Ladataan...
Iidan matkassa

Ystäväni kysyi minulta viikonloppuna, että olenko ollut tyytyväinen rintoihini leikkauprosessin jälkeen. Sanoin, etten ole ajatellut rintojani pitkään aikaan. Aamuisin puen rintaliivit päälle ja se on oikeastaan parasta. Ystävä sanoi, että leikkausprossesi on siis onnistunut. Ennen päivittäin mielessä ollut asia, ei ole mielessä juuri ollenkaan. Ystävä herätti huomaamaan, että näin todella on tapahtunut. 

Kävin eilen Jorvin sairaalassa tapaamassa kirurgia leikkauksen jälkitarkastuksen merkeissä. Alusavasti kirurgi oli sitä mieltä, että leikkaukset olisi kohdaltani ohi. Astelin vastaanotto huoneeseen ja riisuiduin. Päälläni oli ainoastaan sukat ja alushousut. Katsoimme rintojani ja rasvanottokohtia. Valokuvaaja tuli ottamaan kuvat minusta joka kulmasta, kädet alhaalla, ylhäällä ja sivuilla. Huoneessa oli kirurgin ja valokuvaajan lisäksi parhaillaan kolme sairaanhoitajaa. Hieman tilanne oli epämukava, mutta olin selvinnyt siitä jo kaksi kertaa ennenkin. 

Puin päälle ja kirurgi kysyi: "Onko tämä sinun mielestäsi nyt tässä?". Olin kirjoittanut muistilapulle kasan perusteluita kolmannelle rasvansiirrolle, jotka olin valmis esittämään. Sanoin, että minä kyllä haluaisin vielä kolmanteen siirtoon ja koen prosessin olevan kesken. Kirurgi sanoi ymmärtävänsä täysin ja sen onnistuvan kyllä. Hän laittoi nyt heti leikkausjonoon. Olin aivan ihmeissäni. Koko käynti kesti 15 minuuttia, eikä minun edes tarvinnut perustella mitään. Riemuissani lähdin sairaalasta kotiin miettien, koska mahdan päästä leikkaukseen. Viimeistään leikkaus on toukokuussa, mutta mahdollisesti minut otetaan peruutusajalle aiemmin.

Kirurgi sanoi, että kolmannella siirrolla saadaan lisää pyöreyttä ja naisellisuutta rintoihin. Joku varmaan ihmettelee, että miksi vielä yksi siirto, kun toisen siirron jälkeen rintani olivat todella hyvännäköiset. Kolmen kuukauden jälkeen tilanne on se, että rasvaa on lähtenyt, vaikka lähtötilanteeseen nähden sitä on kiinnittynyt hyvin ja rintani ovatkin todella symmetriset. Ne kuitenkin pyrkivät takaisin omaan muotoonsa ja ovat suippumaiset. Yksi siirto voisi olla se ratkaiseva. Onneksi olen jo ehtinyt unohtaa kivut! Kolmannella kerralla rasvaa otetaan sisäreisistä. Kolmas rasvansiirto riittää minulle, olisin jo nyt hyvin voinut ymmärtää, jos kirurgi ei olisi siihen suostunut, kun kyse on julkisesta terveydenhuollosta. Rintani eivät tosiaan ole olleet mielessäni entisen tavoin, enkä myöskään tällä hetkellä ole ajatellut silikoneja. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta nyt asia ei ole ajankohtainen ja tällä hetkellä en omista niihin tarvittavaa rahasummaa, enkä olisi valmis ehkä laittamaankaan niin paljon rahaa siihen. 

Nyt jännitetään ja odotetaan leikkauspäivää! Tätä viimeistä, todella viimeistä leikkausta odotan kyllä eniten. Kolmas kerta toden sanoo :)

-Iida

Ladataan...
Iidan matkassa

Mitä tapahtuu, kun hymyilee koko ajan? Saa toisenkin hymyilemään. Mitä tapahtuu, kun kikattaa kippurassa?  No silloin ilmassa on niin paljon ilopölyä, että se saa muutkin kikattamaan. Silloin voi valua ilonkyyneleitä, koska naurattaa niin paljon. Haittaako silmäpussit? No ei haittaa, eikä haittaa paidan alla pullotava vatsa, eikä muhkuraiset jalat. Niiden merkitys vain katoaa, eikä millään mulla ole väliä kuin hetken ilossa. Sellaista elämä on juskus. Koska olet viimeksi nauranut katketaksesi?

Nauruhepuleista saan kyllä kiittää ystäviä ja perhettä. Naurulle ei tule loppua ja ilo riittää monelle päivälle tälläisen kohtauksen jälkeen. En juuri koskaan puhu työstäni, mutta päivittäisestä hymystä ja ilosta saan kiittää kaikkia lapsia ja aikuisia, joiden kanssa teen töitä ja vietän suuren osan päivää. Töissäni on ilmassa ilopölyä, meitä naurattaa millon mikäkin. Lasten kanssa tehdessä on parasta, että he innostuvat sinun ilostasi heti ja tarttuvat siihen ja alkavat jakaa sitä. lisäksi 3-5 -vuotiaat ovat todella huumori- ja tilannetajuisia. Työssäni on tällä hetkellä niin rennon iloista, on ihanaa, kun ympärillä on iloisia lapsia ja aikuisia, sillä tunnelma välittyy kaikille. Kerran löysin jopa kengistäni ilopölyä. Olin laittamassa kenkiäni jalkaan, jolloin muutamaa lasta nauratti ja he sanoivat "laitoimme kenkiisi ilopölyä". Mietin, että mitä kummaa, kunnes työnsin kengät jalkaan. Niissä oli pohjat täynnä hienoa hiekkaa. Ilopölyä tosiaan. 

Kyllä sitä iloa ja naurun aiheita siis löytyy, kun osaa tarkkaan katsoa. Tätä lapset opettavat päivittäin. Heillä on sellaisia taitoja, jotka aikuiset usein kadottavat. Tänään erään toiminnan parissa lapsi sanoi minulle "sinä olet hyvä aikuinen". Se tuntui sydämessä. Minäkö hyvä aikuinen? Siis minä, joka yrittää pitää töissä järjestystä yllä ja lankoja käsissään, stressata ja suunnitella, tehdä viittä asiaa samaa aikaa, kuunnella jokaista lasta puolikorvalla, kun kaikilla on asiaa samaa aikaa, seilata edes takasin ja katsoa, että kaikki on tallella, puhua puhelimessa asioita hoitaen, kun joku huutaa pyyhkimään. 

Lähdin hymyillen töistä tapaamaan äitiäni. Olin lupautunut hänelle makutuomariksi kenkäostoksille. Meitä nauratti ihan valtavasti ja hölmöilimme. Onhan se nyt ihan hölmöä, muutin kotoolta, mutta istun äidin kanssa kahvilla jo toistamiseen tällä viikolla. Ajattelin, että äidissä on kyllä ilopölyä, äiti on hyvä aikuinen. Se johti ajatukseen, että minä voin olla lapsille hyvä aikuinen, onhan minulla loistava hyvän aikuisen malli.

Nämä asiat ilahduttivat tänään. Turhaa murehtii ja huolehtii, turhaa harmittelee juoksematta jäänyttä lenkkiä ja syötyä keksipakettia. Tai muutakaan tekemättä jäänyttä tai taakseen jätettyä elämää. Menneisyyttä emme voi muuttaa mutta tätä päivää kyllä.

Iloa voi lisätä omiin päiviinsä. Hymystä kannattaa aloittaa, ehkä myöhemmin jo nauraakin, jos siltä tuntuu. Hymy kuitenkin saa aina vastareaktioksi hymyä. Jokaisen elämässä on hyvä pitää niitä iloa tuottavia asioita tai tuoda niitä elämäänsä, jos niitä ei ole. Paras vinkki on, että puhallat ilopölyä minne ikinä kuljet. Saat sitä itsellesi takaisin monin verroin. Innostu ja leikittele ilolla. Ennen kaikkea ota ilo vastaan!

 

-Iida

Kuvat Tiia Nyholm

Ladataan...

Ladataan...
Iidan matkassa

Muuton myötä olen taas siinä pisteessä, että menen uudelle kuntosalille. Aina se siirtyminen uuteen paikkaan jännittää. Olisi vaan kivaa pitää se kaikki tuttu ja turvallinen. Alkuun uusi treeniympäristö nimittäin kuormittaa enemmän ja stressaa. Aika kuluu treeniinkin paljon enemmän, kun mietit mitä on missäkin ja skannaat ympärillä olevia asioita. Aivan liikaa jännitän kanssatreenajia, että mitä he minusta ajattelevat. Huomaavatko he, että en ole ennen käynyt, vaan tulen uutena salille. Olen kuullut sanottavan useasti, ettei muut ajattele sinusta mitään, kukaan ei kiinnitä sinuun huomiota, koska kaikki keskittyvät aina omaan tekemiseen. Ja tämän vuoksi salille menemistä on turha jännittää. Mutta ei pidä paikkansa, sillä kyllä minä itse ajattelen hyvinkin usein muita itseni lisäksi. Jokainen siellä jotain ajattelee. Ja mahtavaa niille, jotka pystyvät keskittymään vain puhtaasti treeniin kuin laput silmillä, olemaan flowssa ja syventyä oikeaan hengitystekniikkaan ajattelematta muita. Itse mietin hyvin usein muiden treenitaustoja ja mitä treeniä he tänään tekevät sekä montaa muuta asiaa.

Mitä sinä ajattelet kuntosalilla? Vai pysytkö täysin keskittyneenä treenin? Itselläni ajatus kyllä usein karkailee. Toisinaan mietin itseäni ja suurin huoleni usein onkin treenihousut. On nimittäin käynyt se klassinen moka ihan vain muutaman kerran, että kyykätessä paistaa alushousut housujen läpi. Sen takia asia on aina tarkistettava peilistä ennen treeniä. Tämän johdosta myös mietin, että mitä muut mahtavat ajatella minusta, joka pyllistelen peilille naisten pukkarissa ja vilkuilen olan yli takamustani. Onhan se vähän noloa.

Kuten sanoin, ajattelen usein myös kanssatreenaajia. Erityisesti juoksumatolla tai fillaroidessa on aikaa katsoa kaikki paikalla olijat läpi. Eli ihan turha sanoa, ettei kukaan kuitenkaan katso. Mitä enemmän kanssa treenajia salilla on, sitä enemmän katselen ympärilleni. Mietin mitä kukin treenaa, kuinkakohan usein he käyvät salilla. Saatan myös usein laskea kaikki kävijät ja tarkkailla heidän treenin pituutta, koska he tulevat ja koska lähtevät. Jos näen toistuvasti jonkun itseni kanssa samaa aikaa, teen siitäkin päätelmiä. En usko olevani poikkeus. Ja valehtelisin, jos en olisi koskaan kiinnittänyt vastakkaiseen sukupuoleen huomiota treenatessa.

En tosin koskaan ole uskaltanut flirttailla, hymyillä vain ja joskus sanonut "moi" vastapuolelle. Muutenkin jutustelu salilla on vähän niin ja näin, kun toisaalta sitä moni kuitenkin haluaa rauhan tekemiseen. Minua itseänikään ei kukaan ole ehkä flirttimielessä lähestynyt, tai niin, että olisin tajunnut sen sellaiseksi. Kerran mies on tullut kyykkytreenini aikana taakseni seisoskelemaan, hymyillyt ja sanonut, että hyvältää näyttää ja hänestä tauot voisi olla lyhyempiä. Se oli minusta niin törkeää, että menin totaallisen lukkoon. Punaiseksi lehahtamista ei onneksi jo hikisessä naamassa huomannut.

Niin ja kiinnitänhän minä myös huomioni naistreenajien vaatteisiin. Erityisesti, jos jolloin on jotain kivaa, jonka haluaisin itsekin. Yritän parhaani mukaan saada selville vaatemerkkiä. Lisäksi huomioin muiden kannykän käyttöä salilla, kenellä se on ja kenellä ei, kuka kuuntelee siitä musiikkia ja ottaako joku treenikuvaa someen.Varmaan tämän postauksen jälkeen minut tunnetaan salikyylärinä.

Huomaan keskittyväni treeniin mitä vähemmän muita treenaajia salilla on. Silloin oma treenini on paras ja ajatus treenissä. Lähes aina kuuntelen musiikkia ja huomio kiinnittyy siihen. Mietin myös tekemäni liikkeitä, sarjoja ja toistoja ja sitä mitä pitää vielä tehdä, mitä on jo tehty. Usein lasken toistoja mielessäni myös eri kielillä.

Usein kuulee, että ihmiset puhuvat paheksuvasti treenaavista pariskunnista tai raskaana olevista treenaajista. Myös näin vuoden alussa treeninsä aloittavat ja myöhemmin lopettavat, saavat kritiikkiä.  Itse ajattelen, että mahtavaa, kun ihminen tulee salille, jaksavat päivän päätteeksi todella tulla, vaikka usein koti on huokuttavampi vaihtoehto. Jos kumppani motivoi tulemaan, niin loistavaa ja seurassa on aina mukavampi treenata. Toki olen itsekin nähnyt pareja, jotka saavat ihokarvani pystyyn, suukottele joka välissä ei ehkä ole kunnioittavaa muita kohtaan. Raskaana olevat treenaajat halauavat muiden tavoin pitää itsestään huolta ja tekevät oman jaksamisen mukaan. Vaikka ajattelen kaikenlaista ja mietin kanssatreenaajia, en paheksu ketään, vaan jokainen on tullut liikkumaan, joka on mahtava asia. Siitä saa hyvää oloa olimme minkä ikäisiä tai kokoisia tahansa. Se on tietysti ikävää, jos liikunta on vain hetken innostus, eikä pysyvä tapa, siihen pitäisi enemmän panostaa ja keskittyä.

Minua kiinnostaa mitä te ajattelette treenin aikana? Jutteletteko muiden kanssa? Miten suhtaudutte vastakkaaseen sukupuoleen? Heräsikö jotain muista ajatuksia?

-Iida

Seuraathan blogia Instagramissa ja Snapchatissä iida.afeldt  

 

 

 

Ladataan...

Pages