Mitä kuuluu Eemille?

Tekisi mieli sanoa ne sanat joita vielä jokin aika sitten inhosin. Tekisi mieli sanoa, että onpa aika mennyt nopeasti! Eemi on KAHDEKSAN kuukautta. Jo niin iso ja toisaalta taas niin pieni, hän ei ole ollut täällä edes niin kauaa, kun minä olin raskaana.

Nyt kun meidän elämä on alkanut maitoallergian myötä rullaamaan, niin aika vaan menee menojaan. Eemi on niin tyytyväinen ja hyvinvoiva! Hän syö todella hyvällä ruokahalulla ja nukkuu paremmin. Hän on iloinen ja hymyilevä. Kaikki ihastalevat hänen hymyään, loistavia silmiä ja ilmeikästä olemusta. Kunnon vekkuli, jolla on ihan pettämätön huumorintaju. Mieletöntä, että näin pieni osaa jo leikkiä ja vitsailla. Meillä on ihan selkeitä omia vitsejä ja hauskuttelu juttuja, joita tehdään ja Eemi kiljuu naurusta. Hän vastaa minun ilmeisiini, jos nauran hänelle, alkaa hänkin nauraa, jos ilmeeni on vakavampi, on hänkin mietteliään näköinen. On aivan mahtavaa nähdä miten oma innostus ja ilo näkyvät suoraan toisen kasvoilla.

oodi

Minä hyppyyttelen Eemiä, pyörittelen ja kierittelen, pusutan mahaa ja kuiskuttelen hänen korvaansa. Hän nauraa. Menen piloon ja esiin tullessani huudan ”böö” ja Eemi nauraa. Jatkuvasti lisääntyvä vuorovaikutus on aivan mieletöntä ja lisää motivaatioitani. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin, koko ajan  mennään parempaan, meillä on koko ajan enemmän yhteisiä juttuja ja keinot kommunikoida, lisääntyy. Turhat itkutkin ovat loppuneet ja Eemi itkee harvoin, oikeastaan hän käyttää muunlaisia ääniä kertoakseen viestejään, ininää ja äninää.

Eemi on jo kaksi kuukautta noussut konttausasentoon. Olin varma, että hän lähtee konttamaalla liikkeelle. Kuukausi sitten hän lähtikin ryömimään ensin peruuteltuaan viikkoja. Eemin motorinen kehitys on mennyt todella nopeassa ajassa eteenpäin. Alkuun hän ei viihtynyt lattialla yhtään, vaan huusi. Huutaminen vaikutti ylijäntevyyteen, sillä hän veti kipujen vuoksi itseään taaksepäin c-asentoon. Sen vuoksi käytin Eemiä fysioterapiassa, mutta sitäkään ei ole nyt enää tarvittu.  Edelleenkään hän ei tosin ole pyörijä tai kieriskelijä ollenkaan. Hän viihtyy kyljelleen poseeraten, kuten rantaleijona.

Hoitopöytä on todellakin näillä taidoilla hengenvaaraksi, eikä sitä voi ajatellakaan käyttää. Vaipan laittaminen on nykyään aikamoista akrobaattista taidetta.

oodi

Tällä hetkellä Eemi on kiinnostunut kaikesta muista esineistä, kun oikeista hänelle suunnatuista leluista. Hän löytää ruuvien ja mutterien paikat lattiasta, joita ihastelee, johdot, pistorasiat ja imurin varsi kiinnostavat kovasti sekä vaatteiden pesulaput. Niitä hän jaksaa katsella pitkään. Vispilät, lastat, kauhat ja rapisevat elintarvikepakkaukset jaksavat viihdyttää. Hän tuntuu olevan kaikkialla ja levittävän kaiken, mutta niin se kuuluukin, eikä minulla ole mitään esineitä hänen tasollaan, joita hän ei voisi levittää.

Eemi ryömii pallon perässä, tökkää sitä kädellä ja ryömii taas pallon luo. Renkaat ja pyörät ovat kiinnostavia. Erityisesti omien rattaiden renkaat käydään maistelemassa päivittäin. Suuhun menee lapio tolkulla hiekkaa hiekkalaatikolla, ilmeisesti parempaa kuin äidin kanapötköt. Keinuminen naurattaa aina ja liukumäki. Pihalla on muutenkin ihana tutkia kaikkea ja erilaisia pintoja tunnustella.

Eemi tutkii tarkkaan ympäristöä, ihmisiä ja erilaisia ääniä. Hän tuottaa itse erilaisia ääniä ja tutkii omia äänenkäyttö mahdollisuuksiaan. Hän rummuttelee jalkojaan lattiaan ollessaan mahallaan ja syöttötuolissa istuessa, hän rummuttaa pöytää. Hän huojuu ja hytkyy musiikin tahtiin, erityisesti tiettyjen tuttujen laulujen suhteen hän intoontuu. Laulamme ja luemme todella paljon.

Ihaninta on hänen oma, hänestä lähtevä läheisyyden tarpeensa. Hän saattaa ryömiä jalkojeni luo ja katsoa minuun isoilla pyöreillä silmillään osoittaakseen halunsa tulla syliin. Sitten hän nojautuu rintaani vasten. Toisinaan hän uupuu jo kesken matkan ja jää lattialle nyyhkimään sen merkiksi, että hän haluaa syliä. Sylissä ollessaan hän saattaa maistella naamaani tai puristaa nenästä, mutta olen tulkinnut ne rakkauden osoituksiksi.

Joka päivä pysähdyn sen äärelle, että miten minä olen voinut saada aikaan jotain näin kaunista. Jotain, jota en halunnut, mutta jota ilman en voisi elää. Jotain, joka täytti sellaista, minkä en tiennyt olevan tyhjä. Hän on valo, hän on aurinko, hän on kaunis aurinkopoikani. Joka hymyilee hampaatonta hymyään. Onneni on siinä.

-Iida

Kommentit (23)
  1. Kaunis kirjoitus rakkaudesta. <3 Mistä/ minkä merkkinen tuo ihana mekko on?

    1. Voi kiitos todella paljon! Kinomon olen ostanut Kaikolta <3

  2. Hei, ihana positiivinen teksti. Itse en ole koskaan halunnut lapsia ja 12 v sitten kävi ilmi, etten saisikaan vaikka haluaisinkin.

    Nyt olen 33 ja tyytyväinen elämääni näin, mutta iän myötä olen huomannut, että ostarien käytävillä kiljuvat ja riekkuvat pikkulapset eivät enää ärsytä kuten ennen, vaan heidän kohdallaan esim. huolehdin extratarkasti, etten törmää heihin, lapset itse kun yleensä keskittyvät muuhun kuin varovaisesti liikkumiseen. Myös raskaana olevat naiset herättää omituisen huolehtimisenhalun! Huomaan availevani ovia vaunuja työntäville vanhemmille ja olevani muutenkin huomaavaisempi perheille kaupungilla.

    Lisäksi uutiset lapsiin kohdistuneista rikoksista tai laiminlyönneistä koskettavat paljon enemmän kuin ennen. Uskon, että ikä tuo empatiaa ja suojelunhalua yhteisön pienimpiä kohtaan, vaikkei oma ”biologinen kello” tikittäisikään.

    Nostan hattua kaikille, jotka osaavat ja jaksavat nauttia lapsistaan, ja vieläpä julkisesti kertovat siitä. Negatiivinen näkökulma jaksamisesta ja kasvattamisen raskaudesta saa valitettavasti enemmän palstatilaa mediassa, kuin ne hyvät ihanat arkiset onnet, joita vanhemmuus antaa.

    Tsemppaan isosti omia kavereita, jotka välillä kokevat olevansa ”vain” kotiäitejä. Sehän on maailman hienoin ja vastuullisin homma, ei mikään vähäinen juttu! Älkää äidit vähätelkö itsejänne. Teette jotakin, mihin kaikki eivät todellakaan pysty. <3

    1. Olipa aivan ihana kommentti ja todella upea on suhtautumisesi asiaan.
      Täytyy sanoa, että kyllä itseäkin nuorempana ärsytti juuri riemusta kiljuvat lapset tai juooksentelevat yksilöt, mutta ikä ehkä tuo sellaista ymmärrystä lisää, että hei en ole ainoa ja empatia sekä huolehtiminen kasvaa.
      Ja siinäkin olen samaa mieltä, että liikaa on esillä ne negatiiviset tunteet, vakka niitäkin on, mutta ihan yhtä paljon positiivisia kuin negatiivisia! Ja äitiys ei todellakaan ole vähättelyn paikka, se on upeaa hommaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *