Sinkkuelämäni vaiheet

 

Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon itseäni sinkkuna. Olen ollut sinkku aika kauan ja siihen aikaan mahtuu hyvin erilaisia vaiheita. Ja ihan luonnollistakin! Olisi aika hurjaa, jos tälläkään elämän osa-alueella ei kehittyisi!

Ensimmäinen vaihe -humaltuminen

Olin ensimmäistä kertaa sinkkuna aikuisiällä vuonna 2015. Minulla ei ollut juurikaan kokemusta treffeillä käymisestä ja ajatus uusiin ihmisiin tutustumisesta pelotti. Silloin tutustuin Tinderiin ensimmäistä kertaa. Se oli silloin kaikkien huulilla. Tinder oli tullut Suomeen vuoden 2013 lopulla ja sen kultakausi taisikin olla 2014-2015.

Tinder eli kultakauttaan ja niin minäkin. Miellän tuon ajan sellaiseksi oman sinkkuelämäni kultakaudeksi, sellaiseksi kun kaikki on uutta ja ihanaa. Kaikki voimauttaa ja sitä jopa ihan humaltuu siitä sinkkuuden ihanuudesta pitkän suhteen jälkeen. Sitä ajattelee, ettei kyllä enää koskaan seurustele. Niin ihanaa se on!

Innostuin deittailemaan ja maailmani avautui. Maailmassahan on ihania miehiä ja vielä paljon! Olin luullut jotain ihan muuta. En oikeastaan edes tiennyt kehen sitä keskittyisi. Tapasin useammankin sellaisen mielettömän hyvän tyypin. Ja voi kun olisin silloin ollut sellainen kuin nyt! Tai voi kun tapaisen heidät nyt! Olin niin humaltunut sinkkuudesta, etten oikein nähnyt kunnolla. Mutta uskon tuon vaiheen olleen tarpeen. Elin ehkä silloin omaa teini-ikääni, sillä teininä olin todella tunnollinen ja kiltti isäni menehdyttyä ja koko nuoren aikuisuuden olin seurustellut.

Toinen vaihe -sinkkuuden toinen aalto

Tulin sinkuksi toistamiseen (ja ilmeisesti pysyvästi sillä kertaa) loppuvuodesta 2016. Sinkkuilin vuoden 2017 hyvällä fiiliksellä. Tuntui, että olin hieman jo kasvanut vuodesta 2015. Mutta en silti tarpeeksi ja tuon vuoden aikana blogiin kirjoittamani sinkkupostaukset tuottavat suurta myötähäpeää itseäni kohtaan. Tapailin enemmän tosissani ja kohtaamisistani ihmisistä kiinnostuen. Olin oppinut myös deittailusta, sinkkuudesta sekä itsestäni paljon. Niin ja oppinut miehistä paljon! Mutta taisin kuitenkin olla vähän kujalla, halusin suhteen, mutten halunnutkaan. Etsin jotain, mutten etsinytkään, ahdistuin, jos joku kiinnostui, tarrauduin miehiin, joista itse olin kiinnostunut. Eli ei mitään logiikkaa. Yritin kovasti paikata omaa vajaavaisuuttani deittailemalla. Halusin kovasti kokea olevani tärkeä, kelpaavani näin ja olevani rakastettu. Yritin kovasti piilottaa omat kipeät yksinäisyyden tunteeni Tinderiin. Kuvittelin, että parisuhde voisi paikata minut. Yksi suuri ihastuminen ja muutama aivan ihana mies mahtui tähänkin vuoteen.

 

Kolmas vaihe -raskaana

Joulukuusta 2017 syyskuuhun 2018 olin raskaana. Raskaana oleva sinkku on harvinaisuus, vaikkei tietenkään tavatonta. Nykyään yhä useampi esimerkiksi saa lapsen yksin hedelmöityishoidoilla. Raskaus kuitenkin oli kokemuksena pysäyttävä. Tunsin itseni todella yksinäiseksi ja kipuilin suuresti omaa sinkkuuttani. Olisin niin kovasti halunnut parisuhdetta ja kumppania vierelleni sille suurelle matkalle kohti vanhemmuutta. Jossain puolivälin kohdilla tapasin ihanan miehen, joka jäi vierelleni loppumatkan ajaksi. Olisin todella kovasti halunnut hänen jäävän siihen myös vauvan synnyttyä, mutta näin jälkikäteen ymmärrän, että minä tarvitsin matkani äidiksi ihan yksin. Jos hän olisi ollut rinnallani, en olisi se ihminen mitä olen nyt. Hän kuitenkin teki loppuraskaudestani ihanaa ja ajattelen raskausaikaani hyvillä mielin, kauniina muistona, johon hän kuuluu.

Neljäs vaihe -elämä saa merkityksen

Sinkkuäiti. Sellainen minä olen ollut syyskuusta 2018 alkaen. Olen valtavan kiitollinen lapselleni, joka on kasvattanut minua ihmisenä. Hän on ollut se vajaavaisuuksiani korjaava voima tai hänen ansiostaan olen pysähtynyt ja kääntynyt itseäni kohti. Sillä minun tässä on pitänyt korjata, ei kenenkään muun.

Kävin muutamilla treffeillä vaunulenkkien lomassa, mutta en ollut kyllä kykenevä syventymään mihinkään. Enemmänkin halusin muutamien treffien kautta todistaa itselleni, että vauva ei ole ongelma miehille. Siitä kuitenkin alkoi treffitön aika, sillä ei ollut mitään järkeä tavata ketään, kun oma fiilis oli se mitä se oli. Treffit tuntuivat vain oman ajan tuhlaamiselta, sillä sen ajan olisi voinut käyttää itseensä tai omien kavereiden kanssa, joilla oli oikeasti väliä.

Viides vaihe -vapautuminen

On välillä tuntunut niin yksinäiseltä. On ollut aivan valtava kumppanin kaipuu ja halu jakaa arkea, elämää ja vanhemmuutta jonkun kanssa. Niitä ihan pieniä elämänhetkiä! Välillä on itkettänyt, että mitä, jos on aina yksin? Jos ei koskaan löydä ketään? Ei saa parisuhdetta, toista lasta yhdessä odottaen? Välillä on ahdistanut yksinäisyys, välillä on pelottanut, jos omat haaveet ei koskaan toteudukaan. Välillä on tuntunut niin kipeältä katsoa, kun toiset eroavat ja pariutuvat lähes heti. Välillä olen ollut niin kateellinen kun kaikilla muilla on parisuhde ja kaikki muut saavat vauvoja.

Kuinka kauan oikein pitää olla sinkku? Koska on minun vuoroni? Koska minä kohtaan se oikean?

Nämä tunteet ovat kulkenut matkassani parin vuoden ajan. Olen kipuillut sinkkuuttani todella paljon. Ja siksi tuntuukin ihmeelliseltä, ehkä jopa kliseiseltä sanoa, että olen päässyt sen yli. Olen päässyt omassa sinkkuportaikossani vapautumisen vaiheeseen. Sinkkuus tuntuu juuri nyt tosi hyvältä ja olen ehkä viimein hyväksynyt tilanteeni. Eihän se vienytkään, kuin viisi vuotta tulla tähän pisteeseen! Oikeastaan on enemmänkin alkanut huolettaa osaanko koskaan luopua tästä!  Elämässäni on todella paljon ihanaa sisältöä, joka voimaannuttaa ja minulla monta tavoitetta, jotka vievät eteenpäin ja antavat merkitystä elämälleni. Ehkä sitä seisoo nyt enemmän omilla jaloillaan kuin ennen.

Yksi iso tekijä on ehdottomasti se, että päätin pääni sisällä, että voin tavoitella unelmaani toisesta lapsesta yksin. Tavallaan aika pikkujuttu, mutta minulle tämä oivallus oli todella vapauttava. Oikeastaan ihmettelen, miksen vain käynyt tätä keskustelua pääni sisällä aiemmin. Tai olisin varmasti käynyt, jos olisin tiennyt sillä olevan näin vapauttava vaikutus! Silmääni osui tällainen lause “Paras tapa ennustaa oma tulevaisuus on luoda se itse, eikä jättää sitä muiden varaan”. Ja tämä lause on antanut voimaa.

Ja nyt minusta on lupaavasti tulossa se kamala sinkku, jonka mielestä sinkkuus on niin ihanaa ja niin voimauttavaa! Jonka mielestä pitää ensin oppia elämään itsensä kanssa ja rakastua itseensä. Jep tämä oli sarkasmia. Mutta kohdallani tällä vapautumisella on kyllä ollut positiivinen vaikutus (myös deittailuun)!

-Iida

KUVAT: Laura Iikkanen

Kommentit (4)
  1. Olin sinkkuna 6 vuotta, eron jälkeen. Yks ihana mies sattui kohdalle heti eron jälkeen, mutta olin tuolloin niin hajalla ettei pystynyt miehiä ajattelemaan. Vuosien aikana tapailin monia miehiä, jopa liikaakin. Jossakin vaiheessa treffit alkoi menettää merkityksen ja muuttui käyn nyt kahvilla tai syömässä, jos joku tarjois ruoan 😀 kun ajatus itsellä oli ”ei se kuitenkaan iske ja oo miulle sopiva”. Niin vain sitten tuli päivä treffittömyyden jälkeen kun elämään saapasteli mies, joka sai perhoset vatsaan. Ilman treffisovelluksia, noin vain. Nyt jaetaan arki, ilot ja surut. Kyllä se onni vielä astuu eteen, kun on sopiva hetki, usein silloin kun mitään ei etsi 🙂

    1. Aivan ihana kuulla❤️

  2. Kivaa olla sun kanssa samassa sinkkuvaiheessa! Mulla meni tähän melkein kolme vuotta. Pitää nykyään ihan kunnolla potkia itteä persuksiin, että jaksan lähteä kenenkään kanssa treffeille. 😀 Sinkkuus on loistojuttu monella tapaa!

    1. Hei ihanaa!! ❤️❤️💫

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *