Miten saada ystäviä aikuisiällä?

Iidan matkassa

Olen usein kertonut omaavani todella ihania ystäviä. Viime aikoina olen saanut paljon viestejä siitä, kuinka upeaa on, että minulla on ystäviä. Kaikilla näin ei ole ja moni on kysynyt minulta, että miten ystäviä voi oikein saada aikuisena, jos lapsuuden ystävät eivät ole säilyneet aikuisuuteen. 

Minulla on muutama ystävä, jotka olen tuntenut jo ala-asteelta asti. Matkasimme yhdessä yläasteella, jossa tiivistyimme. Yläasteen jälkeen jakauduimme eri suuntiin opiskelemaan, mutta ystävyys säilyi. Lukiossa odotti sitten aivan uudet kuviot ja sieltä matkaani jäi kaksi todella tärkeää ystävää. Heidän kanssaa ystävyys oikeastaan syveni ja kasvoi vasta lukion jälkeen, toisen kanssa vasta pari vuotta sitten löysimme toisemme uudelleen. Yliopistolta matkaan ei jäänyt ystäviä, sillä kuljin vauhdilla ja omaan tahtiin. 

Aikuisella iällä olen saanut ystäviä liikuntaharrastuksien parista, työpaikoilta, blogin kautta ja Instagramista. Liikunnan parista on tuntunut helpolle muodostaa ystäviä, sillä liikkeelle voi lähteä sillä, että pyytää toista mukaan treenaamaan tai lenkille. Lilyssä bloggaamisen aikana olen myös tutustunut muihin blogeihin ja niiden kirjoittajiin. Useasta on tullut ystäviä, kuten Kaisasta ja Sarandasta. Instagramissa ja sen kautta olen myös viimeisen vuoden aikana tutustunut todella moneen ihanaan ystävään. 

Blogikollegat

Uusien ystävien saaminen aikuisena vaatii huomattavasti paljon enemmän aktiivisuutta, kuin lapsena. Koulu oli todella luontainen paikka ystävystyä, sillä usein samojen naamojen kanssa kuljettiin aika monta vuotta. Oma luokkani pysyi lähes sellaisena yhdeksän vuotta, eli siinä oli aikaa hioutua yhteen. Niinpä ystävystyminen nyt vaatii itseltä halua ystävystyä, omaa aktiivisuutta ja aloitteellisuutta. Ehkä vähän rohkeuttakin lähestyä toista. Ystävyys ei myöskään ole itsestään selvyys, kuten ei mikään ihmissuhde. Ystävyys vaatii huomioita, huolenpitoa ja aikaa. On turha valittaa, ettei ystävistä ole kuulunut mitään. Oletko itse antanut kuulua itsestäsi? Ystävyys on molemmin puolista halua olla toisen elämässä, olla toisesta kiinnostunut, haluta viettää aikaa toisen kanssa, tukea ja kuunnella. Toisinaan on tärkeää nähdä vaivaa ystävyyssuhteen eteen, ilahduttaa ja yllättää puolin ja toisin. 

Ystävien määrä ei kerro myöskään mitään. Minusta laatu korvaa määrän tässäkin asiassa. Lisäksi mitä vähemmän ystäviä on, sitä parempaa huolta ystävistä ehtii pitää ja sitä enemmän antaa ystävyyssuhteelle. Minulla on muutama todella hyvä ystävä, heidän kanssaan olen tiiviisti tekemisissä. He ovat niitä läheisimpiä. Sitten on monia ystäviä, joiden kanssa nähdään harvemmin, mutta aina yhtä suurella ilolla, mikään ei ole etäisyydestä huolimatta muuttunut. Ystävien lisäksi voi olla paljon kavereita, joiden kanssa oleminen on sitten vielä satunnaisempaa. 

Ystävää ei tarvitse nähdä usein, vaan ystävä voi olla ihminen, jota tapaa harvemmin. Nykyään on onneksi niin monia tapoja olla toisen elämässä tärkeänä mukana. Toisinaan myös muutokset ja elämäntilanteet ajavat erilleen, ystävyys pysähtyy joksikin aikaa tai jää. Mutta usein uusia ystäviä tulee tilalle. 

Tiian tutustuin ensimmäisellä ja toistaiseksi viimeisellä nyrkkeilytunnillani. Tosin tajusimme pian olevamme samalta paikkakunnalta kotoisin.

Emiliin tutustuin somen kautta ja Emilin kautta Kiiraan. Yhdessä järjestämme Hymyilevä aamu -tapahtumia.

 

MISTÄ YSTÄVIÄ AIKUISIÄLLÄ?

  1. Harrastukset, ryhmät ja kurssit. Minusta harrastukset on hyvä paikka ystäville, sillä silloin teillä on jo jokin yhteinen kiinnostuksen kohde ja tapatte harrastuksen parissa jo säännöllisesti, jolloin on helppo lähestyä toista ja keskustella vaikka kuluneesta joogatunnista. Itse olen tutustunut erilaisissa ulkotreeniryhmissä myös uusiin ystäviin sekä ruokakursseilla!
  2. Juhlat ja tapahtumat. Monesti uusiin ystäviin voi tutustua erilaisissa tapahtumissa, joihin kannattaa rohkeasti lähteä yksin. Myös "vanhojen" ystävien järjestämät juhlat ja illanistujaiset voivat tuoda elämääsi uusia tuttavuuksia. Joskus tuntuu, ettei halua lähteä, kun ei tunne ketään. Mutta kyllä se kannattaa!
  3. Työpaikka. Työpaikka voi tarjota oivan mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja saada ystäviä. Minä olen hieman sellainen, että työkaverit ja henkilökohtainen elämä ovat erikseen, mutta joskus kohtaa vaan huipputyyppejä, jotka haluaa ottaa matkalleen. Lisäksi työt ovat hyvin erilaisia. Tehdessäni kavilatöitä ystävystyin luonnollisesti aivan ihaniin ihmisiin, kun taas päiväkodissa olen pidättyväisempi. 
  4. Some. Tämä on kanava, jossa ystäviä saa helposti! Monet ystävystyvät Facebookin ryhmien kautta, äitiysryhmät, yksinhuoltajaryhmät, sinkkuryhmät, lemmikinomistaja-ryhmät... Instagramissakin ystävystyminen on helppoa, itse olen katsonut kuvia ja stooreja ja saattanut todeta jonkun olevan ihan kaltaiseni ja sittemmin ystävystynyt. 
  5. Elämäntilanne. Elämäntilanne on varmasti sellainen, mikä yhdistää ja sen haluan vielä nostaa esiin. Jos olet opiskelija, sinulla on mahdollisuus ystävystyä opiskelijakavereihin, joiden kanssa jaatte todella paljon jo valmiiksi. Parisuhteen kautta taas saat ison joukon uusia ystäviä esim. kumppanin ystävät ja puolisonsa. Lapsen kanssa on mahdollisuus ystävystyä muihin perheisiin. Odotusaikakin yhdistää, jolloin on helppo tehdä tuttavuutta toisiin odottajiin vaihtamalla kokemuksia. 

Avoimuutta, aktiivisuutta, aloitteellisuutta, halukkuutta ja kiinnostusta, sitä se vaatii! Mutta aivan varmasti ystäviä voi saada läpi elämän!

-Iida

Tiian tutustuin paremmin metromatkalla, jonka jälkeen juttu jatkui somessa.                                                                                         

Jasminiin tutustuin Instagramista. Hän asuu Kuopiossa, mutta treffaamme aina hänen Helsinki vierailuillaan!

 

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

On oikeesti tosi ilo ja KUNNIA olla sun ystävä. <3

Iidaafel
Iidan matkassa

Samoin <3 Olen siitä niin iloinen!

Kommentoi