suklaa aamupala

Iidan matkassa

Viime aikoina on ollut ihania aamuja. On ollut ihana herätä viikonloppuna pilkistelevään aurinkoon, joka tuo toivoa keväästä. Olen aamujen rakastaja, mutta viikonloppu aamuina olen ollut vain laiska yökkärissä lötköttäjä. En ollenkaan tehokas ja toimelias, aikaansaava ja energinen. Se onkin ehkä parasta omillaan asumisessa, koska niin saa tehdä ilman huona omatuntoa. Kukaan ei sano asiasta mitään, koska kukaan ei tiedä. Riittää, että on kaikkea tuota arkena, eikä aina silloinkaan tarvitse.

Tyypillisenä aamunani herään kuudelta ja petaan sängyn samalla. Juon litran vettä ja laiskottelen hetken, usein siis makoilen lattialla. Kun jaksan, puen päälle ja laittaudun valmiiksi päivään. Seitsemältä keittelen kahvia ja valmistan aamupalan. Puoli kahdeksan pakkaan eväät laukkuun, katson, että kaikki on kunnossa ja lähden töihin. Liian usein lähtö jaa viime hetkeen, roskis, joka ovelta pitäisi ottaa mukaan ja viedä samalla, jää aina iltapäivään "kun en muka ehdi". Haaveilen aamuisin ihan liikaa. Sen takia en pidäkään viikonloppuisin mitään kiirettä. Minkälaisia ovat sinun aamusi?

Viikonloppuisin olen itselleni lempeä, enkä laita herätystä ollenkaan, ellei ole jotain erityistä. Herään, kun siltä tuntuu, joka on usein yhdeksään mennessä. Teen mikä parhaalta tuntuu, menen lenkille tai salille heti aamulla tai vähän myöhemmin. Syön hitaasti aamupalan, sen kanssa saattaa mennä jopa 1,5 tuntia heräämisen jälkeen. Viikonloppu aamupalaan yritän aina enemmän panostaa, koska silloin haluaa hemmotella ja olla itselleen entistä parempi. Tänä viikonloppuna tarjoilin itselleni suklaasmoothieta, jota en ollut tehnyt aikoihin. Joskus se oli aamupalasuosikkini ja hyvältähän se maistui! Aamupalani vain tuntuvat menevän jaksoissa, joskus se on sama smoothie kuukausi kaupalla ja sitten se vaihtuu puuroon, jota syödään samanlaisena pitkään ja vasta kyllästyminen tuo tarpeen vaihtaa aamupalaa. Toisaalta tykkään toistuvista asioista ja helpottaa elämää, kun aamulla ei tarvitse hirveästi miettiä. Mutta koskaan en ole jättänyt tekemättä aamupalaa. Sen tärkeys on hyvin iskostunut.

Aivan ihanaa maananatai aamua! Päätä, että sinulla on hyvä aamu ja tee valintoja, joista tulee hyvä mieli, sillä aamusta huolehtiminen on tärkeää, se määrittelee usein koko loppupäivän. Jos kaipaat vielä hyvää aamupala ohjetta, niin smoothien ohjeen löydät täältä. Iloa päivääsi,

- Iida

 

Kommentit

Aino M
ainoo

Voi banaanilastusydämet <3 

Aino M
ainoo

Tai saattavat olla tuoretta banskuakin - heti oli mielessä vaan se epäterveellisin vaihtoehto :D :D

Kommentoi