Lomaa laihdutuksesta ja paras pulla ohje!

Iidan matkassa

Olen lomalla, sairaslomalla. Särkyjä on edelleen, vaikka leikkauksesta on viikko. Olen tällä kertaa ollut paljon kipeämpi kuin ensimmäisen rinnan korjausleikkuksen jälkeen.  Sairasloman lisäksi minulla on täysi liikuntakielto. Koska olen lomalla liikunnasta, olen päättänyt olla lomalla terveellisestä elämästäni ja laihdutuksesta. Jo lapsena kipeänä sai syödä herkkuja ja juoda limua. Nyt olen ollut itseni kanssa sitä mieltä, että saan syödä mitä haluan, niin kaun kuin minulla on kipuja. Kuulostaa hyvältä sopimukselta, vai mitä! Lisäksi kirurgi sanoi, ettei nyt mitään dieettejä, jotta rasva kiinnittyy ja paranen. Tosin kirurgi tuskin tarkoitti suklaata, irtokarkkeja ja jäätelöä. Kipujen vuoksi mieli ei vain tee juuri mitään, olen syönyt mustikkakiisseliä ja herkkuja.

Ja nyt pullia! Tein tänään todella hyviä gluteenittomia ja maidottomia korvapuusteja! Ei olisi voinut olla parempaa aloitusta marraskuulle! Nämä eivät ole vagaanisia, vaikka maidottomia ovatkin. Viime syksynä julkaisin ohjeen pulliin, jotka ovat myös vegaanisia. Niiden valmistaminen tosin vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä ja hellää otetta. Ohjeen löydät tästä.

Korvapuustit

15 pullaa

(gluteeniton, maidoton)

 

2,5 dl mantelimaitoa/muu kasvimaito

25 g tuorehiivaa

0,5 tl suolaa

1,5 dl makeutusta (sokeri, ruokosokeri, kookossokeri, siirappi)

1,5 tl psylliumia

1 kananmuna

2 tl kardemummaa

75 g sulatettua kasvimargariinia

1,5 dl mantelijauhoja

4-5 dl gluteenittomia jauhoja/jauhoseosta

 

Lisäksi: kanelia, sokeria, margariinia, 1 kananmuna ja raesokeria

 

Lämmitä mantelimaito kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen hiiva, psyllium, suola ja sokeri. Anna turvota hetki. Lisää joukkoon muna, kardemumma ja sekoita vispilällä, niin, että munan rakenne menee rikki. Aloita jauhojen lisääminen pikkuhiljaa samalla sekoittaen. Kun noin puolet jauhoista on lisätty, jatka taikinan työstämistä käsin. Lisää lopuksi lisää sulatettu margariini. Jos maidottomuus ei ole sinulle tärkeää, voit käyttää myös voita.  Lisää jauhoja, jos taikina sitä vaatii. Kuitenkin gluteenittomat jauhot käyttäytyvät vähän eri tavalla ja tulee olla varoinen, ettei laita liikaa jauhoja, jolloin pullista tulee kovia. Itselläni taikina oli hieman sormiin tarttuvaa.

Jauhota leivontataso. Muotoile taikinastasi iso "pulla" ja kumoa jauhotetulle tasolle. Laita taikinan päällekin vähän jauhoja, se helpottaa kaulitsemista. Kaulitse taikina isoksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä pehmeä margariini levyn päälle, ripottele kanelia ja sokeria reilusti, jotta saat hyvänmakuisia pullia! Kääri levy varovasti rullaksi, taikinan käsittely vaatii hellyyttä. Jos taso ei ollut hyvin jauhotettu, voi se vähän jumittua pöytään... Leikkaa rullasta kolmion muotoisia paloja. Ylimääräisen jauhon voi pyyhkiä sudilla. Nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paina korvatuusteiksi. Anna pullien kohota liinan alla 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele pullat yhdellä kananmunalla ja ripottele raesokeri päälle. Paista keskitasolla 10-15 minuuttia, kun pinta on kauniin kultainen. Nauti vaikka mantelimaidon kanssa!

-Iida

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.