Mitä ajatuksia lähenevä synnytys herättää?

Iidan matkassa

Tuntuu, että raskaus on mennyt todella todella nopeasti. Tai ainakin loppukevät ja kesä. Nyt nämä helteet on kyllä saaneet ajattelemaan synnytystä. Olo on niin kamala ( ja kamalakin on lievä ilmaisu tunnetilaan nähden), että olen valmis tämän homman suhteen, saisi jo syntyä. Toisaalta taas kaikki tuntuu olevan ihan kesken vielä.

Loppua kohden mentäessä on varmasti ihan luonnollistakin, että synnytys on mielessä tiiviimmin. Minulla on alusta asti ollut todella positiivinen ajatus synnytystä kohtaan. Minua kiehtoo lähinnä koko tuo tapahtuma. On mieletöntä päästä kokemaan synnytys ja nähdä mihin kaikkeen keho oikeen pystyy taipumaan. Minulla ei siis ole missään vaiheessa ollut synnytyspelkoa, vaan synnytys on minulle jotain hyvin luonnollista, jota naiset on tehneet kautta aikojen, johon meidän kehomme on ns. tehty. Ajattelen, että kehoni varmasti tietää miten toimia, kun hetki lähestyy. Näin ollen koen alatiesynnytyksen todella toivotuksi ja luonnolliseksi vaihtoehdoksi.

Olen osallistunut neuvolan järjestämään perhevalmennukseen, jossa on käsitelty synnytystä. Lisäksi olen osallistunut yksin odottavien vertaistukiryhmään, jossa teimme vierailun Naistenklinikan synnytysosastolle. Neuvola ei enää järjestä vastaavia käyntejä ainakaan Helsingissä. Tuo käynti oli kuitenkin todella tärkeä itselle. Oli mahtavaa nähdä missä sitä sitten konkreettisesti synnyttää, mitä välineitä tilasta löytyy ja millaisia vaihtoehtoja on kivunlievitykseen. 

En vastusta kivunlievitystä, mutta tiedän omaavani todella korkean kipukynnyksen ja minua kiinnostaa katsoa miten pitkälle sitä voi selvitä ilman lääkinnällistä apua. Kiinnostavaa nähdä mihin sitä taipuu ja miten pitkälle jaksaa. Uskon, että naiskehossa on vahva sisäänrakennettu kivunsietojärjestelmä, joka auttaa selviämään synnytyksestä. Toki luotan tässä asiassa ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja heidän suosituksiinsa. Varmasti tulen käyttämään kivunlievityksenä TENS-laitetta, ehkä akupunktiota ja mahdollisuuksien mukaan allasta. Jopa allassynnytys kiinnostaa! Toki asentojen vaihtelu ja erilaisten välineiden käyttö auttaa lievittämään kipua. Olin äärimmäisen iloinen, kun näin synnytyssalissa olevan ilmajooga-kankaan roikkuvan katosta! Myös musiikki ja hengitysharjoitukset ovat hyviä keinoja, joita voi harjoitella jo raskaana ollessa. Nyt voi harjoitella itselle sopivia tapoja rentoutua ja rauhoittua.

Toki minulla on joitakin pelkoja synnytykseen liittyen. Minua on alkanut mietityttämään lääkkeellinen kivunievitys ja erityisesti epiduraalin käyttö kivunlievityksessä. Vähän ehkä pelottaa tuo epiduraali. Vaikka epiduraali on yleinen, niin on sillä myös haittavaikutuksia ja jokaisen keho reagoi voimakkaaseen lääkkeeseen eritavoin. Kuulostaa hirveältä, että alavartalosta häviää tunto, eikä jalkoja voisi liikuttaa. Synnytys myös usein pitkittyy, koska supistuksia ei tunne. Toki kaikki lääkkeet vaikuttavat myös vauvaan ja epiduraali usein tekee vauvasta vähän väsyneemmän ensimmäisinä päivinä. Mutta onneksi noita lääkevaihtoehtoja on muitakin. Ilokaasua nyt ainakin on pakko päästä kokeilemaan! Mutta pitää vielä tutustua lääkkellisiin vaihtoehtoihin tarkemmin. 

Toinen asia, joka pelottaa on sektio. Olen toki ollut nukutettuna ja sitä en pelkää, herääminen on aina sujunut hyvin. Lähinnä sektiossa huolettaa toipuminen ja vauvan hoitaminen. Monesti synnytyksesta palautuminen ja toipuminen vie aikaa jo muutenkin, sektion jälkeen vielä enemmän. Hätäsektiossa vatsalihakset vedetään poikki ja leikkausviilto on pystysuunnassa. Suunnitellussa sektiossa se taas tapahtuu vaakatasossa. Minun saattaisi olla todella vaikeaa hoitaa vauvaa yksin tuon jälkeen. Enkä todellakaan tiedä mistä järjestyisi hoitoapua. Mutta tottakai sektio, jos vauvan terveydentila sitä vaatisi, sitten olisi löydettävä jokin ratkaisu hoitoapuun.

Tietysti myös jännittää, että kestääkö synnytys kauan ja miten useasta vuorokaudesta sitten selviäisi. Silloin varmasti lääkkellinen kivunlievitys on paikallaan ja henkilökunnan suositukset otettava tilanteessa vastaan. On se aika kamalaa, että avautumisvaihe voi kestää 24 tuntia, johon päälle ponnistusvaihe. Ja sitäkin miettii, että miltä se oma alapää tuon kaiken jälkeen näyttää, repeytyykö vaikka pahasti. Tuntuu myös aika hassulta, että henkilökunta katselee alapäätäsi, jota et itse nää. Vaikka varmaan kätilöt ja lääkärit ovat aina monta synnytystä nähneet. Ulostaminenkin tuossa hetkessä tuntuu aika nololta, vaikka sitä siinä sitten osaa ehkä ajatella.

Valitin ystävälleni sairaalan alushousuista ja sanoin, etten halua niitä mummopöksyjä jalkaani. Yksi ystäväni sanoi, että varaudu käyttämään itselläsikin vaippoja synnytyksen jälkeen. En tosiaan ole osannut ajatella, että verenvuoto on usein runsastakin ja vähintäänkin isoja siteitä tarvitsee. Ja niitä stringejä tuskin kannattaa pakata mukaan, vaan sairaalan alushousut saattavat ollakin ne mukavimmat! Onneksi tässä pitäisi olla vielä hyvin aikaa käydä alusvaateostoksilla.

-Iida

KUVAT // Tiia Nyholm

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Kyllä sitä tosiaan niitä isoja vaippoja ja seksyjä verkkoalkkareita käyttää jopa mielellään ne päivät siellä sairaalassa. Itselläni ei muistaakseni suuri vuoto kestänyt kotiin päästyä enää kuin pari päivää ja sen jälkeen selvisin ihan kuukautissiteillä. Mutta sitäkin vuotoa voi olla sen useamman viikon! Ja esim. suihkussa käytyä piti olla aina toinen pyyhe jalkojen väliin. 

 

Esikoisesta sain epiduraalin. Sen takia pitikin sitten laittaa myös oksitosiinitippa. Koska poltot loppuivat. Mutta kun avautumisvaihe oli kestänyt jo sen yli 12h niin sitä epiduraalia tosiaan halusi! Kotona alkaneista supistuksista esikoisen syntymään meni se noin 22h. :D Mutta ponnistusvaihe oli tosi helppo, vaikka olin jo pelännyt miehen kanssa, että miten se tulee menemään kun aloin supistusten takia olla jo ihan väsynyt. Lapsi oli ulkona 10 minuutissa! 53cm ja 3280g pieni prinsessa syntyi. :) Silloin sain pari tikkiä. 

Kuopuksen synnytys oli nopeampi, ja ainoat kipulääkkeet oli jotkin särkylääkkeet, jotka sain ihan alkuvaiheessa. Epiduraalia en saanu aikasin koska pelättiin sen lopettavan taas supistukset. Ja lopulta sitten ei ehdittykkään antaa mitään lääkkeitä. Ja kuopus oli sen 4240g ja 52cm! :D Mutta selvisin täysin ilman tikkejä! 

Ja synnytyksistä olen palautunut hyvin. Että vaikka sitä puskisi nelikilosen itsestään ulos, niin ei se tuota alakertaa pilaa. ;) 

Mulla epiduraali nimenomaan nopeutti avautumista, kun sain lepoa ja pystyin rentoutua. Se on jumalten nektaria! Pystyin vaihdella asentoja ja tunsin supistukset, hirvein terä vaan lähti.

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.