Millaista on olla yksinhuoltaja?

Olen kohta ollut vuoden yksinhuoltajana. Mistään muusta minulla ei ole kokemustakaan. Tämä on ainut kokemukseni vanhemmuudesta ja perheestä.

Ennen raskauttani olin ollut sinkkuna jo kaksi vuotta, nyt jo kolme. Olin asunut yksin kuusi vuotta, siitä asti, kun olin omilleni muuttanut. Uskon, että näiden tekijöiden takia uskoin itseeni heti. Uskoin heti raskauden huomattuani, että minä pärjäisin, että minusta olisi siihen kyllä. Tiesin, että minulla on voimaa ja kykyä selvitä vaikeistakin tilanteista. Minun yksinhuoltajuuteeni ei liity mitään draamaa. Minun ei tarvinnut erota, kukaan ei jättänyt minua, en tullut petetyksi.   Voisi olla paljon suurempi shokki jäädä yksin vauvan kanssa hänen ollessa jo puoli vuotias tai vuoden, kun olisi jo tottunut, että toinenkin jakaa arkea.  Voisi olla suurempi shokki jäädä yksin, jos ei olisi koskaan asunut yksin päivääkään. Niinpä koen, että näiltä osin olen päässyt helpolla.

Vaikka lapsen pitäminen oli minun tietoinen valinta silläkin riskillä, että tulen mahdollisesti olemaan totaaliyksinhuoltaja, on moni asia päässyt yllättämään. Vaikka tiesin, että tulee raskaitakin hetkiä, niin silti en tiennyt mitään. Oli lähtökohdat mitä tahansa, niin loppuun asti ei voi valmistautua. Matkaan mahtuu yllätyksiä ja olen monen monta kertaa miettinyt miten kaikki olisi helpompaa, jos olisi kumppani arjessa. Vaikken mitään parisuhteen vauvavuoden haasteista tiedäkkään.

Monta kertaa olen surrut sitä, että kukaan toinen ei ole yhtä kiinnostunut minun lapsestani kuin minä, kukaan toinen ei rakasta sitä yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kuin minä. Kukaan toinen ei halua puhua hänestä yhtä paljon kuin minä, eikä kukaan toinen halua viettää iltojaan katsoen hänen kuviaan ja videoitaan. Kukaan toinen ei iloitse lapsestani kanssani ja se saa minut toisinaan mahdottoman surulliseksi. Vaikka sukulaisille voi aina lähettää kuvia ja videoita, niin se ei ole sama asia. Ennen äidiksi tuloa en tiennyt miten suuri tarve on jakaa lapsen tuomia tunteita toiselle. Sellaiselle, jolle lapsi olisi ihan yhtä tärkeä kuin itselle, joka ilahtuisi yhtä paljon kuin minä.

Siinä missä kukaan ei jaa iloja, eikä kukaan ole paikalla silloin, kun itse on puhki. Kukaan ei seiso takana ottamassa vastaan, kukaan ei tule sanomaan, että minä jatkan tästä. On vain jaksettava silloinkin kun ei jaksa. Vaikka saisi apua läheisistä, niin se ei kuitenkaan ole verrattavissa kumppanin tukeen. Vaikka olenkin tottunut asumaan yksin, niin yksinäisyyden tunne on paikoin todella suuri. Vaikka lapsen myötä ei ole koskaan fyysisesti yksin, niin henkisesti saattaa olla todella yksin. Se yksinäisyys voi olla todella ahdistavaakin, koska sitä on niin yksin. Erityisesti omien tunteiden kanssa, jotka saattavat vauvavuoden aikana olla aikamoisia.

Joskus ajattelen, että huono suhdekin olisi parempi kuin olla yksin. Vaikkei se ole totta. Olisi kuitenkin edes joku jakamassa vastuun. Olisi joku ratkomassa tilanteita ja päätöksiä. Kaikki ei olisi yhden ihmisen harteilla. Olisi joku, joka toisi joskus sen vaippapaketin kaupasta tai laittaisi pesukoneen päälle. Olisi joku, joka ehkä toisi rahaa yhteiseen pussiin. Ei pitäisi yksin miettiä rahan riittävyyttä ja miettiä miten kaikesta selviää. Olisi joku, joka edes joskus katsoisi lasta. Edes sen hetken, että voisi käydä suihkussa ihan rauhassa, laittaa ruokaa rauhassa tai vaikka viedä roskat ihan rauhassa tai ihan vaan istua ja ajatella omia ajatuksiaan rauhassa ilman keskeytyksiä. Sulkea silmät hetkeksi. Olisi edes se joku, jota odottaa kotiin, joku joka tulisi kotiin.

Vaikka olen aina asunut yksin ja tottunut hoitamaan kaiken yksin, niin yksinhuoltajuudessa vastuu on silti yllättänyt. Itsestään yksin huolehtiminen ei ollut niin kovin vaativaa hommaa sitten kuitenkaan. Jos ei jostain syystä ehtinyt syödä, ei se niin haitannut. Jos ei ollut eväitä mukana töissä, niin siitäkin selvisi. Toisesta huolehtiminen antaa elämälle merkityksen ja saa itsensä tuntemaan maailman tärkeimmäksi, mutta on se myös kuluttavaa ja raskasta. Nyt omalla vastuulla on toinen, ihan oikea ihminen, jolle ei voi sanoa, että jätetään tänään aamupala väliin tai odota iltapäivään, niin saat lounasta.

Toisaalta, kun ei ole kumppania ei tarvitse odottaa toiselta mitään. Voi vain olla pettynyt itseensä, jos jokin ei toimi. Voi vain syyttää itseään, jos jokin on tekemättä tai huonosti tehty. Kun kukaan ei ole jakamassa vastuuta, niin ei ole itsekään vastuussa kenellekään kuin itselleen. Ei tarvitse olla eri mieltä, eikä riidellä, ei tarvitse odottaa ja pettyä. Ei tarvitse jakaa lasta mihinkään.

Minulta kysytään usein, että millaista on yksinhuoltajana. Todellisuudessa tämä on minulle se yksi ja ainoa tapa olla. En voi verrata tätä mihinkään, sillä ei ole mitään mihin verrata. En koe tätä mahdottoman raskaana, sillä kaikkeen tottuu ja siitä tulee normi. Minulle tämä on normaalia. Minulle on normaalia tehdä kahden vanhemman työ, olla vastuussa yksin ja pyörittää arkea yksin. Minä pärjään tässä hyvin ja näin ensimmäisen vuoden jälkeen voin vain kiittää itseäni ja olla ylpeä. Minä olen kasvanut tähän, en minäkään tiennyt tai osannut, mutta olen oppinut. Tavallaan haaveilen, että joskus saisin jakaa vastuun, mutta samalla ajatus siitä pelottaa. Osaisinko? Enkä siihenkin sitten vain oppisi niin kuin tähänkin.

-Iida

Kuvat // Tiia Nyholm

Kommentit (18)
  1. Koska jokaisella asialla on aina kääntöpuolensa, on mukava huomata, että löydät myös hyviä puolia yhden vanhemman taloudesta.
    Sinun ei tosiaan tarvitse ”vääntää” kenenkään kanssa siitä, missä ja miten joulunne vietätte. Niin rikasta kuin periaatteessa kahden suvun tapojen ja perinteiden yhdistäminen voikin olla, niin let’s face it, moni tekisi mielellään juurikin vain niiden omien perinteiden mukaan.
    No, sinun ei myöskään tarvitse kinata siitä, milloin lapselle on hyvä antaa karkkia tai voiko hänet jo viedä sinne tai tänne. Saat mennä sen mukaan, mikä juuri sinusta tuntuu hyvältä. Ei ole anopinkaan mielipidettä siitä, kuinka kauan on hyvä tai huono imettää, tai miten lapsi pukea 😉

    1. Näinpä! Kaikessa on hyvät ja huonot puolet, mikään ei ole mustavalkoista. Ei tämä yksinhuoltajuuskaan, paljon myös hyvää <3

  2. Kauniit kuvat ja tuo mekko. Kivasti kirjoitit taas!

    1. Voi kiitos paljon <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *