Mitä ajattelet salilla?

Iidan matkassa

Muuton myötä olen taas siinä pisteessä, että menen uudelle kuntosalille. Aina se siirtyminen uuteen paikkaan jännittää. Olisi vaan kivaa pitää se kaikki tuttu ja turvallinen. Alkuun uusi treeniympäristö nimittäin kuormittaa enemmän ja stressaa. Aika kuluu treeniinkin paljon enemmän, kun mietit mitä on missäkin ja skannaat ympärillä olevia asioita. Aivan liikaa jännitän kanssatreenajia, että mitä he minusta ajattelevat. Huomaavatko he, että en ole ennen käynyt, vaan tulen uutena salille. Olen kuullut sanottavan useasti, ettei muut ajattele sinusta mitään, kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota, koska kaikki keskittyvät aina omaan tekemiseen. Ja tämän vuoksi salille menemistä on turha jännittää. Mutta ei pidä paikkansa, sillä kyllä minä itse ajattelen hyvinkin usein muita itseni lisäksi. Jokainen siellä jotain ajattelee. Ja mahtavaa niille, jotka pystyvät keskittymään vain puhtaasti treeniin kuin laput silmillä, olemaan flowssa ja syventyä oikeaan hengitystekniikkaan ajattelematta muita. Itse mietin hyvin usein muiden treenitaustoja ja mitä treeniä he tänään tekevät sekä montaa muuta asiaa.

Mitä sinä ajattelet kuntosalilla? Vai pysytkö täysin keskittyneenä treenin? Itselläni ajatus kyllä usein karkailee. Toisinaan mietin itseäni ja suurin huoleni usein onkin treenihousut. On nimittäin käynyt se klassinen moka ihan vain muutaman kerran, että kyykätessä paistaa alushousut housujen läpi. Sen takia asia on aina tarkistettava peilistä ennen treeniä. Tämän johdosta myös mietin, että mitä muut mahtavat ajatella minusta, joka pyllistelen peilille naisten pukkarissa ja vilkuilen olan yli takamustani. Onhan se vähän noloa.

Kuten sanoin, ajattelen usein myös kanssatreenaajia. Erityisesti juoksumatolla tai fillaroidessa on aikaa katsoa kaikki paikalla olijat läpi. Eli ihan turha sanoa, ettei kukaan kuitenkaan katso. Mitä enemmän kanssa treenajia salilla on, sitä enemmän katselen ympärilleni. Mietin mitä kukin treenaa, kuinkakohan usein he käyvät salilla. Saatan myös usein laskea kaikki kävijät ja tarkkailla heidän treenin pituutta, koska he tulevat ja koska lähtevät. Jos näen toistuvasti jonkun itseni kanssa samaa aikaa, teen siitäkin päätelmiä. En usko olevani poikkeus. Ja valehtelisin, jos en olisi koskaan kiinnittänyt vastakkaiseen sukupuoleen huomiota treenatessa.

En tosin koskaan ole uskaltanut flirttailla, hymyillä vain ja joskus sanonut "moi" vastapuolelle. Muutenkin jutustelu salilla on vähän niin ja näin, kun toisaalta sitä moni kuitenkin haluaa rauhan tekemiseen. Minua itseänikään ei kukaan ole ehkä flirttimielessä lähestynyt, tai niin, että olisin tajunnut sen sellaiseksi. Kerran mies on tullut kyykkytreenini aikana taakseni seisoskelemaan, hymyillyt ja sanonut, että hyvältää näyttää ja hänestä tauot voisi olla lyhyempiä. Se oli minusta niin törkeää, että menin totaallisen lukkoon. Punaiseksi lehahtamista ei onneksi jo hikisessä naamassa huomannut.

Niin ja kiinnitänhän minä myös huomioni naistreenajien vaatteisiin. Erityisesti, jos jolloin on jotain kivaa, jonka haluaisin itsekin. Yritän parhaani mukaan saada selville vaatemerkkiä. Lisäksi huomioin muiden kannykän käyttöä salilla, kenellä se on ja kenellä ei, kuka kuuntelee siitä musiikkia ja ottaako joku treenikuvaa someen.Varmaan tämän postauksen jälkeen minut tunnetaan salikyylärinä.

Huomaan keskittyväni treeniin mitä vähemmän muita treenaajia salilla on. Silloin oma treenini on paras ja ajatus treenissä. Lähes aina kuuntelen musiikkia ja huomio kiinnittyy siihen. Mietin myös tekemäni liikkeitä, sarjoja ja toistoja ja sitä mitä pitää vielä tehdä, mitä on jo tehty. Usein lasken toistoja mielessäni myös eri kielillä.

Usein kuulee, että ihmiset puhuvat paheksuvasti treenaavista pariskunnista tai raskaana olevista treenaajista. Myös näin vuoden alussa treeninsä aloittavat ja myöhemmin lopettavat, saavat kritiikkiä.  Itse ajattelen, että mahtavaa, kun ihminen tulee salille, jaksavat päivän päätteeksi todella tulla, vaikka usein koti on huokuttavampi vaihtoehto. Jos kumppani motivoi tulemaan, niin loistavaa ja seurassa on aina mukavampi treenata. Toki olen itsekin nähnyt pareja, jotka saavat ihokarvani pystyyn, suukottele joka välissä ei ehkä ole kunnioittavaa muita kohtaan. Raskaana olevat treenaajat halauavat muiden tavoin pitää itsestään huolta ja tekevät oman jaksamisen mukaan. Vaikka ajattelen kaikenlaista ja mietin kanssatreenaajia, en paheksu ketään, vaan jokainen on tullut liikkumaan, joka on mahtava asia. Siitä saa hyvää oloa olimme minkä ikäisiä tai kokoisia tahansa. Se on tietysti ikävää, jos liikunta on vain hetken innostus, eikä pysyvä tapa, siihen pitäisi enemmän panostaa ja keskittyä.

Minua kiinnostaa mitä te ajattelette treenin aikana? Jutteletteko muiden kanssa? Miten suhtaudutte vastakkaaseen sukupuoleen? Heräsikö jotain muista ajatuksia?

-Iida

Seuraathan blogia Instagramissa ja Snapchatissä iida.afeldt  

 

 

 

Kommentit

U (Ei varmistettu)

Kyllä minäkin ajattelen ja katselen samoja juttuja kuin sinä: onko tuttuja tai sellaisia, jotka usein ovat samaan aikaan kanssani salilla paikalla, millaisia treenejä tehdään jne. Ja saatan huomata jos jollakin on kivat treenivaatteet. En silti todellakaan tuijota tai koe kyylääväni ketään enkä ole kokenut että minuakaan häiritsevästi tarkkailtaisiin. Yleensä kukaan ei pahemmin myöskään juttele mitään, ehkä korkeintaan kysyy joko laite on vapaa tai saako tehdä välissä. Se on kyllä myös totta että uudelle salille meneminen jännittää vaikka eihän siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä... Sitä jotenkin kuvittelee ettei löydä kaikkea mitä haluaa ja että näyttää jotenkin tyhmältä. Treenihousuja ei onneksi ole tarvinnut miettiä, omistan vain kahdet mustat treenihousut eikä niistä kummastakaan näy alkkarit läpi, kerran olisin halunnut ostaa kirjavat, mutta huomasi sovittaessa jo, että niistä näkyy läpi, joten piti jättää kauppaan.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista! Aivan samat ajatukset minulla, en koe, että oikeasti kyylään tai tuijotan ja en ole kokenut itse oloani ahdistuneeksi, että joku tuijottelisi. Ja tosiaan juttelut jää itselläkin tuolla tasolle usein. Toki edellisessä paikassani olin niin vanha tuttu ja tunsin monia, jolloin kyseltiin kuulumisia yms. Ja kyse oli pienestä salista. Nyt paluu taas isolle salille, mahdollisesti johonkin ketjuun. Olen käynyt jo muutamassa. Ja minkä merkkiset on sun treenitrikoot? Joo kuviolliset ja värikkäät on ihan mahdottomuus vaikka olis niin kivoja!

U (Ei varmistettu)

Toiset on monta vuotta sitten h&m:ltä ostetut juoksutrikoot, olen yllättynyt miten hyvin ne on kestäneet. En tiedä onko yhtä hyviä siellä enää, nuo minun on sellaiset missä on sivuilla ohuet pinkit heijastinnauhat ja lahkeissa vetoketjut sekä pieni tasku takana. Toiset on ostettu kuoromme varainkeruukampanjasta ja niiden merkki on Gutz. Ovat tosi napakkaa materiaalia, vähän korkeampi vyötärö mutta ei liian, niissä on myös tasku takana mutta ei lahkeissa vetoketjua. Ainoa miinus on vyötärön naru joka on melkein katkennut, se pitäisi vaihtaa. Voi kyllä olla että noita trikoita ei saa ostettua kuin vain yhdistysten, koulujen tms varainkeruun kautta, pitää ehkä ostaa itselle toiset jos kuoro myy tänäkin keväänä niitä.

Lumos

Täällä juuri viime viikolla aloitettiin uudella salilla ja ensimmäistä kertaa sekasalilla. Kolme ekaa kertaa olivat todella kuormittavia, kun sitä huomioi niin paljon ympäristöään. Tänään meni jo rutiinilla ja "tuttujakin" näkyi. Itseä ahdistaa ihan hirveästi ajatus siitä, että joku oikeasti ottaa asiakseen paheksua muita treenaajia. Tulee heti sellainen olo, että paheksuukohan joku muakin? Olenko jotain liikaa tai liian vähän? Ja ihan varmasti paheksuu, kun teen salilla tällä hetkellä paljon enemmän aerobista kuin raudan repimistä. Eikä tekniikkakaan ole ihan puhtaaksi hermottunut tässä viikossa mittaan :D Itse kuitenkin huomaan treenissä sulkeutuvani aika hyvin omaan kuplaani, jossa ei toistojen ja tekniikan miettimisen lomassa ole aikaa enää miettiä, että mitähän tuokin tuolla musta miettii.

 

Tsemit uudelle salille! Kyllä ne kaikki tarvikkeet sieltä ajan kanssa löytyy. :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista! Huippua, että olet jo tullut tutuksi uuden salin kanssa. Kyllä se alku vaan on jännää ja oikeasti kuormittavaa. Treenissäkin menee paljon pidempään, kun kaikki on vähän hukassa ja tekeminen ei ole niin rentoa. Varmasti sellasia paheksujiakin löytyy, mutta toivoisin ettei ihmiset paheksuisi, ainakaan suurin osa vaan ymmärtäisivät ajatella sen olevan hyvä juttu, että ihminen on ees siellä salilla:) siinä missä paheksujia niin on onneksi mukavia ymmärtäjiäkin liikeellä! Mukavia treenejä uudella salilla! Kuulokkeet päässä täälläkin mennään!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä mä katselen vähintäänkin taukojen aikana paljonkin ympärilleni. Kiinnitän huomiota erityisesti omasta mielestäni noloihin asioihin, esim. mielettömään kännykän räpeltämiseen, itsensä ja perseensä peilailuun, treeniselfieiden ottoon... :D Muutin juuri uudelle paikkakunnalle ja aloitin uudella salilla, joka on naisten sali. Ennen sekasalilla käyneenä tuntuu oudolta kun ympärillä pyörii pelkkiä naisia. Oon erityisen kauhistunut siitä, miten suuri osa salilla kävijöistä tuntuu treenaavan aina ja ikuisesti vain pakaroitaan. Siis tsiisus! Musta se on sama homma kuin mies, joka keskittyy pelkkään haban hiomiseen - noloa ja hyödytöntä. Kuulostanpa tuomitsevalta, ei nää nyt sentään ihan niin vakavia asioita ole :D

Näytät muuten todella hyvältä ja sporttiselta kuvassa! :) Tsemppiä uudelle salille, kyllä siellä saa aina ihmetellä missä mikäkin on ennen kuin oppii.

Vierailija (Ei varmistettu)

Alavartalossa on isot lihakset ja niihin kohdistuvat treeniliikkeet kuormittavat myös mm. Keskivartaloa joten jo pelkästään se että treenaa alavartaloa (jonka ehkä virheellisesti tulkitset pelkäksi persetreeniksi) on terveyden ja kunnon kannalta todella hyvä. Eli ei todellakaan turhaa ja hyödytöntä. Turhaa ja hyödytöntä on keskittyä siihen mitä muut tekevät.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei, vaan turhaa on nimenomaan pelkkä pakaroiden treenaus. Luehan kommentti uudelleen :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Niin onhan se ihan totta, että alavartalotreeni kuormittaa myös keskivartaloa, ja useit liikeet koko kehoa. Eli ei turhaa, mutta riippuen tavoitteista tottakai kehityksen kannalta parasta treenailla monipuolisesti :) ja kyllä, turhaahan se on miettiä mitä muut tekee, mutta minkäs itselleen mahtaa;)

Iidaafel
Iidan matkassa

Siis kiitos hauskasta kommentistasi! Hieman nauratti, sillä oon huomannut samaa ilmiötä :) Ja ehkä nyt sterotypisoin, mutta naistensaleilla se ehkä näkyy enemmän. Ja moni ei vaan tiedä mitä tehdä salilla, vaikka halusisi käydä ja toki treenien pitäisi olla monipuolisia jotta kehittyy :) Ja kiitos kehuista, onpa mukava kuulla!

Anni F (Ei varmistettu)

Mulla on ihan sama! Vaikka toistoja tehdessä keskityn enemmän, vaikeimman puristuksen kohdalla kuitenkin katson ympärilleni harhautuksena "kivusta".
Tulee just katsottua onko ketään "tuttua", minkälaisia liikkeitä tehdään (oon saanu tällä tavalla paljon vinkkejä omaan treeniin/uuden liikkeen sarjojen jatkoksi), onko kivannäköisiä vaatteita, hyvännäköisiä miehiä... Näitä riittää, yleensä keskityn positiivisiin asioihin ja jätän ärsyttävät asiat huomioimatta.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että joku toinenkin! Aivan samoilla mennään, ja olen itekin saanut muutamia oikein hyviä vinkkejä miehiltä. Esim maastavetoon ja leuanvetoihin ja olenniloinnut siitä, että he ovat oikeasti uskaltaneet tulla juttusille ja auttaa! Enemmän positiivisuutta salille :) Hienoa, että keskityt positiiviseen, se kannattaa. mukavia treenejä!

Marjavv (Ei varmistettu)

Hmm, minä en kyllä voi samaistua tekstiin. Salilla keskityn täysillä omaan tekemiseen enkä kiinnitä huomiota muihin. Itse asiassa koen, että mitä enemmän salilla on porukkaa, sitä enemmän he ovat sellaista massaa josta ei erota yksittäisiä tyyppejä. Jos salilla on mun lisäksi yksi treenaaja niin silloin tulee helpommin huomattua ja esim muistettua jos törmää samaan naamaan uudestaan. Sen verran on mullakin tietenkin silmät auki että näen ympärille :D en kyllä koskaan mieti toisten ihmisten taustoja tai pohdi heidän tavoitteitaan, oma kupla musiikit korvilla on muodostunut aika vahvaksi.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista! Tosi hienoa, että voit rajata muut pois ja nauttia omasta tekemisestä. Kuulostaa hyvältä! Varmasti tekeminen on pihtaampaa ja laadukkaampaa. Mullakin on kuulokkeet, mutta kyllä ajatukset aina karkailee:) mukavia treenejä!

Suvi K.
Sisunainen

Yleensä salilla (= crossfit-treeneissä) mietin lähinnä kuolenko vai enkö kuole ja ei h**vetti monesko burpee tämä oli. :'D

Iidaafel
Iidan matkassa

Mahtava kommentti! Juu ei siinä varmaan muita ajatuksia päähän mahdu eikä liiemmin ehdi muita vilkuilla ;D

Kommentoi