Kun viimein pääsin näkemään A Star Is Born -elokuvan

*sisältää juonipaljastuksia

Viikko sitten pääsin elokuviin. Menin lauantai-iltana yksin leffaan. Oli popparit ja vesipullo kainalossa. Olin jo pitkään haaveillut, että pääsen kattomaan puhutun elokuvan A star is born. 

Haave toteutui ja pääsin leffaan. Ja vitsit olin vähän pettynyt! Olin lukemut leffasta joulukuusta asti arvostelu, kattonut traileria, kuunnellut soundtrackia ja kuunnellut pikkusiskon ylistävää hehkutusta, kuinka hän vain itki sen romantiikan edessä.

No minua ei itkettänyt, eikä leffa ollut niin romanttinen mitä olin kuvitellut. Oikeastaan ekaa kertaa harmitti, ettei ollut leffaseuraa, jolle olisin voinut asiasta heti avautua. 

Siis olihan se musiikillisesti jotain todella upeaa ja koskettavaa. Lisäksi molemmat pääosan näyttelijät todella yllättivät.

Oli aivan mieletöntä nähdä Lady Gaga niin riisuttuna. Olen toki aina ollut Lady Gaga fani, sillä tykkään vahvoista ja määrätietoisisti, yhteiskuntaa ravistelevista naisista, mutta silti nautin suuresti hänen roolisuorituksestaan ja sain taas yhden syyn tykätä hänestä lisää. Häneen oli helppo samaistua. Moni haaveilee isoja, tekee töitä kahvilassa ja asuu vanhemmilla. Sen takia hän tuli jotenkin lähemmäs, hän oli elokuvassa tavallinen ja kosketti tavallista ihmistä, katsojaa. 

Bradley Cooper yllätti ehkä vielä enemmän. Siis muistan hänet vain Kauhea kankkunen elokuvista. Enkä mitenkään erityisen hyvällä. Mutta ihastuin häneen aivan heti! Ne puolipitkät kiharat ja se ihanan matala ääni, huh! Ja osoittihan hän aivan mieletöntä osaamista, hän oli työstänyt elokuvaa neljä vuotta, opetellut soittaman kitaraa ja opetellut laulamaan matalalla äänellä. Lisäksi hän ohjasi elokuvan ja näytteli siinä itse. Aivan mieletöntä siis monilta osin! 

Elokuva kertoi kahden muusikon tarinat. Toinen oli menestynyt, ehkä jo uransa lopulla, pahasti päihderiippuvainen, joka lopulta koitui hänen kohtaloksi. Toinen oli äkillisesti menestykseen nouseva muusikko, joka luotti ulkopuolisiin enemmän kuin itseensä ja kadotti sen mikä oli hänelle ominta.  Ja tarinat ovat hyvin todentuntuisia, useat muusikot elävät valtavassa paineessa, eivätkä osaa edes käsitellä omaa menestystään. 

Kun tarina alkoi, tiesin jo miten se päättyy. Eli tavallaan se oli todella ennakoitavissa koko ajan. Ja elokuva sai suuttumaan. Minua todella suututti, että Bradley Cooperin esittämä Jack teki itsemurhan ja oli niin heikko. Minua suututti myös Lady Gagan esittämä Ally, joka oli osaltaan heikko ja täysin muiden vietävissä. Hän uskoi enemmän manageriaan, kuin miestään.Minua suututti hänen värjäämänsä hiukset, tanssijat ja koreografiat.

Minua myös suututti se, että en vain nähnyt elokuvaa vuosisadan rakkaustarinana. Minusta rakkaus ei ollut elokuvan pääteema, eikä se ollut käsinkosketeltavaa. Tiedän monia muita elokuvia, joissa on todella upeasti kuvattua rakkautta. Oikeastaan minua harmitti heidän suhteensa, koin, etteivät he juuri osanneet sanoittaa tunteitaan ja ongelmiaan. He eivätkä kuunnelleet toisiaan. He eivät osanneet kertoa, mikä on pielessä ja mikä ärsyttää. Olin monta kertaa leffan aika silleen, että ”kerro sille” ja ei. He eivät sanoneet ääneen asioita, joita katsoja näki. Siltä osin suhde jäi vaivaamaan minua. Minulle Jackin itsemurha ei ollut rakkauden osoitus Allya kohtaan. En ajatellut, että hän rakasti niin paljon, että halusi väistyä pilaamasta vaimonsa uraa. Minulle se oli osoitus sairaudesta. Minulle se oli osoitus musiikkibisneksen kovista vaatimuksista ja paineista. Liian moni päätyy samaan ratkaisuun kuin Jack. Liian moni on epävarma, eikä usko itseensä, niin kuin Ally.

Siinä elokuvassa oltiin oikeassa, että jokaisella meillä on lahja. Ja tietysti olen kuunnellut elokuvan biisejä vielä enemmän ja ne tuntuvat elokuvan nähtyäni vielä erityisimmiltä.

Mitä mieltä sinä olit elokuvasta?

-Iida

Kommentit (40)
  1. Mä taas näin tän mun miehen kanssa ja molemmat oltiin sitä mieltä et aivan upee! Tässä 10 vuodessa yhteiseloo on oppinut, että juurikin se puhuminen voi olla yllättävän vaikeeta! En nähnyt itsemurhaa rakkauden osoituksena vaan enemmänkin merkkinä siitä, että Jack ei kokenut voivansa selviytyä, se oli mun mielestä osa Jackin tarinaa ei tätä rakkaustarinaa. Mun mielestä leffa käsitteli hienosti sitä että ihmiset muuttuu, elämä muuttaa meitä, mutta meidän pitäis osata pitää kiinni niistä tärkeimmistä asioista kuten rakkaudesta ja perheestä.

    1. Totta, leffassa oli pääteemana justkin se, että muutoksessakin on tärkeää muistaa jotenkin se mikä oikeasti merkitsee, eikä unohtaa itseä tai muita.

  2. Minulle tuli myös ristiriitaiset fiilikset tuosta leffasta. Toisaalta se oli mielestäni visuaalisesti erittäin upeaa katsottavaa, paljon hyviä biisejä ja Bradley Cooper aivan ihana. Jostain syystä leffa ei kuitenkaan mennyt ihon alle vaan jäi jotenkin pinnalliseksi. Varsinkin loppu oli mielestäni todella töksähtävä eikä herättänyt lainkaan niitä tunteita joita olisi voinut kuvitella sen herättävän. Tästä huolimatta voisin hyvinkin katsoa elokuvan uudelleen juurikin tuon mahtavan visuaalisuuden & hyvien biisien takia :).

    1. Joo se on ehkä se sano, jäi pinnalliseksi. Olisin halunnut vielä enemmän kun kaikki muuten oli upeaa. Ja muutenkin osa juttuja oli vähän epäaitoja, tai jotenkin mun mielestä todella päihtynyt mies ei ole aamulla harrastamassa seksiä valkoisissa lakanoissa saati, että sellaisen kanssa haluaa olla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *