Mitä leluja Eemillä on?

Sain toiveen kirjoittaa Eemin leluista. Usein saankin kyselyä siitä, mitä leluja meillä on ja mitkä lelut ovat kehittäviä pienelle lapselle. Minulla on lelu- ja kirjafiksaatio. Voin paljastaa, että ostin kivoja pelejä ja kirjoja jo kauan ennen lasta. Aina, kun joku tosi hyvä tuli jossain vastaan, ostin sen työkäyttöön. Varmasti kyseessä on asia, johon sortuu usea alan työntekijä. Sitä ostelee omin rahoin kaikkea kivaa töihin!

Kun jäin äitiyslomalle otin tietystä töihin kertyneen materiaalin kotiin ja nyt monet niistä ilahduttaa Eemiä. Minulle on siis alusta asti ollut hyvin selvää, että haluan panostaa laadukkaisiin, ajattomiin ja kehittäviin materiaaleihin. Kirjat, erilaiset palapelit, muistipelit ja lautapelit ovat mielestäni kehittäviä ja olen niitä halunnut omalla lapselleni hankkia. Samoin tietyt lelut on omia suosikkeja, ne miellän monia muita paremmiksi ja niitäkin olen sitten haalinut, vaikkei kaikki ehkä ole vielä ajankohtaisia. Olen tehnyt löytöjä kirpputorilta ja ostanut hyvin monet lelut käytettynä pikkuhiljaa. Toki olen ostanut myös uusia, erityisesti uusia kirjoja olen ostanut.

Leluissa, kirjoissa ja peleissä on tärkeää materiaalit. Suosin valinnoissa puuta, mutta myös laadukkaita muovileluja, jotka kestävät aikaa. Lelun pitää olla kehittävä, mennä lapsen leikeissä vuosia eri tavoin hyödynnettynä. Mieluiten hyvä ja laadukkaita leluja muutama, kun paljon erilaisia leluja ja hetken trendejä. Todellisuudessa lapsen on helpompi leikkiä, kun leluja on hallittu määrä.

Kirjoja löytyy monesta paikkaa, Eemin huoneesta, jossa ne ovat hänen saatavillaan, olohuoneesta ja vessasta. Lue postaukseni seuraava postaukseni saadaksesi kirjavinkkejä ”Kirjat, joita olen rakastanut lukea alle 3-vuotialle”.

Kirjojen lisäksi meiltä löytyy puupalikoita ja puisia junaradan osia. Junarata on sellainen, jolla leikitään hyvin pitkään ja se voi kulkea lapselta lapselle.

Meillä on muovisia leluja. Tällä hetkellä keräilen Eemille muovisia eläimiä. Ne on kaikki uusia ja suurin osa saatu 1-vuotislahjaksi ja muutamat ostettu Berliinin lomalta, jossa niitä sai edullisemmin kuin Suomesta.

Duplot on löytynyt kirpputoreilta muutaman vuoden aikana. Niitä on kertynyt kivasti. Duplot ovat ajattomia, haastavat lapsen mielikuvitusta, kehittävät hienomotoriikkaa ja kolmiulotteista hahmottamista. Samalla voi oppia värejä, käsitteitä sekä matematiikan alkeita laittamalla palikoita jonoon eri tavoin tai lajittelemalla niitä eri tavoin. Muistan duplot omasta lapsuudesta ja leikimme niillä kauan. Ne kasvavat lapsen mukana.

Eemillä on leikkikeittiö, jonka hän on saanut käytettynä minun serkuiltani. Siinä valmistuu yhtä ja toista nopeaan tahtiin. Meillä asuu hyvin innokas kokkailija. Keittiöstä löytyy puisia ruokia ja suurimmaksi osaksi puisia tai metallisia kokkausvälineitä.

Eemillä on autoja, hän tykkää niistä todella paljon. Hieman arastelin autojen ostamista, sillä en haluaisi tarjota pienelle pojalle heti stereotyyppisesti autoja. Meillä on kolme minun vanhaa nukkea, muttei ne toistaiseksi vielä herätä kiinnostusta. Autot sen sijaan ovat tosi kovassa suosiossa. Eemillä on puinen parkkitalo ja suureksi osaksi puisia autoja ja kulkuneuvoja. Lahjaksi on saatu myös muovisia ja metallisia.

Meiltä löytyy jonkin verran soittimia ja niitä haluan tulevaisuudessa lisää. Mielessäni on ostaa oikeita soittimia lapselle. Ne ovat laadukkaita ja oikeasti kestävät soittamista. Lisäksi niiden materiaalit ovat laadukkaita.

Sitten Eemillä on puinen kävelykärry, muutama puinen vedettävä lelu ja paljon palloja. Pallot ovat riemastuttaneet jo alusta alkaen ja minusta on tärkeää kannustaa liikunnallisiin leikkeihin jo pienestä pitäen. Meiltä löytyy muitakin liikuntavälineitä ja liikuntaan kannustavia leluja sisältä.

-Iida

LUE MYÖS

Miten olla mukana lapsen leikissä?

3-5 -vuotiaan leikki 

1-3-vuotiaiden leikki ja leikkiä kehittävät lelut

Kehittäviä leluja alle 1-vuotiaalle

perhe lapset vanhemmuus
Kommentit (2)
  1. Minkä merkkinen tuo parkkitalo on?

    1. Se on PlanToys merkin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *