Miltä onnellinen ihminen näyttää?

Iidan matkassa

Tältä näyttää onnellinen ihminen, ajattelin kun katsoin tätä muutama vuosi sitten otettua kuvaa. Niin leveä hymy ja hehku, että  miten se ylipäätään on mahdollinen. Laitoin kuvan jääkaapin oveen, siinä se saa nyt muistuttaa siitä, että tuo hymy on mahdollista saada takaisin.

Sain tietää testien perusteella olevani kohtalaisen masentunut ja kohtalaisen uupunut työhöni. Tämän takia sain viikon sisään lääkäri-ajan ja psykologi-ajan. Heti mietin, että testit eivät ole luotettavia ja muutama paperi ei voi kertoa olenko masentunut vai en. Toisaalta se antoi itselleni realistisempaa kuvaa omasta voinnistani. En tiedä miltä masennus tuntuu, mutten ole ainakaan ollut hyvällä mielellä viime aikoina.

Minua itkettää aika usein iltaisin ja nukahtamien on vaikeaa pahan mielen takia. Se itku vain tulee vaikka tekisin mitä. Aamulla väsyttää ihan kamalasti enkä jaksa millään nousta, kaikki ajatukset aamulenkistä jää sänkyyn. Saatan itkeä työmatkallakin ja parkua vielä ennen kuin avaan työpaikkani oven. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Koti on kamalassa kunossa kun en tiedä miten saisin sen kuntoon. On soitettava äidille ja kysyttävä, että mistä pitää aloittaa. Hän neuvoo, että minun kannattaa laittaa ensin pesukone päälle, sitten imuroida. Sen jälkeen katson tarvitseeko mopata. Jos pyykit vielä tässä kohtaa pyörii, niin sitten tiskaan. Tämän jälkeen ripustan pyykit. Aivan niinhän se meni!

Koen, etten riitä työssäni. Haluan olla parempi, haluan suunnitella paremmin opetustuokioni ja haluan antaa itsestäni koko ajan enemmän. On hirveää, jos en ole suunnitellut aamupiiriä tai tuokioitani, sillä silloin teen juuri kuin tähänkin asti. Ja se pelottaa, että jos jo nyt toistan itseäni, niin mitä tapahtuu viiden vuoden tai kolmenkymmenen vuoden päästä? Olen varmaan täysin kaavoihin kangistunut lastentarhanopettaja. Vaadin itseltäni jatkuvaa muutosta, uusia ideoita ja parempia suunnitelmia. Kalenteri on täynnä muistilappuja. Olen 23-vuotias, vuoden töissä ollut lastentarhanopettajana ja olen jo nyt uupunut työhön. Hirveää. Enkä yhtään ihmettele miksi opettajat eivät usein pysy viittä vuotta pidempää alallaan. Se on kuormittava ja alalle hakeutuvat ovat usein suorittajia, täydellisyyteen pyrkiviä tyyppejä.

En riitä itselleni muillakaan elämän osa-alueilla. En liiku tarpeeksi, en millään keinoin laihdu mihinkään, en onnistu missään. Saatan ajautua pienen lapsen tasolle ja itkeä lattialla kun kukaan ei rakasta. Tuntui hirveältä kun ensimmäisellä terapia kerrallani hetken juttelun jälkeen terapeutti kysyy: "Pidätkö sinä itsestäsi?" ja vastaan kieltävästi. En pidä, yritän vain muuttaa kaikkea pysähtymättä pitämään itsestäni näin. Muutos ei tuo toivottua tulosta ja se tarkoittaa minulle epäonnistumista. En mennyt tänäänkään kuntosalille ja se tuntuu merkitsevän minulle eniten, eli tuntui siltä, etten koko päivänä tehnyt mitään. Hyödytön päivä, kun en käynyt salilla. Ja rankaisen taas itseäni. Se ei vain ollut totta, olin väsymyksestä huolimatta päässyt töihin, pitänyt aamupiirin, leikkinyt leijonaa telttaleikissä, silittänyt metrin korkuisen silityspinoni ja käynyt kävelyllä.

Nyt tuijotan tuota hymyilevää kuvaa. Alkaa hymyilyttämään ja tiedän, että pian hymyilen taas leveää onnellista hymyä.

 

-Iida

 

Kommentit

neitiemmi (Ei varmistettu)

Moikka, oon jonkin verran seurannut sun blogia ja sun kirjotukset on ihanan aitoja! Tästä kirjotuksesta tunnistin itseni monessa osaa.. Ihanku oisin itte kirjottanut. En tiiä mistä se riittämättömyyden tunne oikein kumpuaa, vaikka pääosin kaikki on hyvin ja luulisi riittävän enemmän kuin hyvin. tsemppiä sulle kaikkeen mitä teet! Toivottavasti pidät jatkossakin blogisi aitona :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista ja palautteesta! Kyllä lähtökohtaisesti haluan olla aito ja pitää blogin sellaisena, oman näköisenä ja aitona! Tsemppiä myös sulle, yritetään olla lempeämpiä itselle!

annam_
anna k.

Olipa rehellinen teksti. Olen varma, että se hymy kyllä löytyy vielä, anna sille ja itsellesi aikaa. Kaiken ei tarvitse järjestyä heti. Tsemppiä!

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista! Oot ihan oikeassa, pitää vaan antaa itselle aikaa, kiitos paljon!

Kommentoi