Näin hoidan ihoani

Saan toistuvasti kysymyksiä ihonhoidostani. Olen siinä mielessä onnekas, että ihoni on aina ollut melko virheetön ja finnit harvinaisia. Ihoni on kuitenkin vaalea, todella herkkä ja ohut, jota kiristää usein talven pakkasissa. Tarkemmin sanottuna minulla on couperosa iho. Ihoni punoittaa herkästi poskien ja nenän alueella. Punoitus johtuu laajentuneista tai katkenneista hiusverisuonista. Vuodenaikojen sääolosuhteet vaikuttavat ihooni todella paljon. Erityisesti kylmyys ja auringon UV-säiteily  pahentaa ihoa ja sitä on suojattava. Näin ollen iho tarvitsee kyllä paljon kosteutta, mutta myös aurinkorasvaa tai UV-suojan sisältävän meikkivoiteen ympäri vuoden.

Olen simppeleiden rutiinien kannattaja enkä nää itseäni läträämässä usealla tuotteella. Minulla on aina ollut vain muutama tuote käytössä ja olenkin ollut aina hieman laiska hoitamaan ihoani. Ihoni on ollut itsestään todella hyvä ihan vain vesipesulla ja puhdistustuotteilla. Nyt maskiaika haastaa minunkin ihoani, sillä iho tuntuu keräävän epäpuhtauksia ja olen ensi kertaa elämässäni saanut kunnolla finnejä. Olen  joutunut kiinnittämään erityistä huomioita ihooni ja joutunut oikeasti panostamaan ihonhoitoon, käynyt kasvohoidoissa ja kuunnellut kosmetologia.

1. Pesen kasvot aamuin ja illoin puhdistusmaidolla. Tykkään meikata ja pesen aina meikit pois ennen kuin menen nukkumaan. Käytän meikinpohdistusmaitoa, jolla hieron kasvot. Pyyhin puhdistusmaidon pois vanulapuilla ja toistan tarvittaessa. Vaikka en joku päivä meikkaisikaan, pesen kasvot silti. Nimittäin epäpuhtauksia tulee ihoon päivän aikana.

2. Käytän vesipestävää kasvonaamiota kerran viikossa tai en aina silloinkaan. Mutta yritän muistaa! Frantsilan savinaamio toimii tosi hyvin epäpuhtauksiin, joita maskin käyttö itselleni aiheuttaa. Laitan naamion puhtaalle iholle, annan vaikuttaa ja pesen vedellä pois, jonka jälkeen kasvovesi.

3. Suihkin kasvoveden iholleni. En suihkuta kasvovettä vanulapulle, vaan suihkutan sen suoraan kasvoilleni. Kasvoveden suihkiminen iholle kosteuttaa ihoa. Minulla on käytössä kotimaisen Ekopharman Vadelma kasvovesi. Toinen käyttämäni suihkutettava kasvovesi on kotimainen Flow Cosmetics Ruusuvesi.

4. Laitan puhtaalle iholle seerumia ja seerumin kuivahdettua, levitän päälle kosteusvoidetta. Välillä jätän seerumin pois ja laitan kosteusvoiteen päälle ihoöljyä, kun voide on ensin imeytynyt. Näin teen yleensä silloin, kun ihoni on erityisen kuivan tuntuinen, eli pääosin talvikaudella. Tällä hetkellä käytössäni on Ekopharman mustaherukka seerumi, Favoran kosteusvoide ja Bybi kylmäpuristetu mustikkaöljy. Rasvailun teen aamuin illoin. Iltaisin saatan laittaa seerumin päälle maitomaisen naamion, jonka jätän yöksi kasvoille. Yövoiteen tapaan käytettäviä kosteuttavia naamioita on ainakin Favoralla, Lumenella ja Ekopharmalla. Iltaisin ihonhoitoni päättyy tähän ja aamuisin taas jatkuu aurinkorasvalla ja meikkauksella.

5. Viimeiseksi voiteeksi levitän aurinkorasvan, eli keväästä syksyyn käytän seerumia, kosteusvoidetta ja siinä päällä aurinkorasvaa, jonka jälkeen sitten meikki. Suosikki aurinkorasva on ehdottomasti Algamaris säväyttävä aurinkosuoja! Monet meikkipohjat sisältää UV-suojan, jonka takia en talvella käytä erikseen aurinkorasvaa.

KUVAT: Laura Iikkanen

kauneus iho meikki hyva-olo
Kommentit (8)
  1. Kannattaa kokeilla Circuloven luonnonkosmetiikan tuotteita! Itse olen saanut avun cuperosa-ihooni, auttaa ja hoitaa herkkää ihoa. Iho pysyy hyvässä kunnossa, maskin käytöstä huolimatta. Aivan mahtavat tuotteet!

  2. Vielä lisäyksenä, että apteekkikosmetiikka ei ole laadun tae. Apteekissa on alkoholipitoisia ja hajustettuja tuotteita, jotka eivät kaikille sovi.

    Jos haluaa käyttää luonnonmukaisempaa kosmetiikkaa niin Ekopharman Mustaherukka sarja on todella hyvä.

    Pisamat ja punapigmentti ei voi olla syy ihon kirvelylle -> syy löytyy sopimattomista tuotteista.

    1. Mainitsenkin tässä Ekopharman pariin otteeseen. Käytän heidän mustaherukkasarjaa. Käytän apteekkisarjoja esim hajusteettomia ja luonnonkosmetiikka sekaisin. Toimii minulla. Ja kyllä ihoa talvella pakkanen ärsyttää ja sitä kiristää esim suihkussa käynnin jälkeen. En ole pahemmin ihoa hoitanut ja vasta nyt aloittanut hoitamaan sitä säännöllisesti ja ottanut sen ihan rutiiniksi.

    2. Tosiaan ihotyyppini on couperosa ja sille on tyypillistä kirvely ja kiristyminen, jos iho on kuiva eikä sitä hoida. Kuten kirjoitin, itse en juuri ole huitanut. Ja toki couperosalle iholle on tärkeää valita sille sopivat tuotteet.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *