Odotas vaan, kun se kasvaa…

Aina pahenee. Se on tullut selväksi.

Eemi oli viikon ikäinen, kun ensimmäinen ihminen sanoi minulle: ”No kyllä se tossa vaiheessa on vielä helppoa, kun se vaan nukkuu. Odotas vaan, kun se kasvaa”. Meinasin alkaa itkua vääntämään. Ensimmäinen viikko oli hirveä, eikä vauva ollut nukkunut juuri ollenkaan. Olimme huutaneet vuorotellen. Jos tästä vielä pahenee, niin en pysty, ajattelin.

Tuli aika, kun vauva oli vähän isompi ja ihanasti köllötteli pötkelönä leluja katsoen. Siihen sanoi toinen äiti, että ”nyt se on vielä niin ihanaa, kun se ei liiku mihinkään. Odotas, kun se pääsee liikkeelle, olet pulassa”.

Tällä hetkellä vauva ryömii ja nousee konttausasentoon. Hän levittelee tavarat ja on kaikkialla. Ja taas olen useaan kertaan kuullut: ”Ootas vaan, kun se tuosta nousee seisomaan ja alkaa kävellä, sitten sinulla ei ole tylsää. Hän laittaa äidin hommiin. Sitten et ehdi enää muuta, kun juosta perässä”.

Jos olen tullut valittaneeksi jotain haastetta, olen saanut kommentteja ”Odotas kuule, kun se on taapero ja sillä on uhmäikä”, ”Odota kuule, kun pääset kouluun, se vasta sitten onkin” tai ”odotas, kun se on teini ja saat olla koko ajan huolissaa”.

Selvästi lapsen kanssa kaikki pahenee, mitä enemmän ikää tulee. Minä olen kuitenkin eri mieltä. Minun mielestä koko ajan menee parempaan suuntaan. Nautin aina jokaisesta vaiheesta ja uudesta taidosta todella paljon. Koko ajan on mielessä se, että onpa minulla mieletön lapsi. Jotenkin tosi siisti tyyppi, sillä hän luonteensa alkaa sieltä voimistua.

Uskon, että jokaiseen ikään liittyy ne haastavat juttunsa, kuten ne omat ihanat juttunsa. Tämän huomasin jo töissäni päiväkodissa, aina, kun kysyttiin minkä ikäisten kanssa tykkään työskennellä eniten, ei minulle ollut väliä. Kaikki iät oli mahtavia ja kaikissa omat haasteet. Ja nyt oman lapsen myötä olen vielä enemmän sitä mieltä! Vaikka joku menisi huonompaan suuntaan, niin tulee niin paljon uusia mielettömiä juttuja tilalle. Jotain mistä saa koko ajan iloita ja nauttia. Lapsen kasvu on ihana ja positiivinen asia ja prosessina mieletön. Lapsi on aina oppimassa uutta ja vanhempana saa vain ihastella. Aina on haasteita ja vaikeita hetkiä ja koemme eri asiat lapsen kanssa haastavina.

Minua ei siis tosiaankaan haittaa, että lapseni kasvaa. Minä näin siinä niin paljon ihanaa ja hyvää. Iloitsen joka päivä hänen kasvustaan, sillä joka päivä tuntuu, että on on upeampi kuin eilen. Tulevat haasteet otetaan vastaan sitten, kun ne ovat kohdalla. Turhaa niillä huolestuttaa itseään nyt. Ja tämän raskaan ja yksinäisen vauvavuoden jälkeen voi ainakin sanoa, että yksi uhmaikä ei kyllä kauheasti pelota. Ei taaperon perässä juokseminen. Meillä saa tutkia ja leikkiä.

Ei elämä tulevaisuudessa ole sen kamalampaa kuin tänäänkään, oikeastaan parempaan suuntaan joka päivä! Aina tulee uusi odotas kun ja aina sopeutuu! Se on varma.

-Iida

Kommentit (32)
  1. Hei,tosi mielenkiintoinen postaus ja sitä seurannut keskustelu. Varmaan jokainen meistä sinkuista on käynyt läpi noita samoja tuntemuksia kuin sinäkin.
    Kommentoin tosi myöhään tähän, mutta kirjoituksesi puhutteli. Kiitos siitä!

    ”Enkö kelpaa?” on yleensä mielessä se lopputulema kun sinkkuus jatkuu pidempään kun olimme ajatelleet sen jatkuvan. Itse olen sinua myöskin paljon vanhempi (enkä yhtä nätti 🙂 ) ja pidempään sinkkuna. Silti en sanoita tilannettani noin. En haluakaan kelvata kenelle tahansa. Avaan tätä vähän tähän:

    Ajattelen itsetuntoa asiana joka kehittyy kaiken kokemamme seurauksena eikä välttämättä liity siihen olemmeko sinkkuja vai suhteessa. Olen sitä mitä olen, kaikkine vikoineni ja hyvine puolineni. Osa lähtee jo geeniperimästä, osa tulee siitä miten meitä on kohdeltu lapsena kotona, koulussa jne. ja loput tulee elämänkokemusten karaisemana. Olemme paketti, joka on kasassa kaiken tuon tuloksena. Kun hyväksymme itsemme ainutlaatuisina ja arvokkaina yksilöinä, eipä sillä ole enää väliä mitä muut meistä ajattelevat. Kun olemme sinut itsemme, tilanteemme, ulkonäkömme jne kanssa, elämässä on tietynlainen vapaus! Ei kaikkien tarvitse pitää minusta, enhän minäkään pidä kaikista. Tavallaan ajattelen tyyliin ota tai jätä, tässä on tämä pakkaus, jos ei kelpaa, too bad.

    Omassa elämässäni oli myös tuo vaihe, jossa tuntui aluksi, että on jäänyt tyhjän päälle suhteen loputtua. Ja sitten on ollut tuota jumalatarvaihettakin eri aikoina. Jokainen asia, jokainen ilon aihe ja jokainen torjutuksi tuleminen ja pettymys, kaikki, ihan kaikki, on vaikuttanut siihen mikä on tällä hetkellä kuva ja ajatus itsestäni. Yksin olo ilman suhdetta, näin jälkikäteen katsottuna, on vain vahvistanut minua ihmisenä ja vahvistanut identiteettiäni ja itsetuntoani. Saan olla tällainen keneltäkään lupaa kyselemättä.

    Jotenkin näen, että jos rinnallani pitäisi olla tällä hetkellä joku, hän olisi jo.

    Ja jos sellainen pitäisi tulla jossain vaiheessa, hän tulee silloin kun on tullakseen ja on oikea ajoitus. Olipa tämän ajattelun takana kohtalo, kismet tai johdatus, miksi itse kukanenkin sitä kutsuu. Jokinhan tässä selvästikin ohjailee asioita. Toiset ajattelevat tätä asennetta fatalismina. En ajattele olevani fatalisti. Kuitenkin luotan mieluummin, että oikeat asiat tulevat vastaan elämässä, omalla painollaan.

    Ja ei, sinussahan ei tietystikään ole mitään vikaa.

    Itse olen kääntänyt sinkkuelämän ”pettymykset” aina toisin päin: en haluaisikaan olla miehen kanssa, joka ei välitä minusta tarpeeksi. En haluaisi elämääni miestä, joka ei kunnioita minua tai ole herrasmies. Sinun tilanteessasi, ethän missään tapauksessa suostuisi ottamaan elämääsi miestä, joka ei välittäisi lapsestasi, tai kunnioittaisi sinulle tärkeintä asiaa, äitiyttä. Ja kärjistäen, en minä ottaisi miestä, joka ei ihan vaan pitäisi minusta. Onhan se jo lähtökohta, että molemmat tuntevat vetoa toisiinsa. Jos se puuttuu, ei kannata aloittaakaan mitään.

    Eräs minua paljon viisaampi neuvoi minua vuosia sitten näin: lopeta epätoivoinen etsiminen. Lopeta se kokonaan. Ole täysin auki ja avoin sille mahdollisuudelle, että joku tulee vastaan. Mutta älä etsi. Toisaalta, älä myöskään jää yksin kotiin nyhjäämään. Ole aktiivinen, anna tilaisuuksia jonkun henkilön tapaamiseen. Olipa se sitten kaupassa, bussissa, junassa, puistossa, lentoasemalla, kirjastossa, harrastusten parissa tai ihan vaan liikennevaloissa. (Minua on nimittäin eräs charmantti pukumies puhutellut liikennevaloissa kun seisoimme punaisen edessä. Kutsui drinksulle tuosta vaan tuntemattoman. No, ehkä olisi pitänyt suostua, kuka tietää, mutta oli kiire junalle. Hymyillen vastasin, kiitin kohteliaasti, mutta jouduin kieltäytymään.) Itse en ole koskaan ollut Tinderissa tai muilla deittipalstoilla tai sovelluksissa.

    Elämä on seikkailu, koskaan emme tiedä mitä on seuraavan mutkan takana. Avoimuus tulevaa kohtaan auttaa. Ja muista, jokainen kokemus on tehnyt sinusta rikkaamaan ja täydemmän ihmisen. Olet sitä mitä olet koska olet käynyt läpi kaiken sen mitä olet käynyt läpi, hyvässä ja pahassa. Jokainen on ainutlaatuinen ja olisi aikamoinen ”catch” sille oikealle.

    Onnellisuutta ja iloa kesääsi toivottaa,

    Magnolia

    1. Tämä tuli väärään keskusteluun. Tarkoitin Sinkkuus & itsetunto – postaus.
      Pahoittelut!

  2. Juuri näin.
    Nyt taaperon äitinä miettii, että mistä nämä puheet oikein tulevat? Miksi on tärkeä sanoa, että ”kyllä minulla on ollut paljon vaikeampaa kuin sinulla”? Mikä mittari se sellainen on?
    Itse olen rakastanut ja vihannut kaikkia aikoja lapsen kanssa tasapuolisesti. Kaikissa ajoissa on hyvät ja huonot puolensa. Yhteistä lapsen kanssa vietetyille vuosille on kuitenkin se, että ne ovat olleet parasta aikaa elämässäni <3

    M-E
    mutkatonta.com

    1. Ihana kommentti ja hyvin sanottu <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *