Ladataan...
Iidan matkassa

Minä luen, loruttelen ja laulan vauvalleni jo nyt ja puhun hänelle paljon ääneen. Pieni ihminen valmistautuu jo nyt kielen ymmärtämiseen, vaikkei oikeaa sanaa tulisi aikoihin. Vauvan kieli kehittyy koko ajan ja vauvan jokeltelu on puheen kehityksen kannalta todella merkittävää.

Pieni lapsi näkee kirjasta asioita, niistä voidaan jutella yhdessä. Asioita voidaan laskea, nimetä, sanoa värejä. Lapsi voi ehkä kertoa aikuiselle tarinaa kuvien perusteella ja hänen oma puheenkerronta kehittyy! Lukeminen rikastuttaa sanavarastoa ja samalla kehittää lapsen mielikuvitusta. Kuulemastaan tarinasta voi syntyä seuraavan päivän uusi mahtava leikki. Lukuhetkestä voi tehdä jännittävän, hauskan, ja todellisen elämyksen hyvin pienellä. Äänensävyt ja äänenpainot kertovat todella paljon ja niillä voi leikitellä lukiessaan lapselle.

Nykyään on tosi paljon myös äänikirjoja ja e-kirjoja lapsille, mutta ihan pienten kanssa kyllä suosisin edelleen konkreettista kirjaa. Jos niitä ei halua ostaa, niin meillä on aivan mahtavat kirjastot sitä varten, että voi lainata. Lapselle kirjan pitäminen, sivujen kääntely, on hienomotorinen harjoite. Ja itse ajattelen myös pienen ihmisen silmiä.  

Listasin alle omia suosikkejani, joista olen kokenut lasten tykkäävän. Olen käyttänyt kyseisiä kirjoja myös paljon työssäni. Näiden lisäksi tottakai on monia muita ja paljon uusia kirjoja, joista en edes tiedä. Yleensä kaikki läppäkirjat, liikenneväline- ja eläinkirjat, soivat kirjat ja äänitehostetut kirjat ovat todella hyviä. Niistä lapset lähes poikkeuksetta tykkäävät. Tässä listauksessa on ehkä enemmän sellaisia klassikoja ja monia opettavaisia tai haastavia aiheita käsitteleviä kirjoja, joilla kertoa lapsille esim. häviämisestä. Sen vuoksi ne sopivat isommillekin lapsille. Monia kuvakirjoja en lue pienelle lapselle sanasta sanaan, vaan kerron kuvien avulla tarinaa omin sanoin ja elävöitän sitä omalla äänellä, silloin pienikin lapsi jaksaa usein kuunnella.

Olisi kiva kuulla, mitä teillä luetaan!

-Iida

OMAT SUOSIKKI LASTEN KIRJAT ALLE 3-VUOTIAALLE JA MIKSEI ISOMMALLEKIN

SARJAT:

Aino (Kristiina Louhi, Tammi)

Tomppa (Kristiina Louhi, Tammi)

Puppe (Eric Hill, Otava)

Maisa (Lucy Cousins, WSOY)

Muumi -kirjat esim Kuinkas sitten kävikään (Tove Jansson, WSOY)

Tatu ja Patu (Aino Havukainen & Sami Toivonen, Otava)

Oskari (Barbro Lingren, Tammi)

Minttu (Maikki Harjanne, Otava)

Siiri (Tiina Nopola, Tammi)

Peppe (Mervi Lindman, Mäkelä)

Elmeri (David McKnee, Mäkelä)

YKSITTÄISET KIRJAT:

Pikkutoukka paksulainen (Eric Carle, Tammi)

Ei käy päinsä Antero (Daisy Hirst, Lasten keskus)

Seepra, joka oli liian vikkelä (Jenni Desmond, Lesten keskus)

Aina ei voi voittaa, sateenkaarikala (Marcus Pfister, Lasten keskus)

Mur, eli karhu (Kaisa Happonen, Tammi)

Siilin teekutsut (Lena Anderson, Tammi)

Hassut hurjat hirviöt (Maurice Sendak, Tammi)

Molli (Katri Kirkkopelto, Lasten keskus)

Nok nok nok (Lucy Cousins, Lasten keskus)

Poks, sanoi pikku panda ja törmäsi (Tuuli-Maria Rauta, Lasten keskus)

LAULUT JA LORUT:

Vauvan vaaka (Hannele Huovi, Tammi)

Soiva laulukirja (Tammi)

Tiitiäisen satupuu (Kirsi Kunnas, WSOY)

Hanhiemon iloinen lipas (Kirsi Kunnas, WSOY)

Ystäväni, tuttavani (Nina Bell, Lasten Parhaat Kirjat)

Pikku Papun Laulut (Soile Perkiö, Tammi)

Ykköne (Heli Laaksonen, WSOY)

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Puuro on parasta mitä tiedän viikonloppu aamuissa. Tai ehkä yksi parhaita asioita, kun niitä 'parasta viikonlopussa' asioita on kuitenkin aika monta. Mutta puuro jaksaa maistua niin aamulla kuin illallakin. Ja miksipä ei myös lounaalla voisi syödä suolaista puuroa, oikeastaan pitkin päivää. Suolainen puuro tosin on vielä kokeilematta, mutta asiaan innoitti Puuron uusi aika -kirja (Tuulia Järvinen & Tiina Strandberg, Atena, 2017).

Kirja tarjoaa todella monipuolisen kattauksen puuroja, jokaiselle jotakin. Ja kuvat ovat ihan syötävän kauniita. Olenkin tykännyt selata kirjaa syödessäni aamupalaa, siitä tulee jotenkin hyvä ja kylläinen mieli. Kokeilin kirjasta Salted caramel &popcorn -puuroa. Minulle, joka olen perinteitä suosiva, ainakin näin ensi kerran popcornit ja puuro oli liian villi yhdistelmä. Itse puuro puuro kuitenkin oli todella hyvää. Muut syöjät kuitenkin kokivat yhdistelmän miellyttävänä, joten selvästi makuasia!

Popcorn puuro

2 annosta

(vegaaninen, gluteeniton)

 

PUURO

2dl gluteenittomia kaurahiutaleita

2dl täysrasvaista kookosmaitoa

3 dl vettä

ripaus suolaa

 

SALTED CARAMEL -KASTIKE

8 tuoretta taatelia

2 rkl maapähkinävoita

ripaus vaniljajauhetta

ripaus suolaa

3/4 dl kasvimaitoa

 

n. 2dl kevyesti suolattuja popcorneja (valmiina)

 

Aloita valmistamalla popcornit kookosöjyssä poksauttelemalla kattilassa. Mausta kevyesti suolalla.

Valmista puuro sekoittamalla kattilassa kaurahiutaleet, kookosmaito, vesi ja suola. Keitä noin 10 minuuttia pienellä lämmöllä.

Valmista kastike poistamalla taateleista kivet. Sekoita kaikki kastikkeen aineet yhteen blenderissä, kunnes seos on tasainen. Voit käyttää myös sauvasekoitinta yms. Kaada puuro kahteen kulhoon ja ripottele popcornit puuron päälle, kaada lopuksi kastike.

Puuroisen pehmeää viikonloppua!

-Iida

*Kirja saatu arvostelukappaleena

Ladataan...
Iidan matkassa

Viikko sitten olin juhlistamassa Monan kirjan julkaisemista. Kakkumuijan gluteenittomat täytekakut opastaa gluteenittomien täytekakkujen maailmaan. En ollut aikaisemmin maistanut Monan tekemiä kakkuja ja tilaisuudessa söin kakkua mahan täydeltä. Koskaan en ole maistanut niin hyvää kakkupohjaa. Toki kirjan avattua huomasin miten kovasti tuo kakkupohja eroaa tavalliseksi mieltämästäni pohjasta ja on hieman työläämpi. Ensi kokeiluni ei ainakaan mennyt ihan kohdalleen, mutta kaikku siitä kuitenkin syntyi. Ja vielä maidottomana, tästä myöhemmin lisää!

Kirja tarjoaa mielettömiä kakkuluomuksia, niin, että ne olisivat jokaiselle mahdollisia toteuttaa. Ohjeet on selkeät ja yksinkertaiset. Ja onhan kirja aika unelma näin juhlakauden alkajaisiksi, siinä on kyllä jokaiselle jotain. Minulla ei ole tulossa juhlia liiemmin kesällä, mutta äkkiäkö juhlat laittaa pystyyn! Olen suunnitellut joka sukulaisen synttäreille kakkua! Jos aika ja hermot eivät riitä kakun tekemiselle voi kakun tilata Monalta itseltään täältä. Onhan nuo kakut kuin taidetta, eihän siinä miksikään pääse. Onneksi koin lohdulliseksi, että kirjassa oli monipuolisesti kakkuja taitotasojen mukaan ja kuvat oli inhimillisiä, joten oma kakku voi hyvin mahdollisesti näyttää kuvan kakulta. Lisäksi näyttävä koristelu tekee ihmeitä!

Lämmin kirjasuositus!

-Iida

*kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena

Pages