Minä on meidän pahin vihollinen

Siis pakko sanoa, että aivan todella kaunis kuva. Terkuin raskausmahan ja raskausarvet omistava äiti, joka ei todellakaan ajattele olevansa kaunis saati seksikäs. Tää kuva todistaa, että kyllä mäkin voin olla niistä huolimatta. ”

”Sä olet niin upea. Itse en ikinä voisi mennä kuvattavaksi. Enkä usko, että minusta saisi noin upeita kuvia. Ja vaikka saisikin, niin katseeni kiinnittyisi heti omiin ongelmakohtiin, mahaan ja kaksoisleukaan, joita en yhtään taas katso sinun kuvissasi.”

Sain useita viestejä ylläolevasta kuvasta. Ensimmäinen oma ajatukseni oli, kun näin kuvan ensi kerran, että onpas makkaraa. Mutta pian huomioni kiinnittyi ihanaan hymyyni, hiuksiini, hymykuoppiin ja kuvan upeisiin sävyihin. Todella kaunis ja onnellinen kuva. Ja tuoltahan minä oikeasti näytän! Minun vatsani menee makkaralle, kun istun, minulla on raskausarpia, selluliittia ja tubulaariset rinnat. Miksi huijata ketään? Nyt kuvaa katsoessa tunnistan itseni.

Saamistani viesteistä syntyi kuitenkin ajatus. Miksi minä on meidän pahin vihollinen? Miksi oma mieli ja oma ajattelumaailma on itselleen niin raaka? Miksi itseltään vaatii aina enemmän kuin toisilta? Miksi itselleen ei voi olla lempeä ja ymmärtäväinen tai salliva?

Miksi sitä moittii itseään?  Miksi itseään on niin vaikea nähdä kuten ympärillä olevat rakkaat ihmiset näkee?  Kuinka sitä voikaan saada itselleen pahan mielen omilla ajatuksillaan?  Miksi kaivertaa vielä veistä haavassa ja lietsoa omia ajatuksia? Miksi itseään katsoo virheiden kautta?

Miksi rakkaiden vuoksi on valmis tekemään mitä vain, mutta itse ei koe olevansa saman arvoinen? Miksi vertailee itseään muihin? Miksi oma mieli lynkkaa meitä aina? Miksi ei muisteta kehua ja puhua kauniisti itselle? Miksi oma ihmisarvo unohtuu? Miksi itsetunto on helposti niin pieni?

Miksi muiden puheita, sanoja ja tekoja alkaa tulkita oman ajatuksen mukaan? Miksi kaiken alkaa nähdä omaa ajatusta tukevana? Miksi yhtäkkiä alkaakin ajatella, että kaikki muutkin viestittävät minun olevan surkea tai huono? Miksi oma mieli vie mennessään niin helposti?

Miksi?

Kasa kysymyksiä ilman vastausta. Olen miettinyt miksi mieli toimii niin kuin toimii. Harvoin kukaan muu suhtautuu meihin, kuten itse suhtaudumme itseemme vaatimustasoltamme. Harvoin sanoisi ystävälle kuten itselle, harvoin kiinnittäisi ystävässä huomion asioihin, joita itsessä kritisoi.

Minäkin näen virheitä, jos tarkoituksella katson, mutta mielummin ohitan ne. Katson mielummin hyvää ja kaunista. Voisin kiinnittää huomioin jokaisessa kuvassa virheisiin, mutta sen sijaan huomioini vie joku ihan muu.

En minä tosiaankaan ole aina tyytyväinen itseeni ja huomaan vertailevani itseäni muihin. Minullakin on surkeat hetket ja päivät. Mutta loppuen lopuksi pidän itsestäni. Pidän itsestäni ja olen tyytyväinen itseeni. Koen itseni arvokkaana. Vaikka toivon pudottavani painoa ja saavan kiinteämmän vatsan, niin silti näin tässä hetkessä jo paljon hyvää.

Luulen vasta lapsen tehneen minusta kauniin. Vasta lapsi on tuonut esiin minussa olevan hyvän, jota en tiennyt olevan. Olen varmempi itsestäni ja tunnen itseäni  paremmin. Lapsen lisäksi teen sellaisia asioita, jotka lisäävät hyvinvointiani ja siten myös tekevät hyvää mielelleni. Minä tykkään pitää itsestäni huolta meikkaamalla ja laittamalla hiukset, pukeutumalla itselleni miellyttäviin vaatteisiin, joissa pidän itsestäni. Lisäksi työni, niin varhaiskasvatuksen opettajana kuin bloggaajana, on sellaisia, joista saan paljon hyvää. Saan työstä hyvää palautetta ja koen sitä kautta olevani merkittävä ja tekeväni jotain arvokasta. Mielekkäät harrastukset tuovat myös saman tunteen, olen hyvä jossain ja koen onnistumisia.

Puhumattakaan ihmissuhteista! Jos ihmissuhteet ovat sellaisia, joissa jatkuvasti kokee alemmuuden tunnetta, on mietittävä mitä voisi tehdä. Vaikka kaikki lähtee omasta ajattelusta, niin on tärkeää, että läheiset ihmiset tukevat omaa ajattelua.

Kenenkään ei tarvitse tulla joksikin ollakseen arvokkaampi, parempi tai hyväksytympi. Me kaikki olemme jo. Meidän ei tarvitse tehdä jotain ansaitaaksemme hyvää. Me ansaitsemme jo ihan omina itsenämme. Toki tämän sisäistäminen ei ole niin helppoa, kuin sen kirjoittaminen. Mutta jokainen voi aloittaa. Aloittaa mielen treenaamisen, jotta ei olisikaan itsensä vihollinen vaan samalla puolella. Että olisi itselleen ystävä ja näkisi itsensä ystävän silmien kautta. Riittävänä.

-Iida

Lue myös Vinkit parempaan itsetuntoon

Sain toimia mallina Jannamarille, joka nämä kuvat on ottanut. Upea ja taitava kuvaaja, jonka sivuille pääset tästä.

Kommentit (5)
  1. Kaunis olet, muru! <3
    Aivan täydellinen! 😉

    Hyvää pohdintaa. Olen itse pyöritellyt paljon samoja ajatuksia päätyen melko samantyyppisiin lopputuloksiin: enemmän itselle sitä samaa armoa, lempeyttä, rakkautta, myötätuntoa ja sallivuutta, mitä rakkaimmilleenkin suo. Jokainen meistä on sen arvoinen!

  2. Viisaita sanoja ja kaunista tekstiä jälleen, olet uskomaton!<3 Ja onnellisuus oli myös mulle eka sana, joka näistä kuvista tuli mieleen 🙂 <3
    Ihanaa elokuun loppua!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *