Ladataan...
Iidan matkassa

Lauantaina vietimme vauvan ristiäisiä ja minun syntymäpäivää. Heti vauvan syntymän jälkeen otin yhteyttä tuttuun pappiin, joka on konfirmoinut minut 11 vuotta sitten (tästä tuli pieni ikäkriisi, tuntuu eiliseltä). Iso toiveeni oli, että hän voisi kastaa lapseni syntymäpäivänäni ja se sattui juuri hänelle sopimaan! Mieletön onni!

Juhla alkoi onnittelu-laululla, josta alkoi vasta virallinen toimitus. Ja kun kyseessä oli pappi, joka tuntee minun ja lapsen tarinan, niin myös toimitus oli  sen mukainen. Hän puhui valtavan kauniisti ja koskettavasti. Kasteen jälkeen kaksi ihanaa nuorta esiintyivät tilaisuudessa, laulaen ja säestäen Anna Puun Mestaripiirros-laulun. Koko tuo hetki oli todella koskettava. Vauva sai kutsumanimekseen Eemi ja kastetilaisuuden jälkeen juhlistemme häntä kakkukahvein.

Se, että kyseessä oli minun syntymäpäiväni, korosti jotenkin juhlan tuntua ja teki siitä minulle itselleni vielä tärkeämmän. Eemi kastettiin samassa mekossa, jossa minut oli kastettu. Siinä yhdistyi todella paljon asioita minun ja hänen välillään ja se oli upeaa. Lisäksi oli hauska ajatella itseään vuosi sitten juhlimassa 25-vuotis synttäreitä ja verrata sitä tähän hetkeen. Vuodessa voi tapahtua valtavasti asioita, odottamattomia asioita. En edes uskalla miettiä, mitä tuleva vuosi tuo mukanaan.

Ristiäiset olivat minun kodissani. Kotini on suhteellisen iso kaksio ja yllättävän hyvin se veti 30 henkeä sisäänsä mukaan lukien esiintyjät ja papin. Vitsailtiin siinä, että onneksi ei ole miestä, kun ei hänen sukunsa olisi mahtunut edes paikalle. Minun lähisukuni on niin suuri! 

Ristiäiset siis vietettiin tiiviissä tunnelmissa, mutta jokainen löysi paikan istua ja syödä. Tarjoiluissa olin todella maltillinen ja suosin hyvin yksinkertaisia juttuja, sillä yksin olisi ollut ihan mahdotonta alkaa suunnitella liikoja. Se, että sain kodin siivottua ja täytekakut tehtyä vaati jo aika paljon. Onneksi ristiäispäivänä äiti ja siskoni olivat apuna. Sama päti oikeastaan koristeisiin, käytin Babyshowereissani olleita koristeita uudelleen. Se oli myös tietoinen valinta, ei tarvinnut ostaa mitään uutta. Juhlakoristeet on niin usein kertakäyttöistä kulutustavaraa. Kukat juoksin hakemassa samana aamuna Prismasta lukuunottamatta mummon tekemaa vaaleansinisävytteistä kukka-asetelmaa. 

Toki olisin voinut ulkoistaa juhlat ja tilata tarjottavat, mutta päätin, etten halua käyttää juhlaan niin paljoa rahaa, vaan juhla vietetään sen mukaan mitä pystytään tekemään. Sinisävyisiä karkkeja tilasin netistä ja ystäväni teki kauniita macaronsseja. Voileipäkakun teki vauvan kummitäti, minä tein täytekakut ja muut tarjottavat tulikin kaupan pakastealtaasta. Ja hyvin maistui. Tarjottavat ei kuitenkaan ole se pääjuttu. 

Ristiäisissä korostui se, että Eemi on syntynyt isoon perheeseen. Minä ja Eemi muodostamme pienen perheen, mutta meidän ympärillä on vielä isompi perhe, johon kuuluu valtavasti tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, mummi, isomummit ja isopappa, tädit ja enot, isotädit, ystävät ja kummit. He kaikki osaltaan tulevat vaikuttamaan Eemin elämään ja toimimaan hänelle roolimalleina. Hänellä on paljon erilaisia miehiä ja naisia ympärillä rikastuttamassa hänen elämäänsä. Ja siitä saan olla valtavan kiitollinen. 

Saan olla valtavan kiitollinen myös Eemistä. Pappi sanoi puheessaan, että elämä antaa lahjoja ja useinkaan emme tiedä etukäteen, mitä lahja pitää sisällään. Lahja on yllätys. Eemi on minun lahjani. Hän on yllätys, mutta ihana sellainen. Hän on ihme, kuten jokainen lapsi. Mutta minulle hän mitä ihmeellisin ihme, koska minun ei olisi oman järkeni mukaan pitänyt raskautua. Mutta minut kuitenkin katsottiin sopivaksi ottamaan vastaan yllätyslahja, joka todella saa uskomaan ihmeisiin. Sen vuoksi Anna Puun Mestaripiirros on niin tärkeä laulu minulle, erityisesti viimeinen säkeistö.

"Niille jotka yhä epäilevät Luojaa

Sanon vastaukseksi vain

Että jos ne edes kerran näkis sinut

Kaikki rupeis uskomaan"

 

Vietimme ihanan, tiiviin ja tunteikkaan juhlan. Juhlimme minun ihmettäni. Minun suurinta rakkautta, jota halaun suojella, jonka elämän halaun turvata, jolle haluan olla äiti. On niin hurjaa miten oma rakkaus vain kasvaa viikko viikolta, sitä on vaikea käsittää. Kiitos jokaiselle mukana olleelle, jotka olitte juhlimassa meitä! 

-Iida

 

LUE MYÖS

25V. SYNTTÄRIJUHLAT

MITÄ 25-VUOTIAANA PITÄISI OLLA?

24-VUOTIAS

 

Ladataan...

Ladataan...
Iidan matkassa

 

Täytyy sanoa, että koko raskausajan on enemmän tai vähemmän ollut mielessäni vauvan isä tai isät. Ihan joka päivä en asiaa ajatellut, mutta kyllä se varjosti siellä taustalla. Ihan aluksi epätietoisuus oli kamalaa, jossain kohtaa sen kanssa oppi elämään ja asiaan asennoitumaan. Siitäkin huolimatta välillä itketti, että on yksin, että on raskaana yksin, eikä ole puolisoa jakamassa tuota odotuksen matkaa. 

Vauvan synnyttyä oli isät taas voimakkaasti mielessä. Ei mennyt montaakaan päivää vauvan syntymästä, kun lastenvalvojalta tuli kotiin postia. Kaikista avioliiton ulkopuolelle syntyvistä lapsista, joiden isyyttä ei ole raskausaikana tunnustettu, vaaditaan lastenvalvojalla käyntiä. Maistraatti rekistöröi syntyneen lapsen, jonka jälkeen ottaa lastenvalvoja yhteyttä äitiin isyyden selvittämiseksi. Aina, niin äiti, isä, kuin lapsikin voivat vaatia isyyden tunnustamista, myös jälkikäteen, jos sitä ei heti syntymän jälkeen tehdä. 

Lastenvalvoja toimii lasten edun ja oikeuksien valvojana. On lasten edun mukaista selvittää lapsen isä. Minun tapauksessani, kun isästä ei ollut täyttä varmuutta, tarvittiin dna-testit. Menin lastenvalvojalle kaksin vauvan kanssa ja kerroin hänelle tilanteeni ja haluni isyyden selvittämiseksi. Minusta ja vauvasta otettiin dna-näytteet syljestä. Toki olisin voinut sanoa, etten tiedä lapsen isää, enkä halua asiaa selvittää, jolloin lapsi olisi merkitty ns. isättömäksi ja saisi näin ollen elatusmaksunsa Kelalta. Siinä tapauksessa mitään dna-testejä ei oltaisi tehty ja asia olisi jäänyt siihen. Koin kuitenkin tarpeen asian selvittämiseksi ja olin ilmaissut haluni dna-testeihin ja isyyden tunnustamiseen myös isäehdokkaille raskausaikanani. Minun tapaustani hoitava lastenvalvoja myös vahvisti kantani siitä, että teen oikein lasta ajattellen. Hän painotti, ettei tilanteessa ole kyse äidistä, äidin haluamisesta, vaan yksinkertaisesti lapsesta. On lapsen oikeus saada elatuksensa vanhemmiltaan sekä periä vanhempansa.

Ja oikeastaan minulla ei ollut muuta vaihtoehtoakaan, sillä halutessani selvittää isän, dna-testit oli tehtävä ja tulos johtaa automaattisesti isyyden tunnustamiseen ja elatusvelvollisuuteen. Isyyden tunnusamisesta ei voi oikeastaan kieltäytyä positiivisen dna-testin jälkeen, koska latenvalvoja vie silloin asian käräjäoikeuteen käsiteltäväksi. Näin myös tapahtuu, jos kieltäytyy dna-testistä. Menettely on aika rajua. Mutta toisaalta sen tajuaa, koska muutenhan valtio maksaisi elatusmaksua. Ja valtiolle edullisempaa on, että isä maksaa sitä. On kuitenkin lukuisia tapauksia, jotka eivät isyyttä selvitä.

Lastenvalvojani oli yhteydessä isiin, sillä hänen tehtävänään on isyyden selvittäminen. Tuntui todella huojentavalta, että sain siirrettyä epävarmuuden kuorman jonkun toisen harteille. Sillä tuon käynnin jälkeen tiesin, että asia ei ole enää minun käsissäni, vaan nyt siitä vastaa joku muu tapahtui mitä tahansa. 

Isyyden selvittäminen, dna-testit ja isyyden tunnustaminen vievät toki aikaa. Prosessiin liittyy paljon virallisia asiakirjoja ja paperityötä, joka hidastaa selvitystä. Lisäksi dna-testi otetaan yhdestä miehestä ensin, joka joko todetaan isäksi tai poissuljetaan, jonka jälkeen otetaan näyte seuraavasta miehestä. Toki näin toimiminen on loogista, sillä jokainen näyte myös maksaa. 

Olen blogissani puhunut mies A:sta ja mies B:stä, voit lukea lisää tästä. Pyysin lastenvalvojaa pyytämään testeihin ensin mies B:n, sillä hän tulisi varmasti helpommin, halukkaammin ja ilman mitään ylimääräistä draamaa tai vitkuttelua. Lastenvalvojani soitti viime viikolla ja kertoi tuloksen poissulkeneen mies B:n isyyden. Asiasta tuli vielä kirje kotiin, paperi, jossa oli mustaa valkoisella. 

Olin oikeastaan koko raskausajan totuttautunut ajatukseen, että olen lapsen kanssa kaksin. Siitäkin huolimatta tuon kirjeen lukeminen sai kyyneleet silmiin. Osin varmasti kyse oli stressin purkautumisesta. Kaikki se 9 kuukauden epävarmuus oli siinä. Toki oli myös pettymystä ja harmia. Niin minun tuuria, että kahdesta huonosta vaihtoehdosta se huonompi on sitten lapsen isä. 

Mies A:n on kuitenkin yllättänyt minut vain positiivisesti. Hän on osoittanut halukkuutta kuulla vauvasta, ottaa vastuuta elatuksesta ja pitänyt tärkeänä, että lapsi tietää hänen olevan isä. Hän on tavannut meitä ja olemme molemmat siitä samaa mieltä, että haluamme pitää hyvät välit lapsen takia ja haluamme lapselle vain hyvää. Hän tuskin tulee antamaan minulle henkistä tukea tai apua saatika olemaan aktiivinen osa meidän arkea, mutta hän on soittanut halukkuutta tavata vauvaa satunnaisesti ja se on jo enemmän kuin koskaan uskalsin edes toivoa. Tilanne ei hänellekään ole helppo, sillä hän pystyy vasta nyt alkaa prosessoimaan isyyttään ja käsittelemään sitä. Ovi on hänelle aina auki ja hän saa tavata vauvaa oman elämäntilanteensa mukaan. En voi pakottaa häntä ottamaan aktiivista osaa ja hänen ajatuksensa satunnaisesta tapaamisesta on tässä kohtaa aivan ihana ja hieno asia, kun miettii lähtötilannettaan hänen kanssaan. 

Sydämeni on ollut pakahtua, kun olen katsonut vauvaa hänen sylissään ja nähnyt hänen suukottavan vauvaa. Sydämeni on ollut pakahtua, kun tulen keittiöstä ja näen heidän köllöttelevän lattiallani toisiaan katsellen. Sydän on ollut pakahtua, kun istumme sohvalla ja katsomme vauvaa miettien kummalta mikäkin piirre on ja mikä vauvasta tulee isona. Pieniä hetkiä, mutta meille isoja ja eheyttäviä pitkän odottelun ja epävarmuuden jälkeen. Sydämeni ei pakahdu itseni takia, vaan lapsen takia. Ja miehen. Sen takia, että hän uskalsi olla rohkea.  Ja vaikka hän oli minulle se huonompi vaihtoehto, niin kyse ei ole minusta. Lapselle hän on voi olla hyvä vaihtoehto. 

Rakkautta ja ihania ihmisiä tällä lapsella kuitenkin riittää on isän rooli mikä tahansa. Ja edelleen olen sitä mieltä, että lapsi ei tarvitse äitiä ja isää saadakseen hyvän elämän. Perhemuodolla ei ole väliä ja perinteinen perhemuoto ei ole ainut oikea.

-Iida

KUVAT: Tiia Nyholm

Ladataan...
Iidan matkassa

Kiireeseen. En ikänä ajatellut, että äitinä oleminen olisi näin kiireistä. Kaikki esimerkiksi Instagramissa seuraamani pienen vauvan äidit näyttävät elämän äitinä olevan ihanaa ja seesteistä. Nanna Karalahti treenaa ja vauva vaan killittää kauniisti vieressä. Helppoa! 

No minulla ei ole. Helppoa eikä koko ajan ihanaa. Välillä pitää toimia kuin kone ja vain selvitä.

Joinakin päivinä ei ehdi pukea itselleen edes päälle. Saati sitten meikata tai harjata hiuksia. Jos vaatteita ei ole iltapäivään mennessä pukenut, ei se enää edes kannata.

Syömisen suhteen on kiire. Voi olla, että ehdit juuri tehdä aamupalan tai lounaan, mutta juuri kun istut syömään niin vauva päästää äänen. Toki voi syödä vauva sylissä tai kantorepussa, kuhan vain keksisi miten ei tiputa puolia syömästäsi vauvan päälle. Paras tapa on siis seisovapöytä. Syö hotkien seisaaltasi ja tee päivittäin ruuansyönti ennätyksesi, kuinka nopea olet tänään? Eräs seuraajani sanoikin hyvin, että ensimmäisenä vuonna äiti syö vain jäätelön lämpimänä. Kahvikuppeja löytyy sieltä täältä, mutta kylmä kahvi kaunistaa, se on tietysti jokaisen äidin kauneuden salaisuus.

Suihkuun voi yrittää mennä. Olen tullut shamppoot päässä ulos jo aika monesti. Ehtiihän ne huuhdella myöhemminkin! 

Toisinaan käsi osuu sääriin! Oh ihanan pehmeät! Jos raskausaikana ei ylettänyt sheivaamaan, nyt et edes ajattele tekeväsi sellaista luksusta. Nostaessasi vahingossa kättäsi, alat miettiä, että koska viimeksi mahdoit laittaa deodoranttia?

Naurattaa ystävältä saatu savinaamio. Sille ei kyllä ole aikaa ja pahimmassa tapauksessa se jää huomaamatta naamalle koko päiväksi. Kuten on käynyt meikeille niinä päivinä, kun olet ehtinyt meikata. Seuraavana aamuna katsot peilistä edellisen päivän meikkejä. No säästyt meikkaamiselta, tehokasta ajankäyttöä ja meikkejäkin kuluu vähemmän.

Pöntöllä käydään yhdessä vauvan kanssa. Oppiipahan heti synnyttyä, että mistä hommassa on kyse! Bonuksena sinä opit yksikätiseksi ja vauvan motoriset taidot kehittyvät mitä villeimmissä asennoissa. 

Pyykinpesu. Sitä ei edes halua ajatella. Jos koneen ehtii laittaa päälle, ei varmasti ehdi ripustaa. Jos ehtii ripustaa, niin ei onneksi tarvitse viikata! Vaatteet tulevat suoraan narulta käyttöön, ne eivät ehdi kaappiin asti.  Pyykkiä ei myöskään kertyisi, jos oppisin suojautumaan vaipan vaihdon yhteydessä nopeammin. Joka kerta vauva vain yllättää minut nopeudellaan, kun huomaan pissan lentävän päälleni. 

Jos joskus kiireessä ehdit oikaista jalat sohvalle, voit olla varma, ettei sitä nautintoa kauaa kestä. Vauva tietää kyllä juuri ne hetket, kun haluaisit sitä kuuluisaa omaa aikaa. 

Hirveintä on silloin, kun yrität multitaskata.  Pidät vauvaa rintarepussa, peset lattioita, sillä vauvasi on puklannut ympäri asuntoa ja lattiat ovat tahmeat ja puhelinkin vielä soi. Soittaja on paras ystäväsi, jolla on mieskriisi, joten on pakko vastata vaikka olet hemmetin kiireinen. Enää ei juuri ehdi vastata viestiin saati edes puhua puhelimessa. Samaa aikaa pelkäät syrjäytyväsi muusta maailmasta.

Ja tämän kaiken olen oppinut kiireestä noin kuukauden aikana.  Nopeaa oppimista! Ja parasta kiireessä on se, ettei ole kiire mihinkään. Olet vauvan kanssa kotona, eikä teillä ole kiire mihinkään eikä mitään aika velvotteita, mutta olet silti kiireisempi kuin koskaan. 

Jos joku päivä todella on jokin meno, yllätyt yhä uudelleen siitä, miten kauan vauvan ja itsesi saaminen ulos ja liikkeelle kestää. Se on vähän kuin talvi, joka kerta tulee yllätyksenä. Joinakin päivinä et ehdi ulos ollenkaan. Ihaillen mietit äitejä, jotka kertovat käyvänsä kahdesti päivässä vaunulenkeillä. Miten ne sen tekevät? Lähtevät yöhousuissa ja ilman rintaliivejä?

Kiire tulee siitä, että on niin paljon tehtävää, eikä voi tietää nukkuuko vauva 20 minuuttia vai kaksi tuntia. Kaiken yrittää tehdä sillä ajatuksella, että se herää kohta kuitenkin. On olemassa kuitenkin yksi hetki, jolloin ei ole kiire. Istut ja syötät. Katsot vauvaasi ja vauva katsoo sinua. Siinä hetkessä tajuaa, että on vain tämä hetki, kaikki aika on sinun, eikä mitään kiirettä ole. 

-Iida

 

Pages