Milloin viimeksi?

Nukuin päiväunet – En osaa nukkua päiväunia! En muista koska olen ollut päiväunilla. Tekisi välillä varmasti hyvää! Usein hommassa on käynyt niin, että nukun liikaa ja herään todella kohmeisena, eikä loppupäivästä meinaa tulla yhtään mitään. Siis olo on aivan kauhea päiväunien jälkeen!

Nauroit kyyneleet silmissä – Muistan monia hetkiä, jolloin olen nauranut vedet silmissä mutten muista asiaa, jolle naurettiin. Se ei varmaan ole näissä hetkissä yhtään oleellista. Lähiaikoina olen nauranut äitini kanssa kyyneleet silmissä, kun katsoimme koirien leikkiä. Se oli aivan älytöntä, niin hulvatonta menoa, että me vain nauroimme niille.

Pelkäsit – Tunsin pysäyttävää pelkoa sairastuessani koronaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Eniten pelotti lapsen tilanne, jos itselle olisi sattunut jotain tai jos tauti olisi vaatinut sairaalahoitoa.

Teit huti ostoksen – Ostin kesällä kippikseltä kaksi itselleni pientä mekkoa ja yhdet pienet housut. Ne oli vain niin hyvät löydöt, että ajattelin ostaa ne mahtui tai ei. Nyt ne ovat sitten jemmattuna, josko ne joskus mahtuisivat!

Ostit jotain, jota kaduit heti – Ostin Eemille viikko sitten kirpputorilta villavuorelliset kumisaappaat. Melko pian tajusin, että ne on pienet. Eemi on käyttänyt pitkään kokoa 27 ja ilahduin nähdessäni kumpparien kyljessä numeron 27. Kaappasin kumpparit käteeni oikean kokoisina, vaikka Eemi olisi tarvinnut nyt koon 28 kumpparit talveksi. Ei auta kun myydä eteenpäin ja metsästää sopivia edelleen.

Kävit ulkomailla – Olin kaksi vuotta sitten lokakuussa Eemin kanssa Berliinissä pidennetyn viikonlopun. Hän oli silloin 1-vuotias. Reissu sujui kyllä tosi hyvin. Olisi kiva tehdä joku pieni reissu, muttei minulla ole mitään pakottavaa hinkua. Reissaaminen on myös tosi kallista. Olemme tehneet päiväretkiä kotimaassa ja välillä olleet yötä hotellissa lähikaupungeissa. Ulkomaanreissut odottavat vielä.

Kävit kirkossa – Piti ihan miettiä! Olen käynyt viimeksi vauvamessussa Eemin kanssa. Asuimme silloin Helsingissä, Kannelmäessä ja kävimme Kannelmäen seurakunnan vauvakerhossa. Kerhon toiminta oli todella monipuolista ja laadukasta. Henkilökunta järjesti kirkossa vauvoja huomioivan messun, jossa sitten olimme.

Kävit naku-uinnilla – Voiko olla, että viimeisin naku-uintikerta oli kesällä 2017! Olin treffeillä Turussa ja kävimme miehen kanssa naku-uinnilla, jonka jälkeen jäimme rannalle istumaan. Kuuntelimme musiikkia illan hämärässä ja joimme miehen termariin tekemää kuumaa kaakaota. Lähdin ajamaan kohti Helsinkiä melko myöhään. Nukahdin rattiin ja ajoin onnettomuuden. Jouduin ambulanssilla sairaalaan. Onneksi tapauksessa loukkaantunut ei loukkaantunut ulkopuolisia henkilöitä.

Kävit treffeillä – Viime viikolla.

Ostit takin – Oikeastaan melko vastikään. Ostin äidiltäni hänen vanhan Helly Hansen -takin 40 €:lla. Äitini koki takin itselleen tarpeettomana ja ilahduin tosi paljon, kun hän tarjosi sitä minulle. Juuri loistava syksyn ulkoiluun!

Katsonut kauhuelokuvan – En juuri koskaan katso kauhuelokuvia. En oikeasti uskalla katsoa niitä. Sellaisen elokuvan jälkeen mielikuvitus alkaa käydä kierroksilla ja kuvittelen ties kenet ikkunani taakse. Muistan katsoneeni joitain vuosia sitten elokuvan Käsi, joka kehtoa keinuttaa (1992), joka on psykologinen trilleri ja se oli mielestäni tosi hurja.

Söit jotain hyvää salaa Eemiltä – Viikonloppuna. Otin suklaapalan kaapista vain omaan suuhuni. Salaa syöminen on ihan älyttömän vaikeaa. Silloinkin Eemi heti kysyi mitä minulla on suussa. Mumisin, että syön purkkaa ja onneksi hän hyväksyi vastauksen.

Koit taloudellista epävarmuutta – Koen tietynlaista epävarmuutta koko ajan. Minulla on todella epäsäännölliset tulot ja rahaa tulee ripotellen. Minulla ei yrittäjänä ole säännöllistä päivää kuukaudessa kun tililleni tulee joku summa.

Ihastuit – Tänä keväänä. Kohtasin jo tuntemani miehen monen vuoden jälkeen aivan yks kaks yllättäen. Ja täysin odottamatta. Kohtaaminen oli jotenkin todella tunnelatautunut ja koin sellaisen hetkellisen ihastumisen tunteen kulkevan lävitseni.

Rakastuit – Välillä mietin, että olenkohan koskaan ollut rakastunut? En oikeastaan tiedä. Uskon ainakin tunteneeni jotain todella syvää mieheen, jonka kanssa vietin todella paljon aikaa ollessani raskaana. Toki raskaus toi siihen aivan omaa erityisyyttä. Muistan miehen kädet vatsalla tunnustelemassa liikkeitä, muistan kylpyläreissut, piknikit ja tyynyn alle piilotetut kirjeet. Silloin minusta tuntui siltä, että olen rakastunut vaikkei sitä kestänyt kovin kauaa.

Laskit liukumäkeä – Lasken joka kerta, kun siihen on mahdollisuus! Lasken mielelläni Eemin perässä liukumäkeä ja monesti laskemme yhdessä. Viimeksi laskin viikonloppuna leikkipuistossa.

Olet nolostunut – Tällä viikolla. Olin lähdössä äitini ja mummoni kanssa Citymarkettiin. Eemi halusi ottaa vessasta löytämänsä toilettilaukun mukaan. En ollenkaan muistanut mitä laukun sisällä, vaan kuvittelin sen olevan ihan tyhjä. Saavuttuamme cittarin parkkipaikoille, pelkääjän paikalla istunut mummoni nousi ensimmäisenä ja lähti hakemaan kärryä. Minä menin nostamaan Eemiä turvaistuimesta. Eemi kiisteli äitini kanssa toilettilaukusta. Eemi halusi ottaa se mukaan kauppaan kauppakassiksi ja äitini käski jättää sen autoon. Minä sanoin, ettei tälläsestä asiasta nyt kannata tapella ja laukun voi hyvin ottaa mukaan. Äitini siinä sitten sanoi, ettei todellakaan oteta, sillä laukun sisällä oli seksilelu. Eemi oli esitellyt toilettilaukkua äidilleni takapenkillä ajomatkan aikana. Tilanne nolotti ihan todella paljon ja samana aikaan nauratti kuinka nyt näinkin voi käydä. Tavallaan ihan normaali asia, joka silti kietoo häpeyttä itseensä.

Katsonut elokuvan alusta loppuun – Elokuussa ystäväni oli meillä yötä ja ehdotti elokuvan katsomista. En tiedä miksi, mutta elokuva ajatuksena tuntuu todella raskaalta. Pitäisi olla ainakin kaksi tuntia paikoillaan! Mielummin aina katson jakson jotain sarjaa. Vaikka totuus on aina se, että katson jaksoja monta putkeen ja ajallisesti olisi ihan sama katsonko leffaa vai sarjan jaksoja. Leffan jälkeen olin todella tyytyväinen, että ystävä patisti katsomaan sen, sillä pidin siitä kovasti. Katsoimme Me Before You (2016) -elokuvan.

Tanssit baarissa – Koskahan olen ollut viimeksi baarissa? Siitä jos mistä on tosi kauan! Varmasti menee vuoteen 2017, sillä vuoden 2018 olin raskaana ja sain vauvan. Vauva oli yökylässä ensimmäistä kertaa vasta reilusti yli vuoden ikäisenä ja sitten iskikin korona. Tilaisuudet on olleet siis tosi vähäiset. Mutta lokakuussa 2017 täytin 25-vuotta ja silloin tanssin ainakin baarissa! Muistan myös joulukuussa 2017 baarireissun, jossa tanssin ystäväni kanssa. Keräsimme valtavasti porukkaa ympärillemme ja vitsit meillä oli hauskaa! Mutta kotona ja parvekkeella on tullut onneksi tanssittua vaikkei baarissa olekaan tullut tanssittua!

Pyysit ulos miestä, johon olet tutustunut netin ulkopuolella– Tänä kesänä. Mies ei kuitenkaan ollut samalla tavalla kiinnostunut kuin mitä itse olin.

Olet saunonut – Tänään! Meillä on oma sauna ja rakastan saunomista. Niinpä tulee saunottua kyllä usein. On niin ihanaa laittaa Eemi nukkumaan ja mennä saunaan nauttimaan omasta rauhasta iltaisin. Keho rentoutuu saunan lämmössä ja uni tulee paremmin. Tänään me tosin olimme yhdessä saunassa.

Teit ostoksen, josta tuli hyvä mieli – Pihakukista. Ostin viime viikossa syyskukkia. Ekaa kertaa aikuisiällä minulla on koti, jossa on pieni piha ja pääsen laittamaan kukkia. Kukista tulee hyvää mieltä vielä niin pitkäksi aikaa, että ovat kyllä hyvä ostos!

Olit yksin koko viikonlopun – En koskaan. Tai siis kolme vuotta sitten! Mutta en Eemin elämän aikana. Eemi on yökyläillyt mummilla noin yhden yön kuukaudessa. Äitini on täysin työssäkäyvä ja tarvitsee myös lepoa viikonloppuihin. Toistaiseksi tämä on itsestä tuntunut riittävältä, mutta toki haaveilen, että joskus saisin olla yksin ihan kokonaisen viikonlopun.

Olet suudellut – Viime viikolla, kun olin treffeillä.

Ostit huonekalun – Muutimme juuri kerrostalosta rivitaloon. Muuton yhteydessä ostin yhden uuden huonekalun. Ostin yhden ruokapöydäntuolin Facebookin Marketplacen kautta. Muuten en muutossa ostanut mitään, vaan samoilla vanhoilla tavaroilla mentiin. Sen sijaan myin ja annoin muutamia huonekaluja pois muuton tieltä, jotka eivät olisi uuteen kotiin mahtuneet.

Kävit hierojalla – En oikeasti muista! Aivan hirveää. Varmasti siitä on aivan liian kauan aikaa ja se sijoittuu jonnekin aikaan ennen lasta. Voi olla, että jopa aikaan ennen raskautta. Tosin tapailin kevään 2020 miestä, joka oli hieroja ja hän hieroi minua monesti ja suositteli kyllä, että kävisin jatkossakin säännöllisesti hierojalla. Mutta enpä ole saanut aikaiseksi.

Uimahallissa – Elokuussa viimeksi Eemin kanssa. Se olikin jännä päivä! Nimittäin aamulla koko asuinpaikallani ei tullut vettä. Ilmeni laaja vika vedenjakelussa. Eemin päiväkodilta soitettiin ja tiedusteltiin mahdollisuutta pitää Eemi kotona. Päätimme Eemin kanssa lähteä toiselle paikkakunnalle uimaan ja lounaalle. Iltapäivällä alkoi tulla hanasta jo vettä, mutta veden keittosuositus oli voimassa vielä pari päivää sen jälkeen.

Söit ulkona – Elokuun alussa. Olin silloin ystäväni kanssa Tampereella yön yli reissulla. Eemi oli mummilassa hoidossa. Kävimme syömässä Guru’s Kitchen -ravintolassa. Otimme useampia pieniä annoksia ja jaoimme niitä. Ruoka oli todella hyvää, kuten Gurussa aina!

Joit alkoholia – join lasin viiniä viimeksi kesällä ollessani Allas Sea Poolilla katsomassa Anna Abreun keikkaa. Sen sijaan alkoholittomia drinkkejä/juomia on tullut juotua kyllä.

Suutuit – Sanotaanko niin, että suutun keskimäärin parina iltana viikossa. Eemi ei kotona nuku päiväunia, jolloin hän nukkuu pitkät yöunet noin 19.30-08.00, mutta päiväkodissa hän nukkuu ja sen myötä illat on yhtä valvomista 21/21.30 saakka. Välillä menee kivasti ja rauhallisesti ja välillä ilta on aivan järkkyä hihhulointia. Vaikka en saisi suuttua lapselleni, niin monesti ne hermot vain menee.

Yövyit ulkona luonnossa – Hävettää kyllä sanoa, etten oikein ole yöpynyt ulkosalla. Muutamasti lapsena on nukuttu teltassa oman kodin pihalla ja luikittu sitten kesken yötä sisään. Entisen poikaystäväni kanssa nukuimme teltassa ihan vain sen takia, että minä saisin sen kokemuksen. Olimme lomalla Espanjassa ja sijoitimme teltan rantaan. Se tuntui kyllä mukavalta ja yö meni hyvin.

KUVAT: Leena Waren

Kommentit (13)
  1. Milloin viimeksi? – Villasukka | Lily
    18.9.2021, 20:36

    […] Iidan matkassa blogissa Iida vastaili seuraajiensa kysymyksiin milloin viimeksi. Sieltäpä minäkin lainailin idean näihin kysymyksiin. […]

  2. Ihania kysymyksiä! Taidan lainata jotain omaan blogiin!

    Ihanaa viikonloppua teidän perheelle! ❤️

    1. Voi kiitos kovasti ja sitä samaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *