Raskauden ensimmäinen kolmannes

29250851_10216219918589488_2041799018_o.jpg

Nyt matkataan jo hyvällä puolella raskauden toisella kolmanneksella ja olo alkaa jokseenkin olla parempi.

Nämä ensimmäiset kuukaudet on kyllä olleet ihan kamalia. Ja jotenkin en ollut osannut yhtään varautua. Oma äitini on ollut minun nähden neljästi raskaana, mutten muista yhtään hänen raskauksistaan. Muistan vain, että sisarus syntyi ja se oli siinä. Lähipiirissä on toki syntynyt lapsia ihan viime aikoinakin, mutten koskaan ole kuullut kenenkään puhuvan raskausajastaan. Toisaalta en myöskään ole ollut oman elämäntilanteeni takia kovin kiinnostunut, eli en ole osannut kysellä enkä ehkä rekisteröinyt kuulemaanikaan. Monta kertaa tänä aikana olen kuitenkin ajatellut, että voi kun joku olisi kertonut, että tämä on näin kamalaa.

Ensi alkuun alkoi kahvi tuntumaan mahdotomalta ajatukselta, eikä aamupala muutenkaan maistunut. Kaikki oksetti ja etoi. Mitään ei tehnyt oikeastaan mieli ja elin pääosin kirpeillä irtokarkeilla ja hedelmillä. Ruokaa ei tehnyt mieli itse valmistaa. Olin usein syömättä, koska mitään ei tehnyt mieli ja nälkä oli kova. Tämä tietty johti siihen, että verenpaine laski, jonka takia oli vielä huonompi olo ja oksentelu ihan varmaa. 

Onneksi minua neuvotiin neuvolassa, että vain syöminen auttaa pahoinvointiin. Ohje tuntui ihan hullulta. Aloin pakosta syödä ja aloitin jo ennen sängystä nousemista. Toisinaan se ei kuitenkaan auttanut ja oksensin, mutta joskus taas oli parempia aamuja. Tunnin välein syöminen antoi minulle voimaa ja parempaa oloa. Söin niitä asioita mitä tekee mieli, mutta söin etovasta olosta huolimatta. 

Päädyin myös ulkoistamaan ruuanlaittoni, sillä ruuan tuoksuista tuli vain paha olo. Aloin syödä työpaikkallani päiväkodissa laitosruokaa, jota olin aina tähän asti vastustanut. Tajusin, että tämä on asia, jonka kohdalla on hyvä antaa periksi. Terveellisesti ehtii syödä kyllä. Myöskin kuntosalitreenit ovat olleet tauolla. Ei vain tee mieli treenata huonon olon takia ollenkaan. Kävelylenkit ovat olleet ainut liikuntamuoto tällä hetkellä. Hieman on ikävä reisilihaksia, mutta päätin, että annan periksi tässäkin asiassa. Lihoan kuitenkin ja ehdin salille varmasti, kun olo paranee. 

Raskauteen kuuluu myös tiheytynyt virtsaamisen tarve. Öisin saa herätä pissalle. Ja sen lisäksi raskaudessa suolentoiminta hidastuu. Ummetus ja ripuli ei todellakaan ole ihme. Kärsin molemmista. Puhumattakaan hirveästä väsymyksestä. Olen juuri ja juuri selvinnyt työpäivästä nuokkuen ja kotona lysähtänyt sohvalle. Katsonut Kauniit ja rohkeat, Emmerdalen ja Salkkarit ja mennyt nukkumaan.

Tämän kaiken lisäksi olen ollut enemmän kipeänä, kuin pitkään aikaan. Tähän alkuraskauteen on mahtunut kaksi pitkää kuumetautia ja yksi vatsatauti. Toinen kolmannes usein tuo monelle paremman olon ja minulla olikin yksi todella hyvä viikko, mutta nyt olen taas vatsataudissa!

Mutta onneksi näin ei ole kaikilla. Jokainen raskaus on erilainen. Olen puhunut äitien kanssa sekä lasta odottavien kanssa. Kokemukset alkuraskaudesta vaihtelevat suuresti. Toisilla on vielä vaikeampaa ja mikään ruoka ei pysy sisällä. Toisilla taas on hyvä olo alusta asti. Ja kaikesta tästä huolimatta, nyt koko raskaus on alkanut tuntua todelliselta. Tämä oikeasti tapahtuu ja minusta tulee äiti ja onhan se oikeastaan aivan ihanaa!

-Iida

Kommentit (24)
  1. Mulla on alkuraskaudesta aika eri fiilikset eli oon niiden onnekkaiden joukossa, jolla lähestyy jo vika kolmannes ja ei ole juuri ongelmia ollut.

    Tämä on esikoinen ja ihan tarkoituksella yritetty (ja yllättävän nopeasti onnistuttu) ja jo ennen testin tekoa olin jo kyllä 95% varma, että pakko olla raskaana, kun menkkoja normaalisti edeltävä sokerihimoviikko jäi tulematta ja odotetun menkka-ajankohdan lähestyessä olin extra turvonnut ja kaasuinen ja muuta sellaista pientä normaalista poikkeavaa. Ja päivää ennen oletettua menkkojen alkamista se plussa lävähti testiin hyvin selkeänä.
    Ekalla kolmanneksella oli kyllä väsymystä, mutta ei vielä töissä ihmiset tajunneet sen valittamista, koska kyllähän marras-joulukuussa valonpuutekin jo väsyttää. Pahoinvointia ei ollut paitsi etomista eli esim. joidenkin ruokien ajattelu jo etoi ja Prismassa piti haluta oikeasti eineshyllyvälistä jotain, jotta sinne pystyi menemään, koska pelkkä ajatus sinne kääntymisestä etoi. Tosin vaikutti se etominen vähän syömiseen, kun oli vaikeampi keksiä, mitä sitä oikein söisi.
    Nyt tokalla kolmanneksella on ollut enemmän energiaa ja oon pystynyt varsin normaalisti elämään, mitä nyt maha alkaa jo olla joissain jutuissa tiellä eli yllättäen törmääkin jo tiskipöytään tiskatessa ja kenkien ja sukkien laittotekniikkaa on pitänyt vähän muuttaa.
    Flunssia on melkeimpä ollut normaalia vähemmän, mitä astmaatikkona olisin odottanut. Vain yksi pidempi kunnon flunssa ja nopea parin vuorokauden vatsatauti siihen päälle (työkaverin lapsia voin kiittää siitä). Toki vessassa saa rampata vielä vähän normaalia useammin (en omaa seurapiirirakkoa muutenkaan) ja vatsa toimii normaalia hitaammin, mutta nekään ei ole pahemmin vaivannut.

    Eli tähän mennessä tapahtuneen perusteella oon niitä onnekkaita, jotka porskuttaa melkein tavalliseen tapaan töissä ja vapaa-ajalla, vaikka hengästyn nopeammin ja jalat väsyy aiemmin rasituksessa. Eli raskaus ei ole läheskään aina kamalaa tai elämää häiritsevää. Mutta toki tää tieto ei paljon auta mm. kaveriani, joka voi pahoin koko raskauden sängyn pohjalla ja jonka pahoinvointi jäi vasta synnytyslaitokselle… Ymmärrän hyvin, jos sellaisen jälkeen lapsiluku tuntuu olevan jo täynnä.

  2. Musta on ihan hassua, ettei etukäteen tiennyt että raskaus on NIIN kamalaa. Ei se näytä leffoissa sellaiselta eikä jotenkin kukaan ollut kertonut! Rehellisesti kyllä siinä tuli harkittua keskeyttämistä monena valvottuna yönä. Joskus sanotaan, että synnytyksen jälkeen unohtaa kaiken kivun, mutta en minä kyllä mielestäni unohtanut. Lasta en antaisi pois, mutta onpahan homma saada ihminen maailmaan. Pistää kyllä kunnioittamaan ihan jokaista tyyppiä tässä maailmassa, jokaista kohtaan on yksi kärsinyt nainen!

    1. Varmasti on mahdotonta etukäteteen tietää. Jokaiselle se on niin yksilöllistä!inäkin olin kuullut, että on pahoinvointia, mutten tietenkään ollut voinut tietää siitä sen enempää, kun en ennen raskaana ole ollut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *