Maanantain ajatukset

   Viikonloppuna vierailtiin Eemin kanssa Turussa. Olimme yökylässä ystäväperheen luona, joilla on useampi lapsi. En varmaan koskaan ole nähnyt lastani niin iloisena ja innokkaana. Hän kulki perheen isän perässä ja haki isompaa lasta leikkiin. Hän pyrki olemaan vuorovaikutuksessa ja puhui koko ajan omaa juttuaan. Häntä oli ilo katsoa. Perhe myös ihanasti otti hänet vastaan ja vastasi Eemin viesteihin.

Tulin niin onnelliseksi, kun näin lapseni niin onnellisena. Hän selvästi nautti olostaan lapsiperheessä.

Samalla aloin miettiä, että pystynkö koskaan tarjoamaan samaa. Haluisin niin kovasti nähdä sen riemun lapseni silmissä.  En tosiaan väitä ettenkö minä olisi hänelle tarpeeksi, mutta hän selvästi nauttii porukasta ympärillä. Voinko koskaan tarjota hänelle suurta perhettä? Voinko koskaan tehdä hänestä isoveljeä?

Haluaisin niin kovin, että sattuu.

Koira. Ajatukseni siintää koiraan. Eemi rakastaa koiria. Hän päivystää koiria keittiön ikkunalla. Nähdessään koiran ulkona, hän sanoo aina ensin ”hau hau”, kun koira on kohdalla ja ”hei hei”, kun koira menee meidän ohi. Ja pakahdun siitä joka kerta. Koira olisi aivan mahtava pikkusisarus! Koirakuumeeni on tällä hetkellä mahdoton. Koira tuntuu realistisemmalta kuin vauva.

Ajatus kuitenkin tyssää elämän realiteetteihin. Töihin meno, päiväkotiin viennit ja haut. Siihen päälle vielä koiran tarpeet. Mahdoton yhtälö. Haave kaatuu siihen, kun kuvittelen itseäni ulkoiluttamassa koiraa taaperon kanssa ennen seitsemää aamulla, jotta pääsemme seitsemän jälkeen lähtemään päiväkodille ja töihin. Jos tämä vielä onnistuisi, niin haave kaatuu viimeistään siihen, etten oikeasti voisi mennä koiran kanssa ulos illalla, koska Eemi menee klo 19.00 nukkumaan. Ei lasta jätetä yksin kerrostaloasuntoon nukkumaan ja lähdetä siinä vähän käyttämään koiraa tarpeilla. Koira ei sovi taaperon yksinhuoltajalle kerrostaloon.

Miksi oikein pitää käydä töissä? Miksi pitää elää tämän yhteiskunnan pyörteissä kahdeksasta neljään arjessa? Haluaisin niin pakata kamat, ostaa koiran ja muuttaa elämään Eemin kanssa kauas työstressistä. Miksiköhän yhteiskunta on suunniteltu niin, että on pakko tehdä töitä? Kaikki nämä ajatukset kumpuavat siitä ahdistuksesta, jota töihin palaaminen teettää.

Emme saanet paikkaa lähipäiväkodista, emme oikeastaan edes omalta asuinalueelta. Päiväkotikin aukeaa vasta toimintaansa tammikuussa  loppiaisen jälkeen ja meillä on vain yksi viikko aikaa tutustua. Se on ihan liian vähän. Ja sekin viikko on vajaa, kun loppiainen on maanantaina. Olin kuvitellut, että tutustumaan olisi päässyt jo joulukuussa. Töihin paluu ei varsinaisesti tunnu hyvältä, kun kuulee joka puolelta työntekijäpulasta ja työntekijöiden uupumisesta. Tietenkin olen jo miettinyt senkin läpi, että uuvunko itsekin tähän yhtälöön ja arkeen. Tuntuu, että murehdin ennakkoon kaiken mahdollisen ja olen ihan ylikierroksilla. Tammikuussa kaikki voikin olla ihan hyvin. Ehkä totean, että stressasin turhaan, kaikki meni paremmin kuin odotin.

-Iida

KUAVT // Nuppukuvaus

Kommentit (21)
  1. MimmiNimetön
    19.12.2019, 02:51

    Hei,

    Äitiys on yhtä huolta ja stressiä – tuntuu, että teit niin tai näin on se kuitenkin joltakin kannalta väärin tai huonosti. Meillä on kaksi lasta ja olen puolestani välillä kokenut syyllisyyttä toisen lapsen hankkimisesta. Tuntuu, että olisin jaksanut paremmin ja empaattisemmin esikoisen vaiheita ja voimakasta temperamenttia jos lapsia olisi vain yksin. Tuntuu myös, että esikoiselle on raskasta kun hänen työpäivän eli päiväkotipäivän jälkeen sama älämölö jatkuu kotona kiitos energisen taaperon..

    Kaikessa on siis puolensa koetan sanoa 🙂

    Hyvää joulua!

  2. Mauno Koiviston sanoin, jos ei tiedetä miten asiat tulevat menemään, voi olettaa, että ne menevät ihan hyvin. 🙂

    Muuttakaa meidän naapuriin niin otetaan yhteinen koira, meillä nimittäin on juuri toisinpäin eli lenkkikaveri olisi tervetullut mutta kotiimme en koiraa halua.

    1. No siinä olisi ideaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *