Ladataan...
Iidan matkassa

Moni on tässä raskauden aikana kysynyt, pelottako minua, jännittääkö minua tai hirvittääkö, ettei kohta ole omaa aikaa. Joitakin kuukausia sitten ei todellakaan hirvittänyt, pelottanut tai jännittänyt. Ajattelin, että aikaa on vielä niin paljon, ettei tässä ole mitään hätää. En osannut sellaista edes ajatella, kun koko vauva tuntui niin kaukaiselta. Nyt se hätä on iskenyt, kun aika on aika lopussa. On tullut pieni paniikki.

Olen ladannut kalenterin täyteen kaikkea. Olen ajatellut elää varastoon, tehdä kaikkea mahdollista vielä viimeistä kertaa yksin. Joka päivä tulee mietittyä, että onkohan tämä nyt viimeinen kerta, kun syön täällä lounasta yksin tai onkohan tämä nyt viimeinen kerta, kun matkustan junassa ilman rattaita. 

On alkanut pelottaa ja jännittämään. Koska sitä ei todellakaan tiedä mitä tuleman pitää. Ja näin juuri ihastuneena myös huollettaa tietysti tapailun ja treffien jatkuminen. Onko sitä sitten vain maitokone, joka vaihtaa vaippoja? Siinä ei auta, että muut kertovat vauvan muuttavan kaiken, elämän saavan uuden merkityksen ja elämän vasta alkavan siitä hetkestä, että se kaikki on niin ihanaa. On vaikea uskoa, koska sitä ei ole itse kokenut. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki päättyy, ettei mikään voi olla enää samalla tavalla. Miten helppoa onkaan ollut tähän asti, on vain pitänyt miettiä itseään! Ja sitäkään kun ei tiedä millainen vauva tulee, sen mukaanhan sitä mennään ja suunnitellaan omaa elämää. 

Toki tiedän, että pelko ja paniikki on normaalia ja todellisuudessa vain tunne siinä missä muutkin tunteet. Ja toki oikeasti uskon siihen, että vauvan kanssa pystyy tekemään monenlaista. Ehkä ei heti ensimmäisinä viikoina, mutta toki se myöhemmin on vain itsestä kiinni jääkö kotiin vai lähteekö vauvan kanssa asioille ja kyläilemään. Tosi paljon on siis omissa käsissä loppuuko elämä vai jatkuuko yhdessä vauvan kanssa. Ja ennen kaikkea oma ajattelu on isossa osassa. Jos asenne on se, ettei koskaan pääse mihinkään niin vaikeaa varmasti tulee. Hyvällä asenteella varmasti pärjää ja osaa järjestellä asioita niin, että välillä pääsee myös itse jonnekin yksin ja toisaalta ei tee ongelmaa vauvan kanssa yhdessä liikkumisesta. 

Eiköhän minullakin siis ole joskus omaa aikaa. Varmasti välillä vauvan saa hoitoon tai jonkun hoitamaan vauvaa. Monet asiat on sitten ihan oikeasti järjesteltävissä tilanteen mukaan. Tottakai elämä jollain tapaa muuttuu ja se on fakta, muttei se tarkoita, että koko oma hekilöhkohtainen elämä tässä loppuisi. Varmasti alkuun on vain minä ja vauva. Totuttelemme yhteiseen elämään, jonka jälkeen voi olla muutakin elämää. Ja onkin todella tärkeää pitää myös siitä omasta ajasta ja omasta elämästä huolta. Itseään ei saa unohtaa, sillä voidessaan itse hyvin, jaksaa myös paremmin vauvan kanssa. 

-Iida

KUVAT // Saranda