseen ponnistamisesta, sanoi joskus, että katkeruus on aivan sama asia kuin yrittäisi myrkyttää kaverinsa juomalla myrkkyä itse. Mielestäni vähän sama pätee kateuteen.

Mutta tunteet on inhmillisiä, ja niiden ilmenemistä voi muuttaa paljonkin työstämällä omia solmujaan :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista! Kyllä olen tietoinen lähtökohdista, niitä on tullut moneen kertaan työstettyä ja toisinaan aina välillä edelleen. En tosiaankaan käytä päivistäni aikaa kadehtimiseen, mutta on tilanteita, jossa tunne nousee pintaan. Silloin tulee pysähdyttyä ja pohdittua taas, että mikä sen laukaisi ja mistä se johtuu. Ja niistä halusinkin tässä kirjottaa. Mielestäni kateellisuus ei ole yksistään negatiivinne tunne, vaan voi johtaa moneen hyväänkin asiaan, kuten asioiden tavoitteluun omalla työllä, eli se voi nostaa omaa motivaatioita asioita kohtaan, joita haluaa. On ihan totta, että harva ihan noin vain niitä asuntoja ja lomamatkoja saa, vaan niitä varten on tehty työtä, joka ansaitsee arvostusta ja josta voi ottaa mallia!

Sanna123456 (Ei varmistettu)

Kateus on siitä hyvä asia, että siitä näkee mitä arvostaa ja mikä on itselle tärkeää. Olin opiskeluaikana kateellinen omalle parhaalle kaverilleni, koska hänellä oli vanhempien ostama oma asunto ja rahaa käytettävissä. Itse oli köyhästä työläisperheestä ja elin opiskelijasolussa opintolainalla. Vaati paljon itsetutkiskelua ja mielenhallintaa, että hyväksyin asian, toiset saavat paremmat lähtökodat kuin toiset.
Opin hyväksymään sen, samalla ymmärsin mitä itse haluan tavoitella. Nykyään mulla on oma asunto pääkaupunkiseudulla, hyväpalkkainen työ ja mies ja lapsia. Kaikki saavutettu omalla ja kovalla työllä, niinkin voi päästä elämässä eteenpäin. En ole enää kateelinen kaverilleni.

Iidaafel
Iidan matkassa

Upeaa! Kyllä olen samaa mieltä! Parhaassa tapauksessa, kun kateellisuuden hyväksyy, niin se motivoi tavaoittelemaan omia haaveita!

Choux (Ei varmistettu)

Mä mietin tätä aihetta juuri pari päivää sitten, kun luin Valeäidin Hannen raskaudesta. Siis iso talo, fiksu komea mies, kaksi tervettä lasta, huipputyö ekonomina ja nyt vielä kolmas lapsi. Mä olen niin kateellinen.
Mullakin on yksi terve lapsi, mutta olen aina halunnut kaksi. Mutta sitten oli synnytyksen jälkeinen masennus ja tuntui pitkään siltä, että en pysty enää toistamiseen äidiksi. Mutta kyllä mä haluaisin. Mutta mies ei enää halua. Ja mä mietin, että vieläkö ehtisi tavata uuden miehen?!? Tuskinpa. Tämä on varmasti asia, jota kadun loppuelämäni. Ja huvittavinta tässä on se, että Valeäidin Hanne itse kirjoitti kateudesta tässä joku aika sitten. Siis mitäh?!?!

Iidaafel
Iidan matkassa

Se on niin ihmeellistä, että kaikki varmasti kokee kateellisuutta. Vaikka joskus ajattelee, että jollain on kaikki omaan silmään niin upeasti, ettei se aiakaan ole kateellinen :)

Ennahenrietta (Ei varmistettu)

Siis mulla on kans niin paha matkakateus ja kotikateus.. itsekin haluaisin matkustaa enemmän, ja viimeisimmän kerran olen käynyt ulkomailla 2015 syksyllä. Yksi työkaverini matkustaa koko ajan, monta kertaa vuodessa, vaikka tiedän että hän tienaa vähemmän kuin minä. Toisaalta taas tiedän kyllä senkin, että hänellä on hieman erilainen lähtötilanne perheen kannalta, meillä kun ei ollut vanhemmilla antaa kotoa pois muuttaessa tonneja "selviytymisrahaa". Silti taas tiedän, että olen kauan haaveilemani koiran saanut itselleni kotiin kaveriksi, enkä sitä vaihtais ikinä yhteenkään ulkomaan matkaan.
Sit tää kotikateus.. meillä kyllä on omistusasunto, mutta mitään remontteja ei tänne oo voinut tehä, että tämä ois aivan niinkun tahtoisi. Tuntuu taas et moni kaveri tekee remonttia koko ajan ja muokkaa asuntoa sen mukaan millanen fiilis mihinki vuoden aikaan on. Hirveä kateus kun itsellä ei oo rahaa samalla tavalla laittaa semmosiin asioihin mihin haluais, mut taas sit kun miettii niin oikeesti asiat on aivan hyvin. Meillä on kiva koti, vaikka joka nurkka ja seinä ei ookkaan sellanen kun haluais, tai ei oo varaa laittaa sellasta lattiaa kun tarvis. Meillä on myös ihana koira, josta on iloa joka päivä, ollaan kaikki terveitä, työt ja opiskelut on jotka pitää päivät kiireisinä. Kateus ei oo pahasta, vaan itsellä ainaki hetken aikaa sitä miettiessä tulee lopulta fiilis, et täällä pärjätään hyvin, vaikkakin vähän vähemmällä!

Annaliisa2 (Ei varmistettu)

Mulla samanikäinen vauva. Olen ollut mm sinulle kateellinen yöunista :D
Samoin olen kateellinen odottaville kavereille, jotka saa hirveästi onnitteluita, lahjoja, huomiota ja sydämiä. Itse sain toisen lapsen ja tällä kertaa onnittelut olivat paljon pienimuotoisempia, raskaudesta kun kerroin tuli jopa pari "Aijaa okei" -vastausta.
Huomaan että some tuottaa pahoja viboja eniten ja univeloissa pysyn sieltä välillä poissa.

Haleja sulle! Olimme syyskuussa vierekkäisillä pedeillä käyrillä ja teki mieli huikata tai näyttää verhon takaa peukkua :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanan inhimillinen aihe! Blogiasi on ollut mukava lukea.
Minunkaan mielestä kateellisuus ei ole negatiivinen tunne, ellei se sitten ole vallitseva. Herkästi sitä kuitenkin unohtaa, ettei asiat ole niin yksinkertaisia. Tunnistan talokateuden, lähipiirissäni monet ystävät ovat jo ostaneet omat kodit, kun itse vielä kituuttelee vuokralla. Turhauttaa, monestikin. Mutta sitten sitä yrittää ajatella, että tällä hetkellä on helppoa. Ei ole pihatöitä, ei lainaa, ei pitkää remontointi/tehtävälistaa talon osalta. Ja koskaan ei voi tietää, mitä "kateuden kohde" on joutunut tekemään saavuttaakseen päämäärän, mehän emme näe kaikkea. Siinä mielessä kateus on turhaa.
Itse olen kipuillut isojen rintojen kanssa koko ikäni. Olen ollut kateellinen pienirintaisille ja aina kuullessani jonkun toivovan isompia rintoja, olen vain ajatellut että vaihtaisin mielelläni :D Tiedän senkin olevan turhaa, mutta ihmismieli on sellainen..

Ihanaa talvea ja voimia pienen lapsen kanssa &lt;3

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä kateus on voimavara, jos sen osaa käyttää. Se mistä on kateellinen, kertoo siitä mitä itsekin haluaisi saada ja jos on mahdollista, ehkä se pökkii eteenpäin tekemään jotain ja saavuttamaan niitä juttuja?

Musta on hienoa että tunnistat kateutesi, kaikkihan me ollaan kateellisia toisille jostain. Ero terveen ja sairaan kateuden välillä menee siinä, alkaako haukkumaan ja arvostelemaan kateuden kohdetta. Jos toisen haluaa repiä alas sen takia että on hänelle kateellinen, ei ole tervettä ei.

Vähän niinkuin se vanha vitsi että suomalainen on valmis maksamaan satasen että kaveri ei saa viittäkymppiä heh hee.

Kiitos, että kirjoitit aiheesta! Musta tuntuu, että kateudesta ei puhuta tarpeeksi, kaipa sitä paheksutaan. Usein kyllä kateellisena unohtaa, missä on itse hyvä, ja näkee vain muiden saavutukset. Mutta kuten sanoit, kateus on inhimillinen tunne ja se kuuluu ihmisyyteen. Minulle kateus opettaa myös lempeyttä: kun pääsen kateudesta yli, näen, mitä kadehtimani ihminen on tehnyt saavutustensa eteen ja olen olen onnellinen hänen puolestaan (esim. kodin hankkimiseen eteen tehty työ tai parisuhteen kriiseistä yli pääseminen tai ihan vaikkapa hiusten huoltamiseen käytetty aika). Ymmärrän myös toki hyvin sen, että kaikilla ei vaan ole samoja lähtökohtia, mutta silti usein jokaisella on jotain, mitä joku toinen kadehtii.

Kommentoi