Ladataan...
Iidan matkassa

NEUVOLA

Minä olen aivan valtavan tyytyväinen saamaani palveluun raskausaikana ja nyt edelleen vauvan kanssa. Minulla on ollut sama terveydenhoitaja ihan ensimmäiseltä käynniltä asti. Kerran oman sairastumiseni vuoksi jouduin perumaan käynnin ja sain ajan toiselle. Ja aivan ihanaahan se on, että terveydenhoitaja on sama. Toki aina se ei ole mahdollista, esimerkiksi työntekijä jää pois tai perhe muuttaa joutuen vaihtamaan neuvolaa. 

Minä olen pitänyt minulle sattuneesta terveydenhoitajasta aivan valtavasti. Ja toki on tuntunut ihanalta, että hän tuntee ja tietää minut, eikä tarvinnut aina uudelleen selitellä isätilannetta, rintojen kehityshäiriötä ja ties mitä. Hän on ottanut kaikki sanomani aina vakavasti ja tarjonnut vaihtoehtoja. Raskausaikana minä kävin jo neuvolan ohjaamana omitysneuvojalla. Kerroin, että imetys huolettaa ja heti minun huoleeni tartuttiin. Kerroin myös huoleni omasta jaksamisestani ja siihenkin tartuttiin heti. Sain ajan neuvolapsykologille ja sen lisäksi terveydenhoitajani tuli yhdessä kaupungin kotipalvelun kanssa minulle kylään. Tuon vierailun aikana juttelimme ajatuksistani ja arjesta vauvan kanssa sekä suunnittelimme kotipalvelun toimintaa. Tällä hetkellä minulla käy kotipalvelu 2,5 h kerran viikossa. 

Raskausaikana pääsin neuvolan kautta myös lääkäriin heti. Ei tarvinnut päivystyksessä odotella. Muistan valittaneeni kutinaa ja pääsin heti tutkimuksiin, jotta raskausmyrkytys rajataan pois. Sairastinpa myös kaksi oksennustautia ja silloinkin pääsin lääkäriin samantien. Terveydenhoitaja tuli synnytyksen jälkeen kotikäynnille todella pian. Hän koki tärkeäksi tulla pian kotiutumisen jälkeen, koska tiesi imetyshuoleni ja onneksi tuli. Sen jälkeen hän teki meille aikaa kalenteriinsa painokontrolleille. Minulle on aina tullut olo, että olen tärkeä, mitään vaivaani tai murhettani ei koskaan ole vähätelty ja minulle on aina löytynyt aikaa, vaikka aivan hyvin hän olisi voinut ohjata minua myös ajan puutteessa jollekin toiselle työntekijälle. Neuvolassa on aina sanottu, että sen tarkoitus on palvella äitiä ja perhettä ja teemme juuri niin, kuin minusta hyvältä tuntuu. Ja on kyllä tuntunut! Niin ihana suhtautuminen. Imetyspettymyskään ei tuntunut niin pahalta, kun siihen suhtauduttiin kyseisellä tavalla. Minulle sanottiin, että minua autetaan sen onnistumisessa, mutta mitä sitten päätänkään, niin sen mukaan toimitaan. En kokenut painostusta neuvolan suunnalta missään vaiheessa. 

Eemin kanssa terveydenhoitaja juttelee aina aivan ihanasti ja siitäkin tulee niin hyvä mieli. En voisi tyytyväisempi olla! Mieletöntä, että me saamme tälläistä palvelua Suomessa. Meistä välitetään ja meidän jaksamisesta ollaan kiinnostuneita. Neuvolalääkäri kokemukset ovat vähän niin ja näin! Hän ensimmäisellä raskauden aikaisella käynnillä sanoi muina naisina, että minun tapauksessani ei kannata ottaa kuin 8-12 raskauskiloa, jotta pääsen niistä eroon. Nyt jälkitarkastuksessa tiedustelin häneltä eri apu- ja tukimuotoja kotipalvelun lisäksi, sillä kaipaisin apua. Hän sanoi, että kaikki äidit ovat samassa tilanteessa ja kehotti sopeutumaan. Mutta onneksi lääkäri on muutoin hoitanut työnsä hyvin suullisia loksahduksia lukuunottamatta.

SAIRAALA

Synnytin Naistenklinikalla ja synnytykseni alkoi käynnistysosastolta. Minulla oli matkassa aivan ihania kätilöitä ja lääkäreitä. Minulla oli sellainen tunne, että minulle oli aikaa. Minua tutkittiin ja minun mielipidettäni kysyttiin ja se huomioitiin, olihan kyseessä minun synnytykseni. Hauskaa kyllä, kuuden sairaalassa vietetyn päivän aikana minua tutki neljä eri mieslääkäriä, ei yhtään naista. Vain yksi oli mäntti. Kolme olivat mukavia ja kolmesti yksi oli erityisen mukava. Hän nimittäin kertoi koko ajan minulle mitä hän tekee, kun hän asetti ballonkia alapäähäni. Tuo mäntti lääkäri puhkaisi kalvoni kovin ottein ja pahemmin mitään sanomatta ja lähti nopeammin kuin oli tullut. 

Yksi tai tavallan kaksi epämiellyttävää kätilöä osui myös kohdalle. Yksi oli käynnistysosastolla kätilöni iltavuoron ajan. Hänestä minulle ja äidilleni jäi todella ikävä olo. Lisäksi äitini lähdettyä kotiin, tuo kätilö sanoi minulle, että hän sammuttaa huoneesta valot, jättää minut rauhaan ja sanoo muillekin, ettei minua tarvitse häiritä. Siis MITÄÄÄÄÄ!!! Silloin olisin eniten halunnut läsnäoloa, kun äitini piti lähteä. Onneksi vuoro vaihtui ja yöhoitaja tuli pian kehiin. Toinen kätilö, josta jäi hieman paha mieli, oli kätilöni sinä aamuna, kun pääsimme lähtemään sairaalasta. Kerroin hänellä epäileväni maitoni riittävyyttä. Vauva vaan huusi ja minusta tuntui, ettei maitoa tullut, ei se ainakaan ollut noussut. Painotin hänelle myös kehityshäiriötäni ja sen vaikutusta. Kätilö punnitsi vauvan ja snaoi, ettei mitään hätää ole, jatka samaan malliin. Tavallaan hän ei tehnyt mitään väärää, mutta minulle jäi olo, ettei hän ottanut huoltani tosissaan. Onneksi terveydenhoitajani neuvolasta tuli tuon jälkeen niin pian kotikäynnille. Ja onneksi luonani kävi myös Maria doula, joka toimi keskustelutukena ennen ja jälkeen synnytyksen. 

Itse synnytyksessä ollut kätilö oli aivan ihana! Hän jäi kyllä minun ja äitini mieleen. Harmittaa etten tarpeeksi kiittänyt häntä. Hän oli niin rauhallinen ja lempeä ja koko ajan paikalla. Aivan ihana ihminen ja huomio meidät niin ihanasti. Pääasiassa henkilökunta oli aivan ihanaa, huolehtivaa ja auttavaa. Heiltä pystyi kysyä apua ja he vastasivat siihen. Minulla oli olo, että minusta huolehditaan ja mukavaa oli aina saada oma nimetty kätilö eri vuoroissa. Ainut negatiivinen asia oli rajattu vierailu, jonka tavallaan hyvin ymmärrän. Minun tapauksessani se vain toi haasteita ja olin todella paljon yksin. Itkeskelin sitten yksin olemistani, sillä muilla oli puolisot osastolla aamusta iltaan. Vieraita pystyi vastaanottamaan kahviossa, mutta oli kamalaa viedä pientä vauvaa kahvion ihmispaljouteen. Olen varma, että sen takia sairastuimmekin ja sairastelu jatkui ensimmäiset viikot. 

-Iida

LUE MYÖS

Vauvan ruokailu

Baby blues ja synnytyksen jälkeinen masennus

Ladataan...
Iidan matkassa

"Olemmehan olemassa me veronmaksajat, jotka rupeamme osallistumaan lapsesi elatukseen."

"Taas saadaan yksi mielenterveysongelmainen tänne lisää yhteiskunnan elätettäväksi, kuten suurin osa yh-lapsista."

"Suomessahan on niin hyvä sosiaaliturva, että yksinhuoltaja äiti voi elättää lapsensa ilman ongelmia. Me muut hoidamme sen." 

 

Minusta on todella järkyttävää mitä yksinhuoltajat saavat osakseen. Heitä pidetään yhteiskunnan huono-osaisina ja heidät nähdään rasitteena, joihin uppoaa hirveästi verorahoja. Heihin kohdistuu valtavasti vihaa. Ylläolevat kommentit ovat tulleet minulle.

Moni varmasti kuvittelee yksinhuoltajien saavan niin paljon enemmän valtioilta, että on parasta olla kateellinen. Yksinhuoltaja voisi vaikka rikastua muiden kustannuksella. Suomessa kuuluu kulttuuriin olla kateellinen, jos joku saa vähän ennemmän kuin toinen. Onhan se nyt paheksunnan paikka. Liian usein tämä paheksunta kohdistuu naisiin, sillä suurin osa yksinhuoltajista on naisia. Miehiä kyseisessä tilanteessa arvostetaan ja ihaillaan, heidät nostetaan kuin sankarin asemaan. Upeaa, että mies huolehtii lapsistaan. Äidit eivät saa samaa kohtelua.

Minusta naurettavin kuulemani lause on, että veronmaksajat maksavat lapseni. Mikäs minä sitten olen? En ilmeisesti veronmaksaja ainakaan. Muuten vaan odottelen saamiani veronpalautuksia ensi viikolla maksettavaksi. Minä saan lapsilisän (94,88€/kk), kuten ihan jokainen Suomessa, ja saan sen yksinhuoltakorotuksella. Tuo yksinhuoltajakorutus (53,30€/kk) lapsilisässä on ainut tuki mitä minä saan. Minä olen vanhempainvapaalla vakituisesta virastani lastentarhanopettajana Helsingin kaupungilla. Vanhempainpäiväraha määräytyy edellisen vuoden verotettavien tulojen mukaan, joka ei siis ole täysi palkka. Minulle maksetaan vanhempainpäivärahaa 1604,30€/kk, joka on täysin verotettavaa tuloa. Äitiys- ja vanhempainpäivärahasta menee automaattisesti 25% veroa ellei siihen hae muutosta. Tämän lisäksi minä teen töitä vanhempainvapaalla, kirjoitan blogia ja teen muuta somea siinä sivussa. Siitä saan todella vaihtelevia tuloja, noin 400-1500€/kk. Myös nuo tulot ovat verotettavaa tuloa. Sitten on vielä elatusmaksu, jonka suuruudesta olemme lapsen isän kanssa sopineet, joka on lapsilisän tavoin verovapaata tuloa. Näin ollen pidän itseäni veronmaksajana, siinä missä ihan kuka tahansa muukin työssäkäyvä kansalainen oli perhemuoto mitä tahansa. 

Tämän takia suutun aivan älyttömästi yksinhuoltajiin kohdistuvasta negatiivisesta kommentoinnista. Minä teen todella paljon töitä se eteen, että tulemme lapsen kanssa toimeen. Moni perhe voi saada yksinhuoltajaa enemmän tukea valtiolta. On niin monenlaisia elämäntilanteita. Toinen vanhemmista voi vaikka olla työtön työnhakija ja toinen opiskelija. Tämän vuoksi en ymmärrä vihan kohdistumista yksinhuoltajiin. Minä voisin oikein hyvin tehdä vähemmän töitä, jolloin saisin enemmän tukea Kelasta. Ja sekin olisi ok, en pitäisi itseäni yhtään huonompana vanhempana sen takia. Jokainen on varmasti joskus elämässään sellaisessa tilanteessa, että on riippuvainen hyvinvointivaltion tuesta. Se ei tarkoita, että tuesta olisi riippuvainen koko elämänsä, tuki myönnetään rajalliseksi ajaksi. Aika moni on tarvinnut tukea opiskeltuaan, joku voi jäädä työttömäksi ja joku taas sairastua vakavasti ja jäädä sairaseläkkeelle. Jokainen voi joskus olla se, jota me muut veronmaksajat nyt kannattelemme. Jos koskaan tulee päivä, että olen riippuvainen valtion taloudellisesta avusta, niin otan sen hyvällä omatunnolla vastaan. Voin nimittäin erittäin hyvin ajatella, että olen itse maksanut sen edun itselleni maksamalla veroja. 

Voi olla, että yksinhuoltajia tuetaan enemmän kuin kahden huoltajan perheitä, mutta ihan aiheesta. Yksin oleminen on helvetin raskasta ja siinä taloudellinen tuki on todella pientä henkiseen tukeen ja fyysiseen apuun rinnastettuna.  Luulen, että valtion rahoja, niitä veronmaksajien euroja, menee paljon pahempiin kohteisiin kun yksihuoltajaperheisiin. Perheissä raha menee lapsiin ja näin ollen on sijoitus tulevaisuuteen.

Koskaan ei voi myöskään yleistää, kaikki yksinhuoltajat eivät ole samanlaisia. Luulen, että jokaisesta yhteiskuntaryhmästä löytyy niitä, jotka käyttävät tukea vääriin tai hyötyvät siitä väärin perustein, ei todellakaan vain yksinhuoltajat. Yksinhuoltajien kohtaama kritiikki pitäisi kääntää heitä kannattelevaksi, arvostavaksi voimaksi, jonka avulla he jaksaisivat paremmin ja kokisivat itsensä arvokkaampina, yhteiskuntaa ihan yhtälailla palvelevina vanhempina kuin muutkin vahemmat. Voimavarat voisi käyttää heidän nostamiseen kritiikin sijaan. 

-Iida

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Kahden kuukauden aikana on usein kysytty, että miten Eemi nukkuu. Lopputulema on monesti ollut lausahdus "No onneksi nukkuu yöllä, ennemmin päivällä valvoo". No tavallaan ja tavallaan ei. On oikeastaan henkisesti todella raskasta, kun vauva ei nuku päivällä pitkiä unia. Pakko sanoa, että välillä toivoo, että hän nukkuisi yöllä huonommin, jotta nukkuisi päivällä paremmin.

Yöllä nukun itsekin, kun vauva nukkuu. Aamulla olen usein väsynyt, vaikka Eemi todella nukkuu pääsääntöisesti yöt hyvin ja on viime aikoina enää herännyt kerran syömään. Minä en vain itse nukahda nykyään helposti ja joskus en ollenkaan enää sen jälkeen, kun olen kerran herännyt. Päivällä maistuisi toisinaan päiväunet, mutta siihen ei ole vielä tarjoutunut mahdollisuutta. Toiseksi sitä pelkää, että on päiväunien jälkeen vain entistä väsyneempi. Lisäksi koskaan ei voi tietää kestääkö Eemin päiväunet 15 minuuttia vai kaksi tuntia. Eli ei edes uskalla pötkähtää, koska voi tulla lähtö sohvalta.

Päivällä nukkumaton vauva kuormittaa todella, sillä mitään "omaa-aikaa" ei ole. Lisäksi vauvan kanssa oleminen ja hänen hoitaminen on intenssiivistä ja väsyttävää puuhaa. Iltaa kohden niin äiti kuin vauva alkavat väsyä. Vauvan väsymys ilmenee itkuna ja äidin väsymys turhautumisena. Eräs seuraajani vinkkasi minulle luettavaksi Imetyksen tuki Ry -sivulta artikkelia Vauvan kello. Siitä tuli valtavan hyvä mieli, sillä kuvaus oli ihan minun elämästäni. 

Eemi herää usein yöunilta klo 7-9 välillä. Hän on aamupäivä todella hyväntuulinen ja haluaa seurustella. Hän viihtyy hyvän hetken sitterissä tai lattialla lelukaarta katsellen. Jossain kohtaa hän väsyy ja alkaa itkeä väsymystään. Hänet pitää auttaa päiväunille, hän ei nukahda itse. Tämän takia olemme aamupäivän usein menossa vaunuilla, sillä sinne hän rahoituu ja nukahtaa. Hän tosin tahtoo herätä, kun vaunut pysähtyy. Liikkeellä vauva varmistaa, että aikuinen on lähellä, eli ihan loogista havahtua siihen, että vaunut pysähtyvät. Olen aika monet lenkit tehnyt ja vienyt vaunut parvekkeelle ajatuksella, että nyt tyyppi on kyllä sikeässä unessa, vaan ei. Usein itku alkaa siinä kohtaa, kun saan parvekkeen oven kiinni ja takin päältä pois. Toki olen kokeillut käydä laittamassa tuttia ja heijailemsaa, mutta sen toistaminen 15 minuutin välein alkaa kiristää hermoja ja pääädyn ottamaan vaunut sisälle. Olen kuullut, että vauvan voisi opettaa nukkumaan ilman heijausta ja olenpa kuullut, että minä olen totuttanut hänet nukkumaan vain liikkuvissa vaunuissa. Vaunut vain ovat meidän ainut päivittäinen kulkupeli paikasta toiseen, eli en oikeen voi sille mitään. 

Aamupäivän unet ovat usein ne pisimmät päiväunet. On todella vaikea arvioida kauanko ne kestää. Menossa ne voivat kestää sen kolme tuntia ja kotona 45 minuuttia. Unien jälkeen Eemi on todella iloinen, jokeltelee, seurustelee ja jaksaa taas viihtyä itsekseenkin jonkin aikaa. Iltaa kohden alkaa maidon tankkaus ja unet lyhenevät pätkittäisiksi. Koska unet vähenee, on Eemikin tyytymättömämpi ja syli on ainut hyvä paikka. Kantoreppu on kyllä kovassa käytössä ja siinä Eemi nukkuu usein toiset pidemmät päiväunensa. Jos menemme vielä iltapäivällä/illalla vaunulenkille, Eemi nukkuu myös silloin lenkinpituiset päiväunet. Ennen yöunille nukahtamista on itkettävä uni-itkut ja Eemi rauhoittuu nukkumaan noin 22-23.

Eemi on mielestäni rauhallinen ja tyytyväinen vauva, mutta hän ei viihdy yksin kauaa, hän haluaa olla lähellä ja liikkeessä. Hänen nukuttamiseen päivällä pitää nähdä vaivaa ja hänet on autettava uneen. Usein koen turhautumista, kun saan hänet nukkumaan sylissä ja haluaisin laskea hänet johonkin sillä sekunnilla hän räväyttää silmät auki. Koko ajan ei jaksa olla vaunuttelemassa ja kaikkea ei voi kantorepunkaan kanssa tehdä. Toki koko ajan pitenee myös ne hetket, että hän viihtyy esimerkiksi lattialla pidempään itsekseeen.

Eemi ei ole ollut koskaan letkeä vauva, joka vain chillaisi päivät. Hän ei ole nukkunut 3-4 tunnin unia, syönyt ja alkanut nukkua taas. Kerhoissa olen huomannut muiden vauvojen nukkuessa, että Eemi on eri sarjaa. Muut ne herätessäänkin köllöttelevät tyytyväisinä vaunukopassa. Olen kuullut, että toiset äidit oikein odottavat, että vauva herää, jotta sitä pääsee hoitamaan ja toiset ihan ihmettelevät, miksi oma lapsi nukkuu niin paljon. Facebookin vauvaryhmät ovat täynnä nukkuvan vauvan kuvaketjuja, joihin minulla ei ole yhtään kuvaa. En ymmärrä miten jotkut voivat noin vain nukahtaa sinne missä nyt sattuvat olemaankaan! On siis todellakin selvää, että vauvat ovat todellakin yksilöitä ja hyvinkin erilaisia. Kaikenlaisia välineitä kuitenkin löytyy unta tukemaan, on koliikkikeinu, tuudittava vauvanpatja, sitteri ja unipesä. Toistaiseksi vain rintareppu on ollut hankinta ylitse muiden. 

Miten teillä nukutaan päivisin?

-Iida

LUE MYÖS

Miten meillä yöt nukutaan?

Pages