puolukkaraakakakku

Iidan matkassa

Jatkuvasti suosituin reseptini on Banaani-kookosraakakku, jonka löydät tästä. Sillä päädytään eniten blogiini googlesta! Se on myös blogini ainut raakakakku-ohje, joten ajattelin sen tarvitsevan kaverin. Ja kuten olen mainostanut Banaani-kookoskakkua maailman helpoimmaksi raakakakuksi, niin tämä Puolukkakakku jatkaa samalla linjalla. Helppoja raaka-aineita ja helppo valmistaa. 

Olen itse tosi huono tekemään raakakakkuja. Ne ei vaan koskaan onnistu kovin hyvin. Seuraan somessa monia raakakkakkutaiteilijoita ja tietenkin kuvittelen, että minun täytyy pystyä tekemään juuri samanlainen luomus. Kyseiset henkilöt ovat kuitenkin tehneet tuhansittain kakkuja ja harjoitelleet onnistuakseen, mutta minun pitäisi onnistua heti kerralla. Vähän on kovat vaatimukset, hah! Pitäisi vain ymmärtää, että ihan hyvä riittää. Tääkin kakku on ihan hyvä ja maultaan ulkonäköä parempi!

puolukkaraakakkakku

(vegaaninen, gluteeniton, raaka)

10 palaa

n.18 cm irtopohjavuoka

 

POHJA

1 1/2 dl pähkinöitä (manteleita/pekaanipähkinöitä)

1 dl kaurahiutaleita

10 tuoretta taatelia kivet poistettuna

1 1/2 tl kanelia

1/2 tl kardemummaa

1/2 dl inkivääriä

ripaus suolaa

 

TÄYTE

1 1/2 dl cashewpähkinöitä

2 dl kookosmaitoa (puolikas tölkki 200 ml)

5 tl vaahterasiirappia

1 dl sulatettua kookosöljyä

vaniljajauhetta

1 dl puolukoita

Liota cashewpähkinöitä 1-3 tuntia.

Laita irtopohjavuoan pohjaan leivinpaperi. Laita pohjaan tulevat pähkinät ja kaurahiutaleet blenderiin. Tee seoksesta rouheaa. Lisää taatelit ja mausteen ja blendaa jälleen. Pohjan ei tarvitse olla sileää, saa jäädä suutuntumia. Levitä pohjan taikina irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperin päälle.

Laita liotetut cashewpähkinät, kookosmaito, siirappi, suola ja vaniljajauhe blenderiin ja sekoita kunnes seos on samettisen pehmeää ja tasaista. Lisää viimeisenä vesihauteessa sulatettu kookosöljy ja sekoita. Kaada noin puolet seoksesta pohjan päälle. Jätä toinen puoli blenderiin. Laita irtopohjavuoka pakkaseen 30 minuutiksi.

Lisää puolukat blenderiin, jossa on puolet täytettä. Blendaa puolukat seokseen. Ota irtopohjavuoka pakkasesta ja kaada puolukkainen seos vaalean kerroksen päälle. Laita pakkaseen tunniksi, jonka jälkeen kakku kannattaa viipaloida valmiiksi ja tarjoilla. Osan viipaleista voi jättää pakkaseen odottamaan seuraavaa herkuttelu kertaa.

Ihanaa viikonloppua

-Iida

 

Kommentit

Millie's
Randomilla

Ihanaa viikonloppua! Mun mielestä tuo näyttää tosi hyvältä, ei mitään syytä kadehtia raakakakkumestareita. :)

Iidaafel
Iidan matkassa

Ihanasti sanottu, kiitos tästä kommentista! Ihanaa viikonloppua takas <3

jassuk (Ei varmistettu)

Voi Iida! Ihanaa, että kirjoitat! Täällä yksi toinen sielunkumppani. Löysin blogisi sattumalta, kun tutkin kokemuksia rintojen kehityshäiriöistä ja niiden leikkauksista. Itse sain juuri tiedon julkiselta, että pääsen leikkaukseen, mutta leikkaus toteutetaan vasta syksyllä johtuen siitä, että ainut näitä operaatioita leikkaava kirurgi (Joensuussa) työskentelee seuraavat puoli vuotta muualla. Minun täytyy siis malttaa vielä syksyyn. Luin blogiasi ensimmäisen rintaleikkauksen kohdalta, ja jäin siihen koukkuun. Yllätyin, kuinka rintojemme kohdalla lähtötilanne oli täysin sama. Lähtötilanteesi kuva kuvastaa täysin nykyistä omaani. Tuntuu uskomattomalta, että on joku toinenkin, joka on käynyt läpi kaikki ne tunteet häpeästä ja siitä, kun toisten rinnat kasvaa, mutta omille ei tapahdu mitään. Ja kaiken tämän lisäksi vielä yrittänyt elää asian kanssa. Ja että vielä uskalsit kirjoittaa tästä julkisesti ja lisätä myös kuvia! Olen todella ylpeä sinusta ja kiitollinen teksteistäsi. Hauska sattuma kun selasin blogiasi eteenpäin, törmäsin sinkkuteksteihin ja mahtaviin leivoksiisi. Ihan kuin kertoisit omasta elämästäni. Myös minä rakastan Bridget Jonesia ja elämäni on usein vähintään yhtä sotkuista kuin hänellä. Myöskään minä en ymmärrä miehiä (nykyistä ehkä hieman paremmin) ja olen aikoinani saanut harrastaa sitä surullisen kuuluisaa sinkkuelämää sen kaikkine puolineen. Kuvat leivoksistasi saivat veden kielelle ja mikä parasta, ne olivat valmiiksi gluteenittomia, sillä minulla on keliakia... huh, en tiedä edes mitä enää sanoisin. Halusin vain tulla kertomaan, että olet upea nainen! Sinulla on todella kauniit kasvot ja tyylisi kirjoittaa puri ainaki minuun 100-0. Toivottavasti olet saanut jättää kaikki kurjat miehet taaksesi ja vielä löydät arvoisesi paremman puoliskon. Ihailen rohkeuttasi kertoa asioista avoimesti ja vaatia parempaa, jos itsellä ei ole hyvä olla. Kaikkea hyvää ja mitä parasta jatkoa sinulle ️ Kiitos tuhannesti kirjoituksistasi!

Iidaafel
Iidan matkassa

Huh! Kiitos sun sanoista! Aivan ihanaa palautetta, niin kiva kuulla. Oon todella kiitollinen kaikesta sanomastasi. Ja onpa hienoa miten moni asia yhdistää! 

Miehet on pannassa tällä hetkellä. Eiköhän se yksi hyvä vielä tule vastaan! Keskityn kakkuihin ja leivonsiin ennemmin hehe:)

isosti tsemppiä tuleviin leikkauksiin. Todella hienoa, että oot päässyt julkiselle puolelle ja tilanteesi hoidetaan. Mahtavaa, jos blogi on tarjonnut vertaistukea. 

 

 

 

 

Moikka,

En ole lukenut blogiasi ollenkaan ja törmäsin reseptiin google-haulla. Huomasin myös, että olet tullut äidiksi - onneksi olkoon siitä :) Mutta siis ajattelin tehdä tän kakun tulevana viikonloppuna ja jäin miettimään, että tuleeko inkivääriä todellakin 1/2 dl? Kuulostaa äkkiseltään tosi paljolta... Mutta toisaalta olen hyvin hyvin onneton leivontahommissa. Onko tarkoitus käyttää tuoretta vai jauhettua inkivääriä?

Kiitos jo etukäteen vastauksestasi ja tsemppiä vauva-arkeen ja sen tuomiin haasteisiin. Vaikka moni asia mietityttää ja askarruttaa, toivottavasti saat silti nauttia näistä ainutlaatuisista hetkistä <3

Kommentoi