Ladataan...
Iidan matkassa

 Moni pelkää ihastua, koska siinä on aina riskinsä. Mutta onko parempi olla ihastumatta? Kaikki ympärillä kertoo, että ihastuminen on ihanaa, omalla kohdallani se on pikemminkin kamalaa. Kuinka joku voi sanoa sitä ihanaksi, että mietit toista koko ajan? Haluaisit nähdä toista koko ajan ja laittaa viestiä koko ajan. Samaa aikaa on hirveä pelko. Ihastuminen pelottaa. Ystävät neuvovat, että ihastumisen suhteen kannattaa ottaa riski, jos ei anna mahdollisuutta, ei voi saada mitään. Toisaalta mitä enemmän saamme, sitä enemmän meillä on menetettävää. Ja sehän siinä pelottaa. Pelottaa, että sattuu, että sydän hajoaa, ettei voi olla enää ehjä. Pelottaa, että hukkaa aikaa. Siis hukkaa aikaa ihastumiseen, järjetön pelko. Vaikka todellisuudessa tiedän, että ihastuessa aika ei mene hukkaan vaan aika on aina antanut. 

Aina on yhtä suuri mahdollisuus onnistua, voittaa pelko ja rakentaa suurempi sydän. 

Pahinta on siis ihastua, ja silti sitä haluaa ihastua. Miten jonkin voi olla niin ihanaa, kamalaa ja niin haurasta samaa aikaa? Mielummin vähän himmailee, ettei putoa niin korkealta. Niin suomalainen ongelma, parempi olla tosi pessimistinen jo valmiiksi, niin ei ainakaan mitään tapahdu. 

Minulle on käynyt lukemattomia kertoja niin, että en saa niitä ketä haluan ja en halua niitä, jotka saisin. Tälläkin hetkellä olen Ihastunut mieheen, josta ei todellakaan ole minulle mieheksi. Mutta hän nyt vain sattui olemaan usean joukosta ainut, joka pisti jalat veteliksi. Aivoni sanovat vain, että tuon miehen minä haluan. Kuukauden päästä todennäköisesti itken tilanteen mahdottomuutta. Siitä huolimatta olen sen verran hölmö enkä opi virheistäni, jotka koskevat ihastumista, vaan otan riskejä aina uudelleen. Tälläkin kertaa uskon, että riski on sen arvoinen. Aina on mahdollisuus ja tälle miehelle haluan kaikessa mahdottomuudessa antaa mahdollisuuden.

Mutta mikä näissä ihmisaivoissa on oikein vikana, että haluat sen, jonka tiedät olevan huonoksi itselle? Haluat hampurilaista vaikka se lihottaa? Haluat miestä, jonka elämäntilanne ei sovi omaasi, vaan syntyisi suuri sotku. 

Mahdottomuus kiehtoo, koska sen tekeminen mahdolliseksi on palkitsevaa. Se vaatii usein uurastusta, mutta saaminen on voitto. Eikä tämä nyt vain koske miesten saalistamista, vaan muitakin asioita elämässä. 

Aivoni kun haluavat uskoa, ettei mahdotonta ole olemassa, sillä rakkaus voittaa kaiken. 

 

-Iida

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Silloin kun maassa oli vielä lunta ja ulkona pakkasta, haastattelin työpaikkani lapsia heidän unelmistaan ja haaveistaan. Yksi vastaus tuli mieleeni, kun huomasin tekeväni sitä myös itse. Lapsi vastasi kysymykseeni ja sanoi haaveilevansa kukkien keräämisestä niityllä. Nyt kesän väriloisteessa huomasin, että minä olen haaveillut juuri tuosta asiasta koko talven.  En vain ollut tiennyt miten paljon olin kaivannut kukkia. Viime aikoina suurin nautintoni on ollu kukkien kerääminen ja ihastelu luonnossa. 

Tuntuu niin ihanalta kerätä omasta lähiympäristöstä jotain niin kaunista, joka tekee kodistasi kauniiman ja raikkaamman sekä saa mielesi voimaan hyvin. Ja se ilo ja nautinto on tosiaankin ilmaista. Yksi sireenin oksa on riittänyt tuoksullaan ja kauneudellaan pelastamaan koko päivän! Toki kukkia poimiessa tulee kunnioittaa luontoa. 

Olen hurahtanut kukkiin nyt oikein kunnolla, sillä lähiympäristöni tarjoaa mahtavat puitteet. En tiedä mitään niin rauhoittavaa, kun käydä illalla kukkakierroksella, eli katsastamassa lähitienoon kukat. Ihailen niitä, valokuvaan ja joskus poimin pyörän koriin kimpun. Jo pelkästään se luonnossa käveleminen tuntuu hyvältä, kaikki ne värit voimaannuttaa. Lapsena mummoni kävi aina ennen nukkumaanmenoa kävelemässä puutarhansa ympäri. Hän ihasteli kukkaloistoaan puutarhassa ja minusta oli ihanaa olla mummolla yötä kesäisin. Nyt huomaan tämän saman asian tuovan minulle suurta mielihyvää. Pieni asia ja niin iso merkitys! Ja mikä parasta, jo lapset ovat huomanneet tämän asian. Luonto on niin kaunis ja voimaannuttava. Somekanavani on täyttynyt kukkakuvista ja minusta on alkanut tulla kukkahöperö. Eräs mies sanoi tässä jokin aika sitten käydessäni luonani, minulla on hyvin vihreää! Seuraavalla visiitillä hän toi minulle punaisia ruusuja, joten jotain oli mennyt perille. Ensi viikolla olen menossa Tallinnaan ostamaan kukkia, jota en olisi uskonut tapahtuvan. Kohta vietän varmaan sunnuntaini Kukkatalossa ja arkisin juoksen ruokakauppojen tarjousruusujen perässä. 

Ihanaa viikkoa!

-Iida

 

Ladataan...

Pages