Ladataan...
Iidan matkassa

Ei varmasti ole mitään yhtä ja oikeaa ikää, jolloin päivähoito on sopiva aloittaa. Jokainen perhe varmasti tekee perhettä parhaiten palvelevan ratkaisun aloituksen suhteen. On niin monia syitä aloitukselle. Toisinaan päivähoito on tukimuoto perheelle, jolla autetaan perhettä jaksamaan. Toisinaan on lapsen edun mukaista, että hän on päiväkodissa. Henkilökohtaisesti ajattelen, ettei alle 2-vuotias tarvitse varhaiskasvatuksen tarjoamia aktiviteetteja ja isoa ryhmää lapsia ja henkilökuntaa ympärilleen. Itse arvostan kovasti kotihoitoa tai perhepäivähoitoa, joka sopii mielestäni parhaiten pienen lapsen, alle 3-vuotiaan, tarpeisiin. Toki lapsen tarpeet vaihtelevat ja lapset ovat eri ikäisinä hyvin erilaisia. Mielestäni tuon ikäinen lapsi ei jää mistään paitsi, jos hän ei ole päiväkodissa, yhteiskunnan oravanpyörään kyllä ehtii kiinnittyä myöhemminkin. Minun mielestäni siis 2-3-vuotiaana hoidon aloittaminen on ideaalia.

Ymmärrän myös erittäin hyvin, ettei lapsen hoitaminen kotona ole kaikille mahdollista, eikä kaikki viihdykkään lapsen kanssa kotona tiettyä aikaa enempää. Ja kuten sanoin, toisinaan on lapsen ja perheen etu, että hän on päivähoidossa. Melko usein hoidon aloittavat ovat omalla urallani olleet vuoden ikäisiä, kun puhutaan alle 3-vuotiaiden aloituksesta. Mutta mukaan on mahtunut myös 10 kk ikäisiä pieniä, jotka eivät osaa edes kävellä. Omallakin kohdalla mitä todennäköisimmin “joudun” vastoin omaa ideologiaani laittamaan lapseni päiväkotiin vuoden ikäisenä, jopa aiemmin. Aina siis perheellä ei ole ns. vaihtoehtoja, vaan taloudelliset syyt voivat olla painavia ja velvoittaa töihin paluuseen. Toki omalla kohdallani vuosi on pitkä aika ja voi olla, että työtilanteeni onkin silloin jotain ihan muuta kuin nyt.

Varhaiskasvatuksella nähdään tutkimusten valossa olevan myös todella paljon positiivisia vaikutuksia ja näin varmasti onkin. Mielestäni yli 3-vuotiaat pärjäävät päiväkodissa todella hyvin ja monessa mielessä se on kehitykselle ja oppimiselle eduksi. Toki alle 3-vuotiaatkin oppivat (oikeastaan he, jos ketkä, oppivat mielettömällä vauhdilla) ja heille toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelmaa, mutta mielestäni on aina upeaa, jos lapsen kanssa voi olla kotona mahdollisimman pitkään.

Onhan se 1-vuotiaan elämä päiväkodissa pärjäämistä, vaikka toki henkilökunnan tehtävä on taata lasten turvallisuus ja hyvinvointi päivän ajan. Alle 3-vuotiaiden ryhmässä on yleensä 12 lasta ja 3 aikuista. Jos mukana on vaikka muutamakin 10 kk ikäinen, joka ei vielä kävele, on henkilökunnan kädet todella täynnä työtä. Yli kolmevuotiaiden ryhmissä taas voi olla 21-24 lasta kolmea aikuista kohden. Vaikka oma ideologiani on tehdä jokaiselle lapselle hyvä päivä, en voi suositella alle 3-vuotiaalle lapselle 10 tuntisia päiviä viisi kertaa viikossa. Enkä kyllä suosittele sellaisia isommillekaan lapsille.

-Iida

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Olen saanut useamman toiveen, että kirjoittaisin päiväkodin aloituksesta ja siitä miten se sujuisi parhaiten.

Aloitus varmasti toteutetaan eri kunnissa vähän eri tavoin. Itselläni on pääasiassa kokemusta Helsingissä toteutettavasta aloituksesta. Perheen saadessa päiväkotipaikan, on päiväkoti yleensä heihin yhteydessä ja sovitaan aika aloituskeskustelulle. Aloituskeskustelu voi olla perheen kotona tai päiväkodilla ja siinä käydään läpi kaikki aloituksessa oleellinen. Perhe saa kertoa omasta lapsestaan sekä ajatuksistaan ja päiväkodin työntekijä kertoo kyseisen päiväkodin ja ryhmän toiminnasta. Silloin myös sovitaan päivähoidon aloituksesta käytännössä, mikä on perheen aikataulu, milloin perhe tulee ensi kerran päiväkodille jne.

Yleensä aina suositellaan pehmeää aloitusta ja siihen on hyvä vanhempien varata pari viikkoa aikaa lapsesta riippuen. Vaikka lapsi olisi kuinka reipas ja rempseä, on aloitus pienen ihmisen elämässä suuri ja mullistava asia. Usein ensimmäisen viikon lapsi on päiväkodissa vanhemman kanssa yhdessä tietyn ajan päivässä. Seuraavalla viikolla lapsi voi jäädä yksin, vaikka ensin tunniksi ja siitä aikaa aletaan pidentämään päivittäin.

Lapsen kanssa on hyvä keskustella aloituksesta ja kertoa mitä tulevan pitää. On hyvä kertoa, että vanhemmat menevät töihin ja hakevat lapsen päivän jälkeen. Lasta ei hylätä tai jätetä mihinkään. Lapselle voi kertoa, että vanhemmillakin on ikävä ja heitäkin itkettää, mutta päivän jälkeen aina nähdään. Ikäväkin kertoo siitä, että on tärkeä ja rakas. Itku ja harmi ei haittaa, uusi jännittää ja se on ok.

Toisinaan aloitus voi mennä todella hienosti ja vaivatta. Joskus lapsi tajuaa vasta muutaman viikon jälkeen, että olen täällä nyt jäädäkseni ja silloin alkaa oirehtia. Useimmiten kuitenkin lapsi itkee alkuun muutamat ensimmäiset viikot vanhemman lähdettyä, mutta itku loppuu aikuisen lohduttaessa ja ohjatessa leikkiin yms. Myös päivän aikana saattaa tulla itkua ja ikävää. Onhan ympäristö kodista poikkeava ja ympäristössä paljon rasitteita sekä uutta ihmeteltävää, lapsia ja aikuisia. Osa lapsista tsemppaa päiväkotipäivän ja tunteet purkautuvat vanhemman hakiessa. Lapset saattavat aloituksen aikaan olla todella väsyneitä ja tarvita aivan erilaiseen tapaan läheisyyttä ja syliä. Lapsen reaktiot ovat todella yksilöllisiä ja onkin vaikeaa etukäteen sanoa miten hoidon aloitus kelläkin menee. Mutta lähes aina lapset ovat aivan mielettömiä sopeutumaan ja me aikuiset jännitämme turhaan. Jokainen lapsi vain tarvii eri verran aikaa sopeutuakseen ja heille se aika pitää antaa.

Aloituksessa tärkeää on avoimet välit perheen ja päiväkodin välillä, pehmeä aloitus ja pikkuhiljaa uuteen totuttautuminen. Lisäksi useita lapsia helpottaa kuvat omasta perheestä ja tärkeistä läheisistä. Kuvia voi katsoa päivän aikana ja niistä puhua ja muistuttaa, että vanhemmat hakevat kyllä ja ovat olemassa, vaikka eivät sillä hetkellä läsnä. Myös pehmolelusta, tavarasta, tutista yms. tärkeästä esineestä voi olla lohtua. Parasta on aina, ettei lapsella ole todella pitkiä päiviä, sillä päiväkoti on laitos ja pienelle lapselle stressaava ja energiat vievä ympäristö. On upeaa, jos vanhemmat voivat tehdä erilaisia järjestelyjä pitäen hoitopäivät kohtuullisina. Ihailtavaa on myös vapaapäivät, säännölliset tai epäsäännölliset sellaiset. Täysi työviikko on aikuisellekin raskas saati sitten lapselle, joka on usein vielä vanhemman työaikaa pidemmän ajan päiväkodissa.

Henkilökunnan empaattisuutta ja sensitiivisyyttä ei voi aloituksessa liikaa korostaa. Perhe otetaan aina ilolla vastaan ja lasta lohdutetaan. Syliin saa aina tulla. Henkilökunnan toiminnalla on myös todella iso rooli lapsen sopeutumisessa päiväkotiin. Kaikki lapset eivät toki kaipaa aikuista yhtä paljon kuin toiset, mutta tieto siitä, että aikuinen on lapsia varten ja heille läsnä, on tärkeää.

Noin kolme kuukautta aloituksesta lapselle pidetään varhaiskasvatussuunnitelma-keskustelu, jossa keskustellaan aloituksesta ja mietitään miten päiväkoti voisi tukea lasta. Toki aloituksesta ja lapsesta keskustellaan aina haku- ja vientitilanteissa, sen mitä ehditään. Monesti aloitus jännittää vanhempia kaikkein eniten, erityisesti äitejä. Parasta on valaa lapseen rohkeutta, eikä jäädä liian pitkäksi aikaa päiväkodin eteiseen, vaan luottaa, että henkilökunta pitää huolta, sillä sitä he ihan varmasti tekevät. Luota lapseesi ja luota henkilökuntaan <3

 

-Iida

Ladataan...
Iidan matkassa

Koulut ovat alkaneet ja kuun vaihteessa alkaa myös korkeakouluopinnot! Omista opinnoista alkaa olla jo hetki, joten ajattelin muistella tuota aikaa ja kertoa teille miten minä päädyin lastentarhanopettajaksi. 

Kävin lukiota 2008-2011, jolloin en todella ajatellut, että minusta tulisi opettajaa. Olin aloittattanut lukemaan valtiotieteiden pääsykokeisiin. Muistan keskustelun lukion opinto-ohjaajan kanssa, joka keskustelussa kysyi olenko miettinyt opettajan ammattia. Opettajuus ei tullut mieleenkään, että koulun jälkeen menisin vielä kouluun töihin! Mutta hainpa sinnekin sitten. Ja lukiessani kasvatusalojen pääsykoeainaistoa, tuntui se aivan omalta. Valtiotieteet ja Suomen poliittinen historia saivat kyllä jäädä. 

Vuonna 2011 hain luokanopettajaksi Helsingin yliopistoon. Pääsykoe meni hyvin ja sain haastattelukutsun. En kuitenkaan tullut valituksi. Isoa harmia se ei onneksi aiheuttanut. Pääsin epäpätevänä alan töihin vuodeksi, jolloin huomasin, että opetusala on ainakin sellainen, mikä tuntuu oikealta ja omalta. Vuonna 2012 päätin hakea uudelleen, pääsin taas haastatteluun, mutten tullut valituksi. Silloin harmitti todella, sillä vuoden työkokemuksen jälkeen, oli motivaatio opiskelua kohtaan todella korkea. 

Pettymyksen jälkeen oli vaan taas noustava ja keksittävä uusia mahdollisuuksia. Hain töihin päiväkotiin vuorostaan ja sain paikan integroidusta erityisryhmästä, jossa oli todella haatavasti diagnosoituja erityislapsia. Ryhmässä oli kaksi erityislastentarhanopettajaa, hoitaja ja avustaja. Kyseiset opettajat olivat äärimmäisen taitavia ja ihailen heitä edelleen. He toimivat innottajinani alalle ja käytän edelleen monia heiltä opimmiani toimintamalleja. Tuon vuoden jälkeen päätin hakea lastentarhanopettajaksi Helsingin yliopistoon ja pääsin sisään.

Aloitin opintoni syksyllä 2013. Olin todella motivoitunut ja opiskelin tiiviiseen tahtiin. Olin välivuosieni aikan opiskellut avoimessa yliopistossa ns. sivuaineen 25 opintopistettä, mikä nopeutti etenemistäni huomattavasti. En oikein ymmärrä miten onnistuin valmistumaan kesällä 2015 varhaiskasvatustieteen kandidaatiksi. Tein todella paljon kursseja lyhyessä ajassa ja kävin töissä samaa aikaa niin lastenkodissa kuin päiväkodissakin. Minulla olisi varmasti mennyt pidempään, ellei minulle olisi tarjottu vakituista työpaikkaa syksystä 2015 alkaen. 

Töitähän lastentarhanopettajille on varmasti, mutta minä sain työtarjouksen päiväkodista, jossa oli ollut tekemässä viimeisen harjoitteluni, se oli tuttu ja henkilökunnasta löytyi myös miehiä. Tuossa päiväkodissa on virkani edelleen. Kolmen vuoden aikana olen hetken työskennyllyt myös Englannissa ja jonkin aikaa vieraskielisessä päiväkodissa Suomessa ollen virkavapaalla omasta yksiköstäni. 

Alalta työkokemusta tuli tänä keväänä viisi vuotta. Arvostan valtavasti omaa alaani ja olen ylpeydellä lastentarhanopettaja, mutten ajattele, että tulisin tekemään sitä työtä eläkeikään asti. Ihan ensimmäiseksi haluaisin jatkaa opintoja ja valmistautua maisteriksi. Olisi myös upeaa voida laajemmin vaikuttaa lasten hyvinvointiin ja ajattelenkin tutkimustyön kiinnostavan minua. Raha on myös yksi iso syy sille, miksi en näe itseäni alalla pitkään. Toivottavasti siihen saataisiin muutos. 

Vanhempainvapaa osui kyllä loistavan kohtaan, sillä nyt on ainakin aikaa miettiä, mihin suuntaan sitä lähtisi ja mitä haluaisi lähitulevaisuudessa tehdä, vai palaako sitä päiväkotiin.

-Iida

 

LUE MYÖS // Lastentarhanopettajan arkea -postaus

KUVA PAPUNET.NET

Pages