Voiko ehkäisy pettää?

Iidan matkassa

Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että nykymaailmassa ehkäisyn pettäminen on mahdotonta. Monen mielestä valehtelen, kerron omiani. Jonkun mielestä olen vähintään käyttänyt ehkäisyä väärin ja sainpa kommentin, jossa kerrottiin minun lihavuuteni vaikuttavan ehkäisyn tehoon, joka minun olisi pitänyt huomioida. Minä en tietenkään voi vaikuttaa toisten mielipiteisiin, enkä koe edes tarpeelliseksi todistella mitään. 

Minulla on aina ollut hyvin skeptinen suhtautuminen näihin "ehkäisy petti" tarinoihin. Sillä niitä tarinoitahan on aivan valtavasti! Varsinkin omasta tapauksesta kerrottuani, olen saanut tietooni mitä erilaisimpia tarinoita. Ja pakkohan minun on uskoa. Mikään ehkäisymenetelmä, ei edes sterilisaatio, jota pidetään lopullisena menetelmänä, ole 100% varma. Tämä kuva selittää tilannetta todella hyvin ja yksinkertaisesti.

Olen saanut lukea tarinoita kierukan läpi syntyneistä lapsista, sterilisoidun miehen saaneen lapsen alulle, ehkäisypillereiden ja kondomin yhdistelmästä syntyneistä lapsista, kapselin ja minipillereiden läpi alkunsasaaneiden lapsien syntymisestä. Moni ei edes aina huomaa raskautta, kuukautiset saattavat tulla hyvin normaalisti, eikä maha aina näyttäydy ennen puoliväliä, eikä aina silloinkaan. 

Yleisesti erilaiset ehkäisymenetelmät on luotettavia ja varmoja. Usein ehkäisystä huolimatta alkaneet raskaudet on harvinaisuuksia. Eivät siis mahdottomia. En tiedä osaako lääketiedekkään selittää sitä, miksi jotkut tulevat raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja miksi toiset eivät raskaudu ikinä ja kärsivät tahtomattaan lapsettomuudesta. Omissa sukulaisissa on myös heitä. Ei todellakaan ole järkeen käyvää. Toiset tarvitsevat vuosien lapsettomuushoidot onnistumiseen ja mitään erityistä syytä lapsettomuudelle ei aina edes ole. Kuten ei ole syytä sillekään, että ehkäisy joidenkin kohdalla pettää, vaikka sitä olisi vuosia käyttänyt samalla tavalla ja oikein. Tuleehan sitä kysyttyä itseltä, että miksi juuri nyt. Toinen isä sanoi hänelle käyneen näin jo kahdesti aiemmin, mutta kyseiset naiset olivat sitten päätyneet aborttiin. Tämä olisi siis kolmas kerta! Ja ainut selitys tällä kaikelle on se, että kyseisen miehen sperma on jotain superkamaa. 

On varmasti henkilöitä, jotka käyttävät ehkäisyä huolimattomasti, mutta oikeallakin käytöllä mahdollisuus raskauteen on olemassa. Tarinoita on joka lähtöön, on myös tarinoita naisista, jotka jättävät tahattomasti käyttämättä ehkäisyä, koska haluavat raskautua. Se tuntuu ajatuksena hurjalta, mutta olen minäkin saanut osakseni tälläistä epäilyä. Ja onhan se ihan ymmärrettävää, että tilanteeni herättää monenlaista epäilyä ja tunteita. Mutta voin sanoa, että tilanteeni ei todellakaan ole ihanteellinen. Minun haavemailmassa ei haaveiltu raskaudesta yksin eikä todellakaan kahden isävaihtoehdon kanssa. 

En muutenkaan voi sanoa itselleni, että hienosti meni. Sitä ei meinaa uskoa itsekään omaa tilannettaan, joten monelle muulle tilanteeni ymmärtäminen on varmasti vielä vaikeampaa. Tämänkin on varmasti asia, jonka ymmärtää, kun siinä itse on. Erittäin ihmeellisiä raskautumisia tapahtuu.  Ja minä en todellakaan ole ensimmäinen, enkä varmasti viimeinen. Parasta on tietysti olla todella huolellinen, käyttää hormonaalisen ehkäisyn kanssa myös kondomia, sillä se on ainut keino suojautua sukupuolitaudeilta, myös suuseksissä (naisille myydään myös kondomeja). Ja ennen kaikkea käyttää sitä koko ajan, ei osan aikaa. Seksi ja ehkäisystä huolehtiminen on molempien vastuulla ja seksissä on ehkäisystäkin huolimatta olemassa riski raskauteen. Se on pieni, mutta mahdollinen. 

-Iida

 

Kommentit

Saikku (Ei varmistettu)

Kiitos Iida rohkeudesta, ihanaa kun näistä asioista puhutaan! Ihanaa oli katsoa sinua Enbuske, Veitola & Salminen show’ssa. Naisten äänet tulee saada kuuluviin! Paljon tsemppiä sinulle odotukseen, ja uskon vaikka raskaus ei ollut suunniteltu, tulee tästä lapsesta olemaan parasta elämässä ja josta saa olla kiitollinen <3

Iidaafel
Iidan matkassa

Oih, kiitos! Onpa kiva kuulla. Olen samaa mieltä kanssasi, uskon, että lapsi tuo mukanaan myös paljon hyvää elämään!

Raitakoivu (Ei varmistettu)

Voi todellakin pettää ja kyllä sen naisena uskoo. Itsellä petti kerran kortsu ja tulin raskaaksi, mikä oli lähes uskomatonta ottaen huomioon sen, että kaiken muun lisäksi kuukautiseni ovat epäsäännölliset ja ovulaatio tulee minulla harvoin. Pari kertaa vuodessa tapahtuvan ovulaationi osuminen juuri tuolle kohdalle oli siis todella huonoa tuuria, sillä en halunnut raskaaksi. Itse päädyin tekemään abortin, mutta eniten ärsytti epäilyt, etten olisi käyttänyt mitään ehkäisyä. En vieläkään tiedä, hajosiko kortsu vai vetikö kumppanini sen pois liian myöhään. En itse huomannut mitään vahinkoa aktin aikana, joten mahdotonta sanoa.

Tsemppiä sulle, vaikutat ihanalta ihmiseltä ja unohda noi hatersit, heitä on lopulta pieni määrä. Oot rohkea ja sun tilanteessa olevia naisia on ollut monia, aina historian ajan. Se, että sä puhut tästä, on mahtavaa.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos, kun kommentoit ja kerroit tapauksestasi. Itseänikin eniten harmittaa epäilykset ehkäisyn käyttöä kihtaan, mutta itse tietää tilanteen ja se riittää. Uskoo kuka uskoo ja mitä.

kiitos sulle tosi paljon ja ihanaa kevättä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oisit ottanut katumuspillerin sun kyrvän himon laannuttua senkin paha tyttö. Et sovellu ikinä kenenkään huoltajaks.

annepa (Ei varmistettu)

Naurattaa katsoa tämmöisiä parjaavia "neuvoja". Opettele nyt "vierailija" ensin koska sitä jälkkäriä pitää käyttää ennen kuin tulet neuvomaan.

Tässä kommentissa muuten tulee hyvin esiin se, että jos nainen tykkää kyrvästä so. seksistä, hän on "paha tyttö". "Hyvät tytöt" ei koskaan tykkää seksistä. Myöskin viitataan siihen, että nainen, joka tykkää seksistä ei ole sovelias huoltajaksi. Hienoinen ristiriita, sillä yleensä huoltajaksi tullaan seksistä tykkäämisen seurauksena. Vai meinaako "vierailija", että vain raiskatut naiset sopivat huoltajiksi? Hirveä ajatus!

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaikka nämä kommentit onkin ihan järkyttäviä, on mielestäni jollain tavalla hyvä asia, että tulee näkyväksi, että monet edelleen ajattelevat, että vain miehillä on oikeus haluta seksiä ja nauttia siitä, naisten kuuluu vain suostua parisuhteessa velvollisuudentunnosta. Neitsyt-huora-akseli vaikuttaa edelleen vahvalta. Iidankin tapauksessa ne kaksi isäehdokasta ovat aivan tasapuolisesti olleet toiminnassa mukana, mutta jotenkin ”syyllisyys” vahingosta tuntuu monen kommentoijan mielestä olevan vain Iidan. Vai onko ongelmana se, että Iida puhuu asiasta avoimesti ja vailla häpeää ja vielä kehtaa odottaa tulevaa lastaan innoissaan? Tsemppiä Iida odotukseen!

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos tsempeistä! Itseäkin hämmentää asetelma, että edelleen naisen syytä ja nainen on se huono tässä. Ja hämmentää ylipäätään, että aihe aiheuttaa näin voimakkaita tunteita vastaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Huoltaja saa olla sellanen joka pystyy huolehtimaan ensin itestään ja sitten jostain. En näe mitään väärää siinä etten vaan pidä Iidan elämäntavasta.

SallaK (Ei varmistettu)

Se, että sinä et pidä jonkun ihmisen tekemistä ratkaisuista hänen elämässään ei tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi silti olla hyvä vanhempi. Toki sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta itseäni kyllä ihmetyttää, miksi sitä omaa mielipidettä pitää tulla huutelemaan tälle paheksunnan kohteelle "päin näköä"? (Jos nimimerkillä netissä huutelua nyt voi tämmöiseksi edes kutsua). Eikö sulle itsellesikin olisi helpompaa hakeutua seuraan, jossa sun ei tarvitse kokoajan elää tällaisessa ristiriidassa ja pahassa olossa ja antaa Iidan vaan olla?

Iida paljon tsemppiä sulle! Oon susta (sua sen enempää tuntematta) hurjan ylpeä, että raskaushormooneissa jaksat kaiken tän shitin mitä sun niskaan kaadetaan.

Iidaafel
Iidan matkassa

Salla, kiitos! Tsempillä on valtava merkitys tässä <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Paljon tsemppiä odotusaikaan! On mahtavaa, että kerrot näistä asioista avoimesti ja rohkeasti - vain sillä tavoin tulee esille että on useita tapoja tulla perheeksi! Ihanaa kevättä!

Iidaafel
Iidan matkassa

Ihana kuulla, kiitos sinulle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Nuo on kyllä niin kummallisia juttuja. Itse söin pillereitä 6v, kunnes uuden kumppanin kanssa tulin raskaaksi heti 3kk seurustelun jälkeen. Juuri sinä aikana pillereitä tuli syötyä todella kellontarkasti (otin pillerin muiden lääkkeiden yhteydessä joka aamu samaan aikaan heti herättyäni), joten omalla kohdalla sai heti sulkea huolimattomuuden pois. Kondomia tietysti ei ollut enää pillereiden aikaan käytössä, mutta ei sitä osannut ajatella tarvitsevansa, kun kerran pillerit oli sen 6v jo toiminut moitteettomasti.

Ensimmäiset kuukautiset tuli vielä normaalisti, sitten alkoi epämääräset oireet, esim. lihan syönnin jälkeen tuli joka kerta etova olo, rintoja aristi ja vatsa pömpötti (mulla on normaalisti todella litteä vatsa, joten pienen kummun huomas omalla kohdalla välittömästi). Tein raskaustestin ja plussasin. Soitin terveyskeskukseen varatakseni ajan aborttiin (oltiin miehen kanssa jo etukäteen puhuttu, että jos vahinko pääsisi käymään, olis molemmille selvää, ettei lasta näin varhaisessa vaiheessa haluta pitää). Kuukautisten perusteella lääkäri laski viikoiksi 5+1 ja sain lähetteen naistentautien polille aborttia varten. No ultratessa selvisi sitten, että sikiö oli koosta päätellen jo ainakin viikolla 10, mutta meidän onneksemme mennyt jo itsestään kesken. Hoitaja oli aika varma tämän johtuneen siitä, että olin tosiaan syönyt e-pillereitä plussaamiseen asti eli aika pitkälle raskautta.

Mitään selitystä ei sille löytynyt miksi ehkäisy petti. Syitä sille voi olla niin monia, mutta esim. moni ei tule ajatelleeksi sitä, että jotkin ruoka-aineet voi vaikuttaa lääkkeiden imeytymiseen ja omalla kohdallakin lääkärin mukaan todennäköisintä on se, että mulla vaan ei jostain syystä ollut e-pillerit imeytynyt kehoon, jolloin tietysti ehkäisytehokin on olematon.

Nyt ollut sitten 2v käytössä hormonikierukka ja ainakin toistaiseksi vielä toiminut. Mutta tosiaan, se ehkäisy voi todellakin pettää, vaikka kuinka huolellinen itse sen kanssa olisi ollut.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos kommentista ja tarinasi kertomisesta!

Torey
Näissä neliöissä

Mun yksi ystäväni sai tietää raskaudestaan aikoinaan vasta kun raskaus oli jo yli puolivälin. Siihen asti jotenkin oli aina ihmetellyt näitä "yllätys" synnytyksiä jne. Mutta eipä ole ystävän raskauden jälkeen enää tarvinnut ihmetellä. Kropat toimii niin eri tavalla, eikä aina ilmoita huomiovalojen kera "OOT RASKAANA". :D

Iidaafel
Iidan matkassa

Huh, wau! Tälläisiä aina välillä kuulee!! Ihanan ihmeellistä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Huh miten paljon mututietoon perustuvaa arvailua ehkäisystä erityisesti kommenteissa, en oikein tiedä edes mihin kaikkeen tarttua ilman että tuhlaan tähän tunnin.

Erityisesti Iidan kannattaa lukaista vähän tarkemmin tietoa lapsettomuudesta ja eri ehkäisykeinoista ja siitä, mikä osuus niiden kanssa syntyneissä raskauksissa on käyttövirheen aiheuttamaa (suurin osa yhdistelmäpillereiden eli e-pillereiden raskauksissa) ja mikä sitä että ehkäisykeino itse ei ole tarpeeksi tehokas (esim. pessaari). Tästä löydät maallikkonakin hyvin tietoa esimerkiksi Pubmedistä.

Mutta siis toki olet pelkkää kondomia käyttäneenä tiennyt, että kondomi yksinään ei ole 100% varma ja olet silti tehnyt tietoisen päätöksen olla käyttämättä muuta ehkäisyä vaikka ilmeisesti syksysi on ollut vauhdikas. Jodelissa pyörii ainakin huhua, että olisit kierukan poistanut juuri ennen näitä tapauksia. Oli niin tai näin, niin hankkimatta jättäminenkin on yhtä aktiivinen valinta kuin ehkäisyn osan poistaminen.

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos näkemyksestäsi. Sukulaisissani on usea lapsettomudesta ”kärsivä” ja hoitoja käyvä. Minulla itselläni on limakalvon liikakasvua, mikä on kohdun tähystyksessä havaittu. Hillittömien kuukautiskipujen takia olen käyttänyt minipillereitä, jolloin minulta katosi kuukautiset. Kierukkaa minulla ei ole koskaan ollutkaan, mutta muutamalla hyvällä ystävällä kyllä, toiselta poistettiin ja toiselle laitettiin. Siihen en osaa ottaa kantaa mitä Jodelissa huhutaan ja miten asia on Siinä muuttunut. 

Puuuuma (Ei varmistettu)

”Jodelissa pyörii ainakin huhua” :D no huh huh, mitkä tietolähteet!
Btw mikään ehkäisy ei ole 100-prosenttisen varma, joten mitä sitten? Raskaaksi tulemiseen ottaa jonkinlaisen riskin aina, kun harrastaa seksiä, ja vahinkoja sattuu myös omasta käytöksestä riippumatta. Ei kaikkien naisten tarvitse vetää pillereitä, käyttää kierukkaa ja kondomia, jotta ei vaan pääsisi tämmösiä käymään. Mielestäni Iida ei postauksessa mitenkään harmitellut sitä faktaa, että ehkäisy joskus pettää, vaan ennemmin totesi sen vaihtoehdon olevan aina olemassa.

Torey
Näissä neliöissä

Kun ei edes nipsnaps ole 100% varma. Vasektomia on raskauksien suhteen kai se kaikista varmin, mutta sekään ei välttämättä ole 100% varma. 

tree84 (Ei varmistettu)

Tavallaan surullista nykypäivänä huomata, että ihmiset eivät käytä sitä kondomia niin ahkerasti. Sukupuolitauteja on paljon verrattuna edellisvuosiin.

https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ttr/shp/fact_shp?row=area-12260&amp;c...

Uskotaan aika sokeasti siihen että pillerit riittävät.

Eiväthän ne riitä, edes siihen ehkäisyyn puhumattakaan sukupuolitaudeista. Kyllä pitäisi aina käyttää kondomia + pillereitä, varsinkin suhteen alussa jos ei halua raskaaksi / tautia.

En siis Iidaa tuomitse mitenkään, mutta tätä yleistä ilmapiiriä. Itsekin pari yhden illan juttua lähes kymmenen vuoden jälkeen ihmettelin suuresti, kun nainen sanoi ettei hänen kanssaan tarvitse kondomia. On kuulema puhdas. En sitä epäilekkään, mutta vahinkoraskaus ei tule kysymykseenkään!

Iidaafel
Iidan matkassa

Kiitos asiallisesta kommentista, joka on aiheellinen. 

Hemmuli (Ei varmistettu)

Kuukautiset eivät kyllä voi tulla normaalisti jos on raskaana. Kyse on silloin siitä että henkilö erehtyy luulemaan raskauden aikaista veristä vuotoa kuukautisiksi.

Tietysti on mahdollista että ehkäisy pettää , itse olen kuullut varsinkin kierukan käyttäjiltä näitä kokemuksia. Valitettavasti tiedän myös tapauksia joissa mm. pillerit on tahallaan jätetty syömättä vauvan kaipuussa ja valehdeltu kumppanille ehkäisyn pettäneen. Varsinkin yhdistelmäehkäisypillerit ovat erittäin luotettava ehkäisymenetelmä oikein käytettynä, ja vahinkovauvat onneksi todella harvinaisia.

Iidaafel
Iidan matkassa

Varmasti on henkilöitä, jotka jättävät syömättä ja vetoavat syöneensä. Meitä on moneksi. Ja on totta, että ehkäisy on luotettavaa ja vahingot ovat harvinaisia, mutta mahdollisia.

tsirppa (Ei varmistettu)

Kyllä, kumikin voi oikealla käytöllä pettää valmistusvirheen vuoksi jos siinä on reikä/hajoaa. Mutta vaikka olisi kuinka supersiittiöitä, faktahan on se, ettei kaikkein tehokkaimmatkaan siittiöt voi hedelmöittää ehjän kumin läpi vaikka miksikä superspermaksi sitä luulisit. Sperma ei kumia riko, ellei päähän ole jätetty liikaa ilmaa. Silloin on kumissa, tai siis sen käytössä vika, ei siittiöiden laadussa tai spermassa.

Iidaafel
Iidan matkassa

Varmasti kondomin kanssa virheellinen käyttö vaikuttaa positiivisesti hedelmöittymiseen tai sen mahdollisuuteen. Supersperma oli tässä tekstissä lähinnä sellainen kevennyt, hauska juttu olevinaan. Toinen isäehdokas on nimittäin kahdesti aiemmin elämänsä aikana ollut tilanteessa, että ehkäisypillereistä huolimatta naiset on tuleet raskaaksi, mutta he ovat tehneet abortit. Ja minusta tämä nyt vain oli sellainen hyvin erikoinen juttu, jolle olemme kavereiden kanssa nauraneet ja ajatelleet, että miehellä on superkamaa.

Kommentoi