Surua, kyyneliä ja raskauskuvia

1T8C4695.jpg

Muutaman viime päivän on ollut todella paha mieli. Mitä lähemmäksi vauvan syntymä tulee, sitä konkreettisemmaksi lyö tajuntaan se, että tulen kasvattamaan lasta yksin. Ja en haluaisi olla. Haluaisin, että lapsen hakisi päiväkodista joskus joku muukin kuin äiti. Haluaisin, että joku muukin joskus heräisi lapsen itkuun kuin äiti. Tai pesisi kakat tai siivoaisi oksennukset tai kävisi kaupassa, kun itse olet kipeä.

Ja samalla sitä syyttää itseään. Miksi helvetissä menin harrastamaan seksiä juuri näiden miesten kanssa? Voisinko valita vähän paremmin. Välillä tuntuu, että valitsin ne kaksi kaikkein huonointa vaihtoehtoa. 

Ja eilen kaikki tuo paha mieli purkautui itkuna. En oikeastaan koskaan itke. Ennen tuli itkettyä todella paljon. Seurustellessani itkin todella usein, sillä minulla oli niin paha olla. Erosta tulee pian kaksi vuotta ja kahteen vuoteen ei ole tarvinnut itkeä. Minulla ei ole ollut mitään itkettävää, ei mitään surtavaa. Joskus toki olen liikuttunut hyvyydestä lähes kyyneliin. Tavallaan siis eiliset kyyneleet tulivat tarpeeseen, välillä on hyvä vähän itkeä tunnetiloja ulos.

Välillä on vaan paha olla, vaikka kaikki olisi ns. hyvin. Välillä surettaa ja itkettää, eikä jaksa yhtään mitään. Eikä tarvitse. Saa tuntea. Elämä on iso kasa tunteita. Omia tunteita ei pidä hävetä tai piilottaa. Monelle on varmasti tuttua kommentit: ”Älä itke, pärjäät kyllä.” jne. Ihmiset eivät ehkä aina tiedä miten suruun ja pahaan mieleen pitäisi suhtautua ja sen vuoksi sen kohtaaminen pelottaa. Suru pitäisi laittaa piiloon ja olla kuin sitä ei olisikaan. Kuitenkin kyse on jostain hyvin inhimillisestä asiasta. Tunteista. 

1T8C4676.jpg

1T8C4728.jpg

Surua toisinaan piilotellaan, mutta liian usein piilotellaan myös iloa. Ei haluta kertoa, että menee liian hyvin. Sitäkin pelätään. Mutta olisi elämä oikeasti tyhjää, jos mikään ei tuntuisi. Ehkä meillä on vain liikaa totuttu pitämään tunteita omana tietona ja niiden näyttäminen ja niistä puhuminen herättää edelleen voimakkaita reaktioita. Esim. itkeminen julkisella paikalla on monelle todella noloa, ennemmin itketään peiton alla tai lukitussa vessassa. Suunnattomat ilon kiljaukset julkisella paikalla ovat myös noloja, joka voi nähdä, ajatella kiljujan olevan hullu ja läheiset tulla kateelliseksi kaikesta siitä hyvästä mitä hän saa kokea. Matala profiili on parempi…

Tämän postauksen kuvat saavat minut myös tuntemaan valtavan kasan erilaisia tunteita. Ihan ensiksi ne saa minut tuntemaan kauneutta. Minusta oli ihana olla kuvattavana alasti. Ensimmäisellä kerralla se oli piinaavaa, mutta nyt se tuntui jo paljon luonnollisemmalta ja koko kuvauksen ajan oli todella kaunis olo. Minulle oman vartalon hyväksyminen on aina ollut vaikeaa ja sen näkeminen kauniina, on minulle kaikkein tärkein tunne. On ihana saada se kokemus, että on hyvä ja nähdä se konkreettisesti kuvasta. Tunnen myös ylpeyttä, ihmiskeho on sitten mahtava. Raskaus on mieletön tapahtumasarja asioita kehossa. Elämän ihme.

Tuntekaa ja näyttäkää tunteet ilman häpeää <3

-Iida

KATSO MYÖS // Ensimmäiset viralliset mahakuvat

1T8C4732.jpg

KUVAT // Omer Levin

Kommentit (11)
  1. Helpompi olla ihan selkeästi yksin kuin odottaa vieressä olevalta sitä että se toinen hakisi lapsen päiväkodista, heräisi itkuihin tai antaisi äidin levätä jos sitä toista ei kiinnosta se. Usko pois, kaikki tulee menemään hyvin!

  2. Olen lukenut blogiasi jo pitempään. Nyt on pakko kommentoida. Itselläni on kaksi lasta, rakkaudellisessa avioliitossa hankittuja. Kuopuksen ollessa alle 2 v aviomies häipyi kuvioista, kuulemma lapsiperhe-elämä ei ollut hänen juttunsa. Eskoinen on kohta täysi-ikäinen, hyvin ollaan pärjätty. Toki kirpaisee lukea ydinperheiden onnesta, mutta minulle on jaettu nämä kortit, ja teen parhaani. Yksinäiseen vanhemmuuteen onneksi tottuu. Välillä tekee rahasta tiukkaa. Silti lapset ovat kaiken vaivan arvoisia. Tai siis eniten kirpaisee, kun lapset kyselevät isistä, itse pärjään tosi hyvin. Takana on nyt 14 v yksinhuoltajuutta vastoin omaa valintaa. Isä ei ole saanut kokea lasten kasvua, kehitystä, oivalluksia, jne. Tiedän, kuka yhtälössä häviää…

    1. Kiitos kommentistasi! Mahtavaa, että olettee pärjänneet. Tosi upeaa kuulla ja antaa itselle voimaa <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *