Viimeiset raskauskuvat

Iidan matkassa

Nämä kuvat tulivat sopivasti viime hetkellä! Kävin odotusajan kuvauksissa Studio Cerellissä jo elokuun alussa. Siis tuo aika tuntuu olleen ikuisuus sitten. Johtuu varmaan siitä, että laskettu aikani meni jo ja odottelun viimeiset päivät tuntuvat oikeasti vuosilta. Joka aamu herään ja ajattelen, että ei hemmetti taas uusi aamu ja yhtenä ollaan. Tunnit kuluvat hitaasti, kaikki tekeminen on loppu, tylsyys on läsnä. 

Näiden kuvien saaminen viimein piristi kummasti! Vauvan kanssa menemme myös samaan paikkaan Newborn-kuvaukseen. Aloin suunnitella kuvaseinää olohuoneeseen, näistäkin joku sopii siihen ihan loistavasti. Lisäksi ajattelin taiteilla valokuvakirjan ja varmaan useampiakin. No ensin nyt yhden tästä odotuksesta ja ekoista hetkistä vauvan kanssa. Moni ystävä on alkanut tekemään valokuvakirjoja lapsen myötä. Itsellekin tulee tunne, että jotenkin se aika täytyy tallettaa ja pelkät kuvat puhelimessa ei riitä. Ja onhan niitä omasta lapsuudesta otettuja filmikuvia valokuva-albumeissa aivan ihana katsoa, joten sitä samaa haluaa jotenkin vaalia.  Harvoin enää tulee kuvia teetettyä ja tavallaan se on sääli, vaikka kuvia onkin enemmän kuin koskaan. 

Ihanaa sunnuntaita,

-Iida

 

 

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Tsiisu nainen! Miten mä saan itteni hehkumaan näin muutaman kuukauden päästä!? Olet UPEA!!

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos sinä ihana<3 sä hehkut jo, joten älä huoli! 

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.