Runebergin tortut kakkuna

DSC_0320.JPG

Huomaisin kaupassa Rnebergin torttuja ja alkoi ihan hirveesti tehdä mieli. Gluteenittomia ei vaan joka kaupassa ole ja usein nekin myydän samantien. Päätin siis hoitaa homman itse ja leipasta tortut. Ja tarinahan kertoo, että Runebergin vaimo loi kyseisen tortun miehensä makeanhimoon kotoa löytyneistä ainesosista. Niinpä tämäkin syntyi kaikesta kotoa löytyvästä.

Ja ajan säästämiseksi tein taikinasta kakun. Ohjeen taikinasta tulee myös noin 6 yksittäistä torttua. Isomman satsin toiveessa, kannattaa tuplata taikina. Ohjeen kakku on gluteeniton, maidoton, eikä se sisällä valkoista sokeria. Toki hillosta ja sokerikuorrutteesta sokeria löytyy, mutta toki niihinkin voi keksiä terveellisemmän variaation esim. jugurtista ja tuoreista vadelmista! Kakku on mielestäni sitä parempaa, mitä pidempään se on saanut kostua.

DSC_0323.JPG

DSC_0328.JPG

RUNEBERGIN TORTTUKAKKU (M, G)

1 dl mantelirouhetta

1,5 dl mantelijauhoja

1,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja/jauhoseosta

1 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl vaniljajauhetta

1 dl kookosöljyä

1 dl iKaffea

2 munaa

1 dl kookossokeria

kostutukseen: 1dl vetta ja 1/2 dl sitruunamehua

+vadelmahilloa ja sokerikuorrutetta

  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Sulata kookosöljyä vesihauteessa. 
  • Sekoita jauhot, rouhe, leivinjauhe ja mausteet yhteen.
  • Vatkaa munat ja kookossokeri vaahdoksi. Lisää seokseen jauhot ja iKaffe. Sekoita kevyesti. Kaada viimeiseksi taikinaan kookosöljy ja sekoita. 
  • Voitele kakkuvuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa, jonka jälkeen kostuta kakku.
  • Koristele kakku hillolla ja sokerikuorrutteella.

-Iida

 

DSC_0334.JPG

 

Kommentit (2)
  1. Hanna/Naprapaatin vaimo
    6.2.2019, 04:44

    Kookossokerinkin määrää saa nipistettyä, kun laittaa joukkoon banaanisosetta. Ja tortuista saa helposti myös kokonaan viljattomat, kun jauhot vaan korvaa mantelijauholla. Itsellä blogiarkistossa tällainen, jolla tehdään nämä joka vuosi Ja kakku on kyllä niin nopea -meillä muksut vaan halusivat tänä vuonna torttumuotoiset

    1. Totta, kuulostaa hyvältä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *