Walking in the rain

Iidan matkassa

Tällä viikolla on ollut hyvä mieli liikkumisesta. Olen liikkunut paljon ulkona sekä käynyt salilla. Lähtökohtani liikkumiselle on hyvä mieli ja onnistumisen tunne. Myös treenaamisessa haluan kuunnella itseäni. Joinakin päivinä olo on huono ja liikkuminen tuntuu vain pahalta idealta. Jos väkisin pakottaa itsensä liikkeelle, harvoin saa itsestään kaikkea irti ja suoritus jää heikoksi, jolloin en koe onnistumista. Parempi kun vain olisi jäänyt tekemättä, sillä liikunnan ei kuulu olla pakko. Sen ei kuulu olla jotain mitä on pakko tehdä. Sen kuuluu olla jotain mitä saa ja haluaa tehdä.

Se, että saan liikkua on hienoa. Minulla on niin hieno keho, joka pystyy upeisiin asioihin. Haluan liikkua, koska haluan saada kehostani enemmän irti. Liikkuminen yksin on toisinaan rentouttavaa, mutta liikkuminen porukassa antaa minulle paljon. Saan itsestäni enemmän irti toisten kannustuksesta. Yhdessä liikkuminen on kannustavaa, energistä ja vie omaa suoritusta uudelle tasolle. Ennen olen pitkälti liikkunut yksin ja tuntui aina vain siltä, että junnaan paikallani. Kun lähdin mukaan Lean In 5 Weeks -Challange ryhmään, en osannut odottaa, että ryhmällä ja yhdessä tekemisellä on niin suuri merkitys treeniin. Olen lyhyessä ajassa kehittynyt monella alueella.

Kynnys lähteä liikkumaan on melko suuri, jos on yksin. Yhdessä liikkumisessa on vastuussa muille. Treenin onnistuminen on kaikkien vastuulla, jokaisella on merkitystä. Varmasti jokaisella on ystävä tai tuttu, jonka voisi saada mukaan syksyisille kävelylenkeille. Aina pelkkä puheen tasolla sopiminen ei riitä. Paras yllätys on itsellä ollut oven takana lenkkareissa odottava ystävä, joka tuli hakemaan kävelylle. Liikkumisen pakko väistyy ja tilalle tulee yhteistä kivaa kahvilla istumisen sijaan. Oman kaveriporukkani kanssa kokoonnuimme ja sovimme etukäteen yhteiset treenipäivät. Jokaisella on vahvuuksia jollain alueella ja jokainen on vuorollaan vetovastuussa yhteistreenistä. Olen itse ainakin aivan uudella tapaa innostunut!

Nyt on aika koota ystävät koolle ja lähteä nauttimaan syksystä uudella energialla!

-Iida

 

Kommentoi