Mieleenpainuvimmat joulumuistot

Iidan matkassa

Ensimmäinen joulumuistoni taitaa olla jostain vuodelta 1996, jolloin olin 4-vuotias. Asuimme tuolloin vielä kerrostalossa, äiti, isä, minä ja pikkuveli.  Muistan tuon joulun ja joulupukin muorilta saadun paketin, vaaleanpunaisen prinsessamekon. Mekko oli puettava heti päälle. Äitikin oli saanut yhden paketin. Hän sai valtavan setin muovikoruja, oli helmiä ja timantteja, sormuksia ja kruunu. Joulupukki oli varmasti erehtynyt, paketin piti olla minulle. Aloin itkeä, kun lahja oli äidin. Äiti itki muovikorujen pettymystä, sillä lahja oli isältä ja äiti varmaan olisi halunnut jotain muuta. Isä siinä sitten katsoi kahta itkevää naista. Hän kehotti äitiä katsomaan muovikoruja vähän tarkemmin. Lopulta muovihelmien alta paljastu kultainen koru oikeilla timanteilla ja äiti lopetti itkemisen. Minäkin lopetin itkemisen, kun sain muovikorut lopulta itselleni. 

Ikuisesti paras lahjani on ollut 1999 minun ollessani 7-vuotias. Legolle oli tullut enemmän tytöille suunnattu sarja nimeltään Scala, joka oli kuin rakennettava nukkekoti ja muuttui aina siirtelemällä osia. Sarjaan kuului nukkeja, vaatteita nukeille, huonekaluja ja pikkutavaroita. Olin leikkinyt sellaisilla kavereiden luona ja toivonut omaa tosi kovasti. Ja tuona jouluna sain Scala legotalon. Iskä sitä sitten rakensi minulle ja minä napitin innokkaasti vieressä, koska talo olisi kasattu, että pääsisi leikkimään. 

Olin lapsena todella malttamaton ja jännitin jouluja aina ihan valtavasti. Sen lisäksi olen aina ollut dramaattinen ja reagoinut tunteilla hyvin voimakkaasti ja päälle vielä kateellisuus lahjoista. Tyypillisesti koko joulun ajan harrastin lahjojen tutkimista. Etsin aina paketit ja kävin hiplailemassa niitä. Muistan joulun, jolloin olin 11-vuotias. Minulla oli silloin kaksi pikkuveljeä ja yksi pikkusisko. Ja luoja miten pikkusisko pisti vihaksi. Muistan tuona jouluna, että hän sai aivan mielettömän barbin ja upean barbin vaatesetin lahjaksi. Olin aivan järkyttävän kateellinen. Minä en saanut enää leluja, koska olin jo niin iso, että vanhat sai riittää. Kun pikkusisko ei huomannut, varastin hänen tavaroitaan ja jemmailin niitä sitten omaan huoneeseen. 

Teini-iässä olin todella ihastunut luokallani olevaan poikaan. Taisimme jutella Messengerissä, joka oli suosittu 2000-luvun alussa. Tuolloin oli niin hienoa, jos seurusteli tai hengasi poikien kanssa. Minä muistan ostaneeni itselleni lahjan, jonka paketoin ja laitoin lahjasäkkiin kotona. Kerroin kaikille, että lahja oli ihastukseltani. Tarkoitus oli varmasti tehdä kaverit kateelliseksi ja nostaa omaa statusta. Ostamani lahja piti sisällään meikkipussin ja unimaskin.

Nykyään tulee toivottua, että olisi kumppani, jolle ostaa lahja ja jolta saada lahja. Todellisuudessa en ole koskaan ollut tyytyväinen kumppanilta saatuihin lahjoihin. Muistan joulun, ehkä 2013, jolloin sain laatikollisen yhden euron kolikoita. Kolikoita oli yhteensä 100. Aivan jokainen kolikko oli paketoitu erikseen lahjapaperiin. Muutaman avattuani aloin ajatella, että ei kukaan voi olla näin tyhmä, että antaa lahjaksi 100 yksittäin pakattua euroa, jonkun näistä täytyy olla sormus ja kosinta taitaa olla edessä. Aloinkin avata kolikoita hirveällä motivaatiolla ja pettymys oli todella karvas. Mitään sormusta ei todellakaan ollut. Toinen kumppanilta saatu lahja, josta suutuin, oli vuonna 2014. Sain lahjaksi hiustenkuivaajan. Hyvä etten heittänyt sitä miestä päin. Olin niin pettynyt niin tavallisen tylsään lahjaan, jonka lisäksi minulla oli jo hiustenkuivaaja, jota en koskaan käyttänyt. Minä en edelleenkään juuri koskaan föönaa hiuksia.

Onneksi olen kasvanut lapsuudesta ja lahja eivät ole niin tärkeitä. Suuremman roolin on saanut ruoka ja yhteinen aika. Jouluna 2016 olin päättänyt kokeilla uutta reseptiä ja tehdä kakun. Olin laittanut äidille aineet kauppalistalle. Kakkuun tuli kaikkea erityistä ja aineet maksoivat lähes 40 euroa. Aloin tekemään kakkua ja siitä tuli aivan hirveä. Yksi lössähtänyt lätty. Äiti itki yläkerrassa, että joulu on pilalla eikä meillä ole edes jälkiruokaa. Sanoin, että teen toisen, mutta äiti sanoi, ettei ole kyllä rahaa ostaa kakun aineita uudelleen ja sanoi, että vastedes ei sitten jouluna kokeilla uusia reseptejä. No vaikka kakku meni pieleen, oli meillä toisemme. Nautimme perheen seurasta ja joka joulu saamme uuden lautapelin. Olemme aina pelanneet uutta peliä ja vanhoja suosikkejä joulunpyhinä. Niin kauan kaikki on hyvin, jos minä saan voittaa, muuten on saattanut käydä niin, että jätän pelin kesken, kuten juuri jouluna 2016 kävi. Meni vähän hermot.

Viime joulukin on elävänä mielessä. Pyysin, että joku sisaruksista tulisi ulos ottamaan minusta kuvia blogiin. Kukaan ei suostunut ja minä kiukuttelin. Menin sitten itse jalustan kanssa pihalle ja poseerasin kameralle. Ohi ajavat autot hiljenivät kohdallani katsomaan. Viime vuonna myös epäilimme pikkuveljeni tyttöystävän olevan raskaana. Katsoimme hänen instagram-kuvaa, jossa hänellä oli hupparipäällä ja vatsa näytti vähän pyöreältä. Äiti alkoi asiaa sitten viestitse kyselemään. Oletus oli väärä, mutta puhuimme, että lapsi perheessä olisi ihana, koska joulut aikuisten ja teinien kanssa on niin latteita.

-Iida

LUE MYÖS

Se kamala viikko (kuva vuoden 2016 joulukakusta)

Olemattomat deittikuulumiset (postauksessa jouluna 2017 pihalla itselaukaisimella ottamani kuvat)

Kommentit

Miten joku voi olla noin inhorehellinen blogissaan!
Hauska kirjoitus; parempaa joulua!

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos, parempaa joulua tosiaan!

Tellu (Ei varmistettu)

Nyt jäi kyllä tunnolla kiinnostamaan, että mikä niiden 100 kolikon tarkoitus lopulta oli? Todella hassua!

Iidaafel
Iidan matkassa

Miehestä olisi ollut tylsä antaa 100e seteli, mukavempaa oli antaa kolikkoja, ihan vain sellainen syy, ei sen kummempaa :DDD Seteli olisi ollut liian helppo ja kolikoissa oli vaivannäköä

Kultakataja (Ei varmistettu)

Kylläpä oli hauska teksti. Niin totta tuo lahjoihin pettyminen, ja sitten kuitenkin pitäisi osata olla kiitollinen. Monesti ne lahjat, joista on nauttinut todella paljon, ei ole edes olleet vanhempien mielestä niitä päälahjoja, vaan täytettä siinä sivussa. Olen niin monena vuonna lapsena pettynyt lahjoihin ihan kiittämättömyyttäni, että nyt pelottaa ajatella, miten osaa tulevaisuudessa opettaa oman lapseni arvostamaan pieniäkin asioita, mitä toiset antavat.

Ps. Tekstiä lukiessa häiritsi koko ajan, että käytit sanaa mustasukkainen sanan kateellinen tilalla. Kateellinen ollaan toisen omistamista ja saamista asioista, mustasukkainen ollaan ihmisistä. Näin siis ainakin meilläpäin pohjoisessa :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos palautteesta ja kommentista, olet ihan oikeassa! Täytyy korjata asia tekstiin :)

Kommentoi