Vegaaninen linssikeitto

DSC_0948.JPG

*Ruokaboksi saatu

Kirjoitinkin edellisessä postauksessa, että joskus arjen helpottaminen erilaisin palveluin, auttaa jaksamaan. Sillä tavoin voi säästää voimavaroja johonkin muuhun, mikä nyt sitten sillä hetkellä on tärkeämpää. Minä olen tilannut muutamia kertoja ruuat kotiovelle, mutta olen käyttänyt kauppakassi-palvelua aivan liian vähän ja yksi syy on se, etten ole ehtinyt miettiä viikon ruokia etukäteen. Pieni homma, kun sen kerran tekee, mutta silti muka niin suuritöinen. Joten olen tilannut nyt muutaman kerran Ruokaboksin kotiin. Boksi sisältää noin viikon ruuat, aineet ja ohjeet, riippuen toki minkälaisen boksin valitsee ja monellekko hengelle. Kaikki on siis todella mietitty valmiiksi ja olen kokenut tämän arkea helpottavana. 

Vaikkei boksia tilaa, niin heidän sivuiltaan näkee reseptit ja ainakin sieltä voi hakea ideaa omiin viikon ruokiin ennen kauppaan menoa. Tämä linssikeitto tuli alunperin tilaamani boksin kautta kotiini ja olen sitä sen jälkeen tehnyt montaa kertaa vähän muuntaen ohjetta. Kuka ikinä tämän ohjeen onkaan kehitellyt, kiitokset hänelle! Jos keitosta haluaa todellisen pikaversion, niin voi käyttää valmita linssejä tetrasta! Itse olen lisännyt kookossokeria keittoon tuomaan vähän makeutta.

DSC_0961.JPG

LINSSIKEITTO (V, G, M)

4 annosta

1 iso sipuli

3 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

1 rkl kurkumaa

1 tl cayennepippuria

3 dl punaisia linssejä

1 tlk kookosmaitoa

n. 5 dl vettä

suolaa & mustapippuria

halutessa 1 rkl kookossokeria

tuoreita yrttejä, käytin persiljaa, timjamia ja korianteria

  • Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kaada reilu loraus öliiviöljyä kattilaan ja kuullota sipulit pehmeiksi öljyssä. 
  • Lisää joukkoon kookosmaito, vesi, linssit ja mausteet.
  • Kiehauta ja anna keiton sen jälkeen kiehua miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia. 
  • Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää tarvittaessa myös vettä.
  • Pilko tuoreta yrttejä noin 2 kourallista ja lisää soseutettuun keittoon. Nauti <3

-Iida

DSC_0962.JPG

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *