Kun vauva oppi nukkumaan tuudittavan patjan avulla

Kaupallinen yhteistyö: Lullame tuudittava vauvanpatja

lullamelullame

Meillä on ollut LullaMe-patja käytössä kolmen viikon iästä asti. Monet teistä ovatkin kyselleet minulta, että mitä olen patjasta tykännyt ja voinko sitä suositella. Tosiaan meillä patja on ollut käytössä hyvin aikaisesta vaiheesta asti ja se on meillä käytössä yhä edelleen.Olen todella tykännyt siitä!

En ollut ennen patjan saapumista kuullut siitä mitään, Odotin meillä patjaa, en puukehikkoa muuntajalla ja kaukosäätimellä. Patja täytti odotukseni moninkertaisesti. Olen kuullut, että monella on ihan valtavat odotukset patjaa kohtaan ja ajatellaan, että se lopettaa välittömästi vauvan itkut ja muuttaa perheen unet kertaheitolla. Yli seitsemän kuukauden käytön aina on meillä ollut öitä, jotka ovat olleet surkeita ja kuukausia, jotka ovat olleet surkeita. Patja on kuitenkin tuonut helpotusta niihin hetkiin.

Minun vauvani on aina ollut huono nukkumaan. Ihan ensimmäisistä päivistä asti hän nukkui vain sylissä ja heijaavassa liikkeessä. Se toki on luonnollistakin, sillä vauva on kohdussa jo tottunut heijaavan liikkeeseen ja liike tuo vauvalle turvaa. Minusta vain jatkuva hytkyttely vei voimat ja siihen LullaMe -patja toi apua. Vauva rauhoittui patjan heijaavaan liikkeeseen kapaloituna. Muutaman kuukauden ikäisenä hänellä alettiin epäillä erinäisiä syitä selittämään itkuisuutta ja lyhyitä unia. Hän nukahti aina itkun kanssa ja heräsi aina yhden unisyklin jälkeen itkuun. Joskus jopa vartinkin jälkeen, jos lumiaura kolisteli ikkunan alla. Eli hän ollut hyvin herkkäuninen alusta asti ja hänen unensa eteen on pitänyt paljon töitä. Nyttemmin hänellä on todettu allergiaperäinen refluksi, jonka hoito on auttanut myös uneen erittäin suuresti.

lullame

Patja ei ole pelastanut meitä kaikilta itkuilta, koska ne liittyivät terveydellisiin syihin, mutta on auttanut antamaan minulle hetken helpotusta ja vapaat kädet joskus. Olen voinut jättää vauvan pinnasänkyyn huoletta ja mennä itse vaikka käymään vessassa. Parasta iltaisin on mennä itse sohvalle istumaan päivän jälkeen ja laittaa patjan heijaus päälle puhelimella! Uskon, että patjan ansiosta vauvani nukahtaa itse. Toki vauvan kanssa vain poikkeus on varmaa, eikä pahimpaan refluksivaiheeseen auttanut yhtään mikään. Mutta esimerksi tällä hetkellä vauva nukahtaa itse yöunille ja itse päiväunille. Nykyään hän nukahtaa vaunuihin itse ilman heijausta ja hän nukahtaa myös tavallisella patjalla varustettuun pinnasänkyyn. Olemme olleet yötä kahdesti hotellissa ja useamman kerran mummilassa. Kyllä tästä patjasta on ollut nukahtamisen opettelussa suuri apu. Vauva oppi hyvin nopeasti nukahtamaan itse ja nykyään se on opittu tapa. Nukahtamista edeltää samat, toistuvat rutiinit ja vauva nukahtaa omaan sänkyyn itse. Nykyään ei tarvitse käyttää kamalasti aikaa itse nukutukseen, enkä nykyään edes käytä patjan heijaavaa ominaisuutta, sillä nukahtaminen sujuu ilmankin. Uskon LullaMe patjan mahdollistavan sen, että vauva  oppii nukahtamaan itse ja opittuaan taidon, osaa nukahtaa itse myös muualla.

lullame

Ensimmäiset kuukaudet patja heijasi läpi yön. Ajattelin, että havahtuessaan hereille, hän nukahtaisi uudelleen, kun tuuditus ei katkeisi ollenkaan. Sitten jossain kohtaa sammutin tuudituksen, kun menin itse nukkumaan. Jos vauva heräsi yöllä, nostin hänet syliin ja rauhoittelin. Laskin takaisin sänkyyn ja laitoin tuudituksen ajastuksella tunniksi, silloin hänen olisi pitänyt jo vaipua syvään uneen, yhden unisyklin yli. Tällä hetkellä en tosiaan käytä heijausta ollenkaan. Vauva nukkuu läpi yön omassa sängyssä LullaMe patjalla.

Viisi asiaa, joiden vuoksi minä tykkään tästä patjasta:

  1. Nukun itse paremmin, kun vauva nukkuu omaan sänkyyn asetetulla patjallaan, minun sänkyni lähellä. Ensimmäisen kuukauden nukuimme yhdessä. Tuntui, että niskat oli aina kipeänä niistä asennoista, eikä itse uskaltanut liikahtaa tai kääntää kylkeä, ettei herkkä uninen vauva heräisi. Tämä toimii meillä todella hyvin, että Eemi nukkuu lähellä omassa sängyssä.
  2. Patjan kangas on on helppoa pitää puhtaana ja on hygieeninen. Kangas on pingotettu kehikon päälle ja se on helppo irrottaa tarroilla ja vetoketjuilla. Joskus riittää, että patjaa pyyhkii ja toisinaan se on hyvä laittaa koneeseen pesuun. Kangas kuivuu tunnissa.
  3.  Kun meillä oli pahin vaihe refluksista, vauva pulautteli öisinkin. Patjan hengittävän kankaan ansiosta, jonka läpi ilma kiertää koko ajan, pystyin nukkumaan itsekin rauhallisemmin. Patja vähensi pelkoani vauvan tukehtumisesta.
  4. Patjan tuudituksen säätäminen ja ajastaminen kaukosäätimellä (erikseen ostettava) tai puhelimeen ladattavalla sovelluksella. Ihan älyttömän kätevää ja hienoa, voi istua keittiössä ja säätää patjan toimintaa sieltä käsin!
  5. Kotimainen innovaatio! Patja valmistetaan Suomessa, Helsingissä. Sillä on vuoden takuu. Heijausta voi käyttää noin 10 kg asti, mutta senkin jälkeen patjaa voi käyttää niin kauan kuin lapsi nukkuu pinnasängyssä. Materiaalit kestävät aikaa ja varmasti useamman lapsen käytön. Patja säilyttää todellakin arvonsa

lullame

Suosittelen patjaa todella lämpimästi, se ei ehkä mullista unianne, mutta voi helpottaa ja johtaa lopulta parempiin uniin. Joskus se, että saa ihan hetkeksi vapaat kädet, tuntuu ihanalta. Se, ettei koko ajan tarvitse kulkea asuntoa ympäri vauva sylissä. Joskus sekin vain riittää. Patja varmasti sopii sellaisiin perheisiin, joissa vauvalla on paljon tarpeita ja vauva on herkkäuninen. Kun me emme enää tätä patjaa tarvitse, aion varastoida sen hyvin. Toivon, että joskus saan lisää lapsia ja todellakin otan patjan heti käyttöön. Tässä välissä olen luvannut patjaa lainata ystäville.

Patja on mahdollista tilata kotiin kokeiluun  kuukaudeksi ilmaisella toimituksella LullaMe patjan verkkosivuilta. Kokeilujakson mukana tulee Swaddle up -kapalon. Siinä ajassa todennäköisesti huomaa toimiiko patja teidän perheessä. Itse muistan ensi hetken, kun laskin vauvan patjalle ja se nukahti samantien. Minä otin puhelun heti omalle äidille tapahtuneesta ihmeestä. LullaMe patjaa voi mennä myös kokeilemaan Helsingin Ipanaisen myymälään. Patja on tilattavissa myös Ipanaisen kautta heidän verkkosivuiltaan.

Lue lisää patjasta Ipanainen.fi-sivulta tai Lullame.com-sivulta

LUE TÄSTÄ BLOGISTA Miten meillä yöt nukutaan?

-Iida

Lullame

Kommentit (2)
  1. Moikka! Ihana yökkäri Eemillä <3 Meidän kohta 7 kuukautisella poitsulla on samanlainen 😉 Toi patja olis kyllä tullut meillä tarpeeseen! Poika nukkuu vieressäni ja mielellään vielä tissi suussa. Otin viereen heti alussa. Oli ainoa millä saatiin rauhoittumaan alun vatsavaivojen takia. Ei ole vielä ollut voimia alkaa opettamaan omaan sänkyyn. Saapa nähdä onistuuko ikinä!
    Ihanaa kyllä kun pieni on lähellä <3 Omat unet siinä vaan kyllä kärsii. Vaunuihin nukahtaa helposti mutta vaatii juurikin heijausta. Ihanaa kesää sinulle ja Eemille! 🙂

    1. Kiitos kommentista! Siis ymmärrän hyvin, ettei ole voimia ja silloin onkin parasta, että kaikki nukkuu, oli tavat mitä tahansa! Ihanaa kesää teidän perheelle <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *