Yksi yksinäinen ilta

Seisoin suihkussa. Kuuma vesi valui vartaloani pitkin lattialle. Naamallani valuvat kyyneleet sekottuivat hiuksistani valuviin vesipisaroihin. Minulle oli tullut taas se tunne. Se, kun mikään ei huvita, mikään ei auta. Se, kun haluaa vaan virua itsesäälissä ja syytöksissä.

Takana oli hyvä päivä. Aivan ihana päivä. Paljon ihania ihmisiä, kohtaamisia ja rakkauden tuntua. Riemua ja ylpeyttä. Hyvän päivän jälkeen minä olin yksin pimeässä asunnossa. Istuin sohvalla, tuijotin pimeyteen ja ajattelin, että valojen sytyksestä voisi olla hyötyä ja suihkuunkin olisi mentävä. En jaksanut nousta

Selasin instagramin. Muutama viesti, mutta ei mitään tärkeää. Katsoin whatsappin. Ei mitään. Avasin Tinderin. Selailin sitä hetken. Ja vielä hetken. Oikeastaan tunti oli varmaan mennyt. Matchäsin ihanan miehen, jolle olin aikeissa kirjoittaa heti. Ennen kuin ehdin, hän oli jo poistanut minut. Olin selvä vahinkotykkäys. Swaippailin ja swaippailin, ei yhtään matchejä. Jatkuvia pistoja itsetunnolle. Jatkuvia pettymyksiä. Aloitin keskustelua ja jatkoin edellisiä. Huomaamatta sohvalla meni toinenkin tunti. Pimeydessä. Puhelimen ruutu heijasti valoa ja piti silmäni aktiivisina.

Kello oli liikaa. Oli pakko mennä suihkuun. Taas olin käyttänyt iltani ihan turhaan. Olin tehnyt tämän jo satoja kertoja ennenkin. Käytin aikaani jutellen tuntemattomien ihmisten kanssa. Aikaa, joka oli poissa yöunista. Aamulla se aina osoittautuisi turhaksi. Aamulla joku olisi jo poistanut matcheistä,ja joku ei enää vastaisi. Pääni olisi täynnä epämääräisiä asioita eri ihmisistä. Tietäisin, että yksi oli ollut viikonlopun Kuopiossa vanhempien luona, yhdellä alkaisi tänään harjoittelu ja yksi on aina juhlapäivät töissä vanhempien pitopalvelussa. Aamulla kaikki nämä yksityiskohdat, jotka jäivät mieleeni, tuntuivat hyödyttömiltä.

Suihkussa minua ilketti. Olin käyttänyt niin paljon aikaa viestitellen tuntemattomille, ihmisille, joita en ole koskaan tavannut. Olin käyttänyt tunteja treffeillä ihmisten kanssa, joista ei ole sitten syntynyt sen kummempaa. Olin perunut kaverien näkemisiä treffien takia, olin lähtenyt baby showereilta treffeille, kun vauvajuhlat eivät olleet silloin kiinnostuksen kohteissa. Miten monta kertaa olin laittanut itseni likoon ja antanut kaikkeni? Minua ei vain jaksanut kiinnostaa tämä enää. Minä en jaksanut enää yrittää. En jaksanut etsiä tätäkään vähää. Olin sanonut näin sata kertaa ennenkin. Olin poistanut kaikki deittisovellukset ennenkin ja ladannut ne taas kun tuli tylsää, yksinäistä tai ei ollut muutakaan tekemistä.

  

Keväällä tapailin miestä kaksi kuukautta. Siis kaksi. Se oli aika kauan se. Hän vei töihin, haki töistä ja päiväkodilta. Hän teki omin käsin sushia. Hän auttoi muutossa ja tuli asentamaan pyykinpesukonetta. Hän oli mukava ja kiva. Sellainen johon pitäisi ihastua, mutta en ihastunut. Tiesin tunteeni alusta asti, mutta hänen kanssaan oli parempi kuin yksin. Kesällä kävin jokusilla treffeillä. Muutamat oli ihan onnistuneitakin. Viimeisimmät treffini olivat kaksi viikkoa sitten. Mies suuteli minua ja tarrasi tisseihin sanoen, että paitani on tiellä. Irrotin hänen kätensä ja sanoin, että ei kiitos. Olisin voinut harrastaa seksiä. Ja olisin halunnutkin. Halusin koko ajan. Mutta en halunnut tyydyttää vain yksinäisyyttä. Sillä sitähän se oli. Ja aina aamulla, yhteisen yön jälkeen, olin entistä yksinäisempi. Henkisesti tyhjä vaikka fyysisesti tyydyttynyt. Halusin enemmän, halusin olla hekisesti täysi. Täysi rakkaudesta.

Tulin suihkusta. Kuivasin itseni. Kävelin makuuhuoneeseen ja otin laatikostosta puhtaan yöpaidan. Kävin peiton alle ja minun oli aivan pakko vielä nopeasti katsoa Tinderiin. Joku kysyi treffeille. Mutta ääh, ei jaksa kiinnostaa. Miksi edes olin Tinderissä? Odotin, että minua kysytään, mutten jaksanut ajatusta treffien järjestämisestä. Oletin jo, että se on ajantuhlausta. Niin monia pettymyksiä takana, että oletin niitä löytyvän myös edestä. Hän kysyi toistamiseen, enemmän tosissaan.  Hoin itselleni, ole rohkea, anna mahdollisuus. Joku tulee joskus olemaan se, joka ei tuota pettymystä. Vaihdoimme numerot ja kysyin äidiltä lastenhoitoa. Ehdotin ajankohtia, johon hän ei enää vastannut.

Yksinäisyyden tyydytystä ja lisää yksinäisyyttä. Sitähän tämä oli. Yksinäisyyden tyydytystä Tinderillä, joka teki vain yksinäisemmäksi. Lisää itsesääliä ja itsesäälissä mässäilyä. Sitä oikein ruokki itsessään.

Minulle ei ole ketään, en löydä ketään, olen ikisinkku. Ei huvita kirjoittaa, ei puhua eikä julkaista mitään. Ei jaksa töitä. Ei jaksa soittaa kenellekään, ei jaksa pukea mitään. Kaikki vaatteet on huonoja ja kaikissa näyttää ihan huonolta. Kaikkialla on joku vika. Haluaisi vain suklaakonvehteja, jäätelöä ja peiton. Haluaisi vain olla välittämättä mistään ja märehtiä rauhassa. Yhtään ”huomenna on parempi päivä ja kyllä se siitä” kommenttia ei jaksanut. Yhtään ”se tulee kuin vähiten odotat” kommenttia ei jaksanut.

Ennen kuin on pakko nousta. Aamulla on vain pakko nousta. Ja pakko jälleen uskoa.

Aamulla laittaa huulipunaa ja hameen päälle. On kun ei mitään. Hieman jopa hävettää oma kirjoitus.

-Iida

KUVAT: Laura Iikkanen

Kommentit (41)
  1. Kuulostaapa tutulta. Rämmin tuollaisissa tunnetiloissa vuosia, ja nyt vasta jälkikäteen olen ainakin itseni kohdalla todennut, että sehän oli masennusta. Terapia, Eckhart Tolle, tunnelukko-kirjat ja muut muuttivat elämän, vaikka ei se helppoa ollut. Halaus!

  2. Kuin minun elämästäni 🧡

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *