Ladataan...
Iidan matkassa

Huomaisin kaupassa Rnebergin torttuja ja alkoi ihan hirveesti tehdä mieli. Gluteenittomia ei vaan joka kaupassa ole ja usein nekin myydän samantien. Päätin siis hoitaa homman itse ja leipasta tortut. Ja tarinahan kertoo, että Runebergin vaimo loi kyseisen tortun miehensä makeanhimoon kotoa löytyneistä ainesosista. Niinpä tämäkin syntyi kaikesta kotoa löytyvästä.

Ja ajan säästämiseksi tein taikinasta kakun. Ohjeen taikinasta tulee myös noin 6 yksittäistä torttua. Isomman satsin toiveessa, kannattaa tuplata taikina. Ohjeen kakku on gluteeniton, maidoton, eikä se sisällä valkoista sokeria. Toki hillosta ja sokerikuorrutteesta sokeria löytyy, mutta toki niihinkin voi keksiä terveellisemmän variaation esim. jugurtista ja tuoreista vadelmista! Kakku on mielestäni sitä parempaa, mitä pidempään se on saanut kostua.

RUNEBERGIN TORTTUKAKKU (M, G)

1 dl mantelirouhetta

1,5 dl mantelijauhoja

1,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja/jauhoseosta

1 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl vaniljajauhetta

1 dl kookosöljyä

1 dl iKaffea

2 munaa

1 dl kookossokeria

kostutukseen: 1dl vetta ja 1/2 dl sitruunamehua

+vadelmahilloa ja sokerikuorrutetta

  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Sulata kookosöljyä vesihauteessa. 
  • Sekoita jauhot, rouhe, leivinjauhe ja mausteet yhteen.
  • Vatkaa munat ja kookossokeri vaahdoksi. Lisää seokseen jauhot ja iKaffe. Sekoita kevyesti. Kaada viimeiseksi taikinaan kookosöljy ja sekoita. 
  • Voitele kakkuvuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa, jonka jälkeen kostuta kakku.
  • Koristele kakku hillolla ja sokerikuorrutteella.

-Iida

 

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Harvoin sitä äitinä on ihan skarppina. Tuntuu, että puolet unohtuu! Noloja asioita sattuu harvasen päivä. Niitä saa sitten itsekseen hihitellä myöhemmin. Ja joistakin asioista oppii, ettei ainakaan toiste tule tehtyä samaa uudelleen, kerta riitti.

1. Menimme ensimmäistä kertaa neuvolaan. Sain neuvolaan kyydin. Otin vauvan istuimessa mukaan, puhelimen ja avaimet. Siinä kaikki. Meillä oli painokontrolli ja tarkoitus oli vain punnita vauva ja lähteä kotiin, sillä alussa meillä paino tippui hyvin paljon. Vauva oli myös ollut syntymän jälkeen ulostamatta. Neuvolassa riisuin vauvan ja asetin hänet vaa'alle. Terveydenhoitoja pyysi ottamaan vaippaa pois ja kysyi on vauvalta jo tullut kakkaa. Sanoin, että ei ole ja otin vaippaa pois. "Oho, täällähän onkin kakka. Nyt se sitten viimein tuli" huudahdin riisuessani vaippaa. Terveudenhoitaja kysyi onko minulla vaippaa mukana. Samalla tajusin, että ei ole. Lähdin neuvolaan mukana vauva, puhelin ja avaimet. Siinä kaikki. Tämä on jälkikäteen naurattanut todella paljon ja nykyään on aina ihan kaikkea mukana jo ihan vain varuilta. En kuulemma ollut ensimmäinen äiti, jolta unohtuu vaipat neuvolakäynnillä!

2. Olin vauvan kanssa vessassa vaipanvaihto hommissa. Hänellä oli kakka. Siinä oli meneillään kaikkea ja heitin kakkavaipan avonaisena vessan lattialle. Ajattelin, että hoidan vauvan nyt ensin ja siivoan vaipan siitä ihan kohta. Ei mennyt kauaa, kun astuin jalalla tuon vaipan päälle. Tajusin heti, että tätä ei enää koskaan ikinä saa tehdä, sillä pian en ole enää asuntoni ainut liikkuva jäsen. Ja se toinen tuskin jättää vaippaa vain siihen. Kakkaamiseen liittyy montakin sellaista hetkeä, joista on ottanut opikseen. Pari kertaa olen antanut vauvan olla lattialla ottamassa ilmakylpyä ja tehnyt samalla itse jotain. Palattuani vauvan luokse vaipan kanssa, on hän tehnyt kakan ja levittänyt sen jaloillaan aivan kaikkialle. Ollaan sitten yhdessä naurettu, kun äiti on vähän hupsu ja menty pesulle.

3. Niitä päiviä on ollut aika monta, kun mikään ei ole hyvä. Silloin olemme kulkeneet rintarinnan ihan kirjaimellisesti. Olen kantanut vauvaa rintarepussa. Syönyt niin, että vauvan päällä on harso. Juonut kahvia kaukaa hörien, jotta se ei kaadu vauvan päälle. Käynyt itse vessassa sillä hädällä vauva rintarepussa nukkuen. Ja istunut vessassa miettien, että on tämäkin elämää ja nauranut. 

4. Tämä tapahtui ihan taannoin. Minulle oli tulossa ystävä aamupäivällä kylään. En ollut edellisenä päivänä käydä kaupassa. Olin luvannut kuitenkin tehdä meille lounasta. Oli pakko lähteä ihan aamulla kauppaan ja koska en ole kovin ripeä vauvan kanssa aamuisin, heitin karmeiden yövaatteideni päälle vain toppavaatteet. Ei alusvaatteita tai muuta sen tyylikkäämpää. Palasin kotipihaan, kun tajusin, että minulla ei ole avaimia. Ja päällä vain yökkäri. Siinä pyörittelin muutamaa vaihtoehtoa mielessä, kun naapuri, jolla on vara-avimeni, ei vastannut. Lopulta sain naapurin kiinni ja tilanne ratkesi hyvin. Mutta vastedes laitan alusvaatteet. 

5. Koska pukeudun miten sattuu, aiheuttaa se usein hyvin noloja tilanteita. Kerran nimittäin olin juuri sohvalla vauva sylissä. Koko päivän jalassa olleet farkut olivat alkaneet kiristää ja avasin napin sekä vetoketjun. Ovikello soi. En siinä sitten muistanut, että housut on auki. Avasin oven ja siellä oli pikkuisia velhoja sanoen "Karkki vai kepponen". Vauva sylissä, housut auki ja paita rullautuneena ylös siinä sitten mietin, että mitä helkkaria annan näille pikkuvelhoille. Päädyin antamaan jokaiselle oman suklaalevyn ja sain haltioituneet katseet. Minä taas olin tyytyväinen, että vältyin kepposelta.

6. Pukeutumismokat ei suinkaan olleet siinä! Tosiaan aina ei ole skappina ja niin kävi, että menin pyyhe päässä ulos. Olin ollut suihkussa ja vauva oli tyytyväisenä sitterissä sen aikaa. Ajattelin, että suihkun jälkeen mennään aamulenkille ja saan vauvan varmaan siinä pienen lenkin aikana nukkumaan. SItten voin työntää hänet parvekkeelle jatkamaan unia ja hoitaa omat aamutoimet loppuun sillä aikaa. Kuivasin itseni ja laitoin pyyhkeen turbaaniksi päähän. Puin päälle vaatteet ja ulkovaatteet. Laitoin vauvalle vaatteet ja lähdimme ulos. Kun tulin takasin, työnsin vaunut parvekkeelle peilin ohi ja tajusin, että kävin pyyhe päässä ulkona. Siinä hötäkässä olin jotenkin kuvitellut, että olin vaan jo laittanut pipon päähän. 

Mitä hassua teille on sattunut?

-Iida

LUE MYÖS: Kun vauva pissasi päälleni osa 75 ja muita hulluuksia

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Iidan matkassa

Minun mielestä helmikuu on paljon kivempi kuin tammikuu. Helmikuussa talvi on parhaimmillaan, on lunta ja on valoa. Ulkoilu helmikuun auringossa on ihanaa! Helmikuu on niin paljon lähempänä kevättä ja valoa on todella paljon enemmän. Ja se on yksi syy rakastaa helmikuuta. Helmikuun alussa esimerkiksi Helsingissä päivän pituus on kahdeksan tuntia ja helmikuun lopussa lähes 10,5 tuntia! Jos oikein virallisia ollaan niin, helmikuu on viimeinen talvi kuukausi. Maaliskuu on jo kevät kuukausi, eli todellakin kohta pimeys on selätetty.

Helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi. Ja se jos mikä on syy rakastaa helmikuuta. Palkkapäivä tulee nopeammin kuin muina kuukausina ja on mahdollisuus saada jotain jopa säästöön. Lyhyt kuukausi, niin rahaakin kulee siis vähemmän. Helmikuussa on vain kolme kokonaista viikkoa ja kaksi puolikasta. Tänä vuonna helmikuuhun ei sijoitu yhtä ylimääräistä päivää, koska ei ole karkausvuosi. Mutta sekin tekee helmikuusta erityisen.

Helmikuussa on ystävänpäivä! Ja minä niin tykkään kaikista teemapäivistä, joiden varjolla voi keksiä kaikkea kivaa elämään. Ystäviä toki pitää muistaa läpi vuoden, mutta on ihana laittaa pinkit sydänlasit silmille yhdeksi päiväksi, nähdä vaalenapunaista ja lähettää ystävänpäivän toivotuksia ihanille ystäville! Ehkä ostaa pinkki berliininmunkki itselle iltapäiväkahvia varten. Se vain piristää ja tämä päivä on sellainen, joka kuuluu kaikille, eikä vain jollekin kohderyhmälle. 

Helmikuussa henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuu ihania ja odotettavia asioita. Tehdään Eemin kanssa päiväretki Turkuun ja luvassa on myös yökyläretki Långviikin kylpylään. Ja sitten olen järjestänyt itselleni tärkeää tapaamista, eli vartaistukitapaamista yksinodottaville ja yksinhuoltajille, joka on nyt helmikuussa. Ja lapseni täyttää 5kk ja saadaan ottaa viljat ruokavalioon eli yhteiset puurohetket tulevat!

-Iida

KUVAT // Tiia Nyholm

 

Ladataan...

Pages