Minun äitini

Minun äitini on supernainen. Äiti oli koko lapsuuteni kotona, kiitos isän, joka sen mahdollisti. Koulusta oli aina ihana tulla kotiin ja nähdä äiti. Äiti oli parasta, mitä tiesin ja toisaalta tyhmintä, mitä tiesin. Kaikkien muiden äidit olivat silloin paljon parempia ja tekivät kaiken paremmin kuin omani. Muiden äidit päästivät kavereille ennen, kuin oli läksyt tehty ja muiden äidit päästivät illallakin ulos. Äiti ei lannistunut, aina se on jaksanut rakastaa. Raivareidenkin jälkeen. Senkin jälkeen, kun leikkasin itse oman tukkani, varastin kaverin nuken, piirsin seinille tai karkasin pikkuveli mukana. 

Äiti on aina jaksanut tukea. Jaksanut silloinkin tukea, kun on itse ollut ihan loppu. Hän on jaksanut kasvattaa viisi lasta, meidät, ihan yksin isän kuoleman jälkeen. Välillä äiti on itkenyt, muttei koskaan luovuttanut. On ihan käsittämätöntä, miten äiti jaksaakaan, mistä se saa sen kaiken voiman? Äiti jaksaa tehdä ihan kaikkensa meidän eteen, on aina tehnyt ja tekee edelleen. Vaikka äiti on vahva ja voimakas, on hän samaa aikaa hellä, hupsu ja täynnä rakkautta ja lämpöä. 

En ihan aina ajatellut äidin olevan hyvä tyyppi. Teini-iässä vihasin äitiä oikeestaan joka päivä. Se teki kaiken väärin, kaikki oli aina äidin syytä. Ja äiti aina valitti. Kukaan ei laittanut tiskejä, kukaan ei laittanut pyykkejä, kukaan ei laittanut ruokaa, astiat jäi pöytään ja tavaroitakin oli aina muka joka puolella levällään. Ärsytti niin paljon, että uhmakkaana nuorena naisena muutin kotoolta. Sitten tuli ikävä. Äiti olikin tärkeä ja rakas, ei se mihinkään ollut muuttunut. Halusin olla aikuinen, mutta huomasin, että tarvitsen äitiä. Ja tarvitsen edelleen. Nykyään äiti on minulle myös ystävä, todella hyvä ystävä.

Arvostus ja kunnioitus äitiä kohtaan on kasvanut iän myötä. Edelleenkään en tykkää, kun äiti neuvoo ja opastaa, yrittää puuttua asioihini. Teen edelleen juuri toisin kuin äiti sanoo, ihan vain tahallanikin. Mutta voin tehdä niin, koska äiti on aina takanani. Hän ottaa kiinni, jos kaatuu.  Ja mokasi miten pahasti vain, äiti kuuntelee, auttaa ja etsii ratkaisua. Hän ainakin yrittää ymmärtää, vaikkei ymmärtäisi. Äidin ovi on aina auki ja hänen rakkautensa antaa aina anteeksi. Äiti antaa itsestään niin paljon, ettei se koskaan ole korvattavissa tai maksettavissa takaisin. Äiti on ihailtava roolimalli. Se, että minä olen vahva ja rohkea, on juurikin äidin vuoksi. Aikuisen silmin, kun katsoo äidin elämää, ei voi kun ihailla häntä niin naisena kuin äitinä. Minä todellakin toivon, että voin olla hänen kaltainen äiti omalle lapselleni. Äidin vuoksi tiedän myös pärjääväni itse äitinä, pärjääväni yksin lapsen kanssa. 

Kiitos äiti,

-Iida

11755674_10203198373840190_4388543523702786008_n.jpg

11891132_10203383320903751_3489255048502290637_n.jpg

13600103_10204874931393081_1549746874356200856_n.jpg

17952909_10206710980093151_2393280909289101090_n.jpg

22886333_10207943256979303_16847754191369882_n.jpg

24131572_10208137181707300_1746010344693977060_n.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *