Ladataan...
Iidan matkassa

NEUVOLA

Minä olen aivan valtavan tyytyväinen saamaani palveluun raskausaikana ja nyt edelleen vauvan kanssa. Minulla on ollut sama terveydenhoitaja ihan ensimmäiseltä käynniltä asti. Kerran oman sairastumiseni vuoksi jouduin perumaan käynnin ja sain ajan toiselle. Ja aivan ihanaahan se on, että terveydenhoitaja on sama. Toki aina se ei ole mahdollista, esimerkiksi työntekijä jää pois tai perhe muuttaa joutuen vaihtamaan neuvolaa. 

Minä olen pitänyt minulle sattuneesta terveydenhoitajasta aivan valtavasti. Ja toki on tuntunut ihanalta, että hän tuntee ja tietää minut, eikä tarvinnut aina uudelleen selitellä isätilannetta, rintojen kehityshäiriötä ja ties mitä. Hän on ottanut kaikki sanomani aina vakavasti ja tarjonnut vaihtoehtoja. Raskausaikana minä kävin jo neuvolan ohjaamana omitysneuvojalla. Kerroin, että imetys huolettaa ja heti minun huoleeni tartuttiin. Kerroin myös huoleni omasta jaksamisestani ja siihenkin tartuttiin heti. Sain ajan neuvolapsykologille ja sen lisäksi terveydenhoitajani tuli yhdessä kaupungin kotipalvelun kanssa minulle kylään. Tuon vierailun aikana juttelimme ajatuksistani ja arjesta vauvan kanssa sekä suunnittelimme kotipalvelun toimintaa. Tällä hetkellä minulla käy kotipalvelu 2,5 h kerran viikossa. 

Raskausaikana pääsin neuvolan kautta myös lääkäriin heti. Ei tarvinnut päivystyksessä odotella. Muistan valittaneeni kutinaa ja pääsin heti tutkimuksiin, jotta raskausmyrkytys rajataan pois. Sairastinpa myös kaksi oksennustautia ja silloinkin pääsin lääkäriin samantien. Terveydenhoitaja tuli synnytyksen jälkeen kotikäynnille todella pian. Hän koki tärkeäksi tulla pian kotiutumisen jälkeen, koska tiesi imetyshuoleni ja onneksi tuli. Sen jälkeen hän teki meille aikaa kalenteriinsa painokontrolleille. Minulle on aina tullut olo, että olen tärkeä, mitään vaivaani tai murhettani ei koskaan ole vähätelty ja minulle on aina löytynyt aikaa, vaikka aivan hyvin hän olisi voinut ohjata minua myös ajan puutteessa jollekin toiselle työntekijälle. Neuvolassa on aina sanottu, että sen tarkoitus on palvella äitiä ja perhettä ja teemme juuri niin, kuin minusta hyvältä tuntuu. Ja on kyllä tuntunut! Niin ihana suhtautuminen. Imetyspettymyskään ei tuntunut niin pahalta, kun siihen suhtauduttiin kyseisellä tavalla. Minulle sanottiin, että minua autetaan sen onnistumisessa, mutta mitä sitten päätänkään, niin sen mukaan toimitaan. En kokenut painostusta neuvolan suunnalta missään vaiheessa. 

Eemin kanssa terveydenhoitaja juttelee aina aivan ihanasti ja siitäkin tulee niin hyvä mieli. En voisi tyytyväisempi olla! Mieletöntä, että me saamme tälläistä palvelua Suomessa. Meistä välitetään ja meidän jaksamisesta ollaan kiinnostuneita. Neuvolalääkäri kokemukset ovat vähän niin ja näin! Hän ensimmäisellä raskauden aikaisella käynnillä sanoi muina naisina, että minun tapauksessani ei kannata ottaa kuin 8-12 raskauskiloa, jotta pääsen niistä eroon. Nyt jälkitarkastuksessa tiedustelin häneltä eri apu- ja tukimuotoja kotipalvelun lisäksi, sillä kaipaisin apua. Hän sanoi, että kaikki äidit ovat samassa tilanteessa ja kehotti sopeutumaan. Mutta onneksi lääkäri on muutoin hoitanut työnsä hyvin suullisia loksahduksia lukuunottamatta.

SAIRAALA

Synnytin Naistenklinikalla ja synnytykseni alkoi käynnistysosastolta. Minulla oli matkassa aivan ihania kätilöitä ja lääkäreitä. Minulla oli sellainen tunne, että minulle oli aikaa. Minua tutkittiin ja minun mielipidettäni kysyttiin ja se huomioitiin, olihan kyseessä minun synnytykseni. Hauskaa kyllä, kuuden sairaalassa vietetyn päivän aikana minua tutki neljä eri mieslääkäriä, ei yhtään naista. Vain yksi oli mäntti. Kolme olivat mukavia ja kolmesti yksi oli erityisen mukava. Hän nimittäin kertoi koko ajan minulle mitä hän tekee, kun hän asetti ballonkia alapäähäni. Tuo mäntti lääkäri puhkaisi kalvoni kovin ottein ja pahemmin mitään sanomatta ja lähti nopeammin kuin oli tullut. 

Yksi tai tavallan kaksi epämiellyttävää kätilöä osui myös kohdalle. Yksi oli käynnistysosastolla kätilöni iltavuoron ajan. Hänestä minulle ja äidilleni jäi todella ikävä olo. Lisäksi äitini lähdettyä kotiin, tuo kätilö sanoi minulle, että hän sammuttaa huoneesta valot, jättää minut rauhaan ja sanoo muillekin, ettei minua tarvitse häiritä. Siis MITÄÄÄÄÄ!!! Silloin olisin eniten halunnut läsnäoloa, kun äitini piti lähteä. Onneksi vuoro vaihtui ja yöhoitaja tuli pian kehiin. Toinen kätilö, josta jäi hieman paha mieli, oli kätilöni sinä aamuna, kun pääsimme lähtemään sairaalasta. Kerroin hänellä epäileväni maitoni riittävyyttä. Vauva vaan huusi ja minusta tuntui, ettei maitoa tullut, ei se ainakaan ollut noussut. Painotin hänelle myös kehityshäiriötäni ja sen vaikutusta. Kätilö punnitsi vauvan ja snaoi, ettei mitään hätää ole, jatka samaan malliin. Tavallaan hän ei tehnyt mitään väärää, mutta minulle jäi olo, ettei hän ottanut huoltani tosissaan. Onneksi terveydenhoitajani neuvolasta tuli tuon jälkeen niin pian kotikäynnille. Ja onneksi luonani kävi myös Maria doula, joka toimi keskustelutukena ennen ja jälkeen synnytyksen. 

Itse synnytyksessä ollut kätilö oli aivan ihana! Hän jäi kyllä minun ja äitini mieleen. Harmittaa etten tarpeeksi kiittänyt häntä. Hän oli niin rauhallinen ja lempeä ja koko ajan paikalla. Aivan ihana ihminen ja huomio meidät niin ihanasti. Pääasiassa henkilökunta oli aivan ihanaa, huolehtivaa ja auttavaa. Heiltä pystyi kysyä apua ja he vastasivat siihen. Minulla oli olo, että minusta huolehditaan ja mukavaa oli aina saada oma nimetty kätilö eri vuoroissa. Ainut negatiivinen asia oli rajattu vierailu, jonka tavallaan hyvin ymmärrän. Minun tapauksessani se vain toi haasteita ja olin todella paljon yksin. Itkeskelin sitten yksin olemistani, sillä muilla oli puolisot osastolla aamusta iltaan. Vieraita pystyi vastaanottamaan kahviossa, mutta oli kamalaa viedä pientä vauvaa kahvion ihmispaljouteen. Olen varma, että sen takia sairastuimmekin ja sairastelu jatkui ensimmäiset viikot. 

-Iida

LUE MYÖS

Vauvan ruokailu

Baby blues ja synnytyksen jälkeinen masennus

Ladataan...
Iidan matkassa

Tätä ei kannata lukea, jos ei halua kuulla karmeita faktoja synnytykseen liittyen ja sen jäkeiseen elämään. Teksti on nimittäin hyvin alapää painotteinen ja kertoo kaikesta mitä minä en tiennyt ennen synnytystä, vaikka olin mielestäni hyvin valmistautunut. On kuitenkin paljon asioita, joista ei vain kehdata puhua!

Minä repeydyin synnytyksessäni. Kysein heti kätilöltä hädissäni, että tuliko repeämä. Minulle tuli 2. asteen repeytymä, se oli kätilön mukaan pieni ja vaati neljä tikkiä, jotka ommeltiin heti lapsen ja istukan poistumisen jälkeen. Hieman se kirpaisi, mutta melko pieni kipu synnytyksen jälkeen. Tikit kuitenkin tuntuivat ja hieman tuli mietittyä, että kävelenköhän koskaan. Kävipä mielessä sekin, että miltäköhän tämän jälkeen näyttää.

Pissaaminen erityisesti kirveli aivan hirveästi repeämisen takia. Ja sitä jatkui muutaman viikon. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin tuskaisin. Ärsyttävintä oli hygienia ja siitä huolehtiminen. Tikkien takia jokainen vessakäynti vaati alapesun ja uuden siteen vaihtamisen. Koska jälkivuotoni oli niukkaa, tuntui siteiden jatkuva vaihtaminen hirveältä tuhlaukselta erityisesti sairaalassa, jossa siteet olivat valtavia. 

Ulostaminenkin oli oma juttunsa. Minä en ulostanut synnytyksessä, mutta vauva teki molempien puolesta. Minä, vauva ja kätilö olimme täynnä vauvan kakkaa. Se tosin vain nauratti! Synnytyksen jälkeen suolen toiminnan palautuminen on aika projekti. Minua siis pelotti aivan hirveästi ulostaa, sillä ajattelin tikkien repeävän siinä samalla, niin kipeää se teki. 

Jälkivuoto yllätti kyllä! Minun kohdallani se oli todella niukkaa ja vähäistä, loppui viikossa. Pystyin käyttämään ihan normaaleja siteitä tuon ajan. Näin ei tosiaan kaikilla ole, toiset vuotavat runsaammin, toiset pitkään ja niin edelleen. Jälkivuodossa eniten yllätti sen haju. Se haisi aivan karmealta! Mietin, että loppuuko löyhkä koskaan, miksei kukaan kertonut ja varoittanut?

Kun sitä kuvittelee synnytyksen olevan ohi ja kipujen loppuvan siihen, niin ei. Jälkisupistukset yllättivät aivan täysin. Kun luulee kaiken olevan ohi, palaa supistukset takaisin. Toki ne ovat ns. hyväksi, sillä kohtu supistuu ja palautuu takaisin kokoonsa.

Valepotkuja en myöskään osannut odottaa. Tuntui ihan hassulta, että vauva oli tullut ulos, mutta mahassa tuntui silti joku liikkuvan!

Synnytyksen jälkeen oli kokonaisvaltaisen karmea olo. Oli vaikea edes kääntää ylävartaloaan. Kaikki sisäelimet olivat tietysti yhdeksän kuukautta olleet rytyssä ja nousseet ylöspäin vauvan tieltä ja sitten ne alkoivat taas hakea vanhoja paikkojaan. Sen takia keskivartalossa tuntui kummalta. Minut yllätti myös selkäkipu. Minulle laitettiin spinaalipuudutus, katetri jätettiin selkään, jotta puudutusta voisi lisätä. Ja huh, selkä oli synnytyksen jälkeen pitkään katetrin kohdalta todella kipeä. 

Olin kuullut monien sanovan, että synnytys aiheuttaa maailman kovinta kipua. Olin todella kiinnostunut kokemaan, millaista se kovin kipu sitten on. Ja hemmetti, että se oli kamalaa. Olisi vain tehnyt mieli lähteä kotiin sairaalasta ja antaa koko synnytyksen olla, luovuttaa ja lopettaa. Se todella oli kovinta kipua mitä olen koskaan kokenut. Olinpa kuullut sanottavan, että kipu on palkinnon arvoinen. Ja yllätyin siitä, että jokainen näin sanonut oli aivan oikeassa. Aluksi en osannut ajatella niin ja yllätyinkin siitä, miten synnytys järkytti mieleni. Synnytykseni oli fyysisesti todella raskas, mutta myös henkisesti. Minulle tuli synnytyksen jälkeen pelko synnytystä kohtaan. Minulle oli ihan super tärkeää saada käsitellä ja puhua synnytykseni Marian ja Matleenan kanssa. Maria ja Matleena ovat doulia, jotka valmistivat minua synnytykseen pitämällä synnytysvalmennusta. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta moni asia yllätti. Suurin yllätys oli se, ettei synnytys koskaan mene kuten suunnittelee tai mielessään kuvittelee. 

-Iida

LUE MYÖS

Valmistautuminen synnytykseen

Synnytyskertomukseni

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Menin äitiyspoliklinikalle yliaikaiskontrolliin 41+4 päivillä. Muutaman viikon tuota ennen oli ollut menkkakipua ja jomotusta, jotain siis alakerrassa tapahtui, mutta odottelu tuntui loputtomalta, eikä mitään suurempaa tuntunut tapahtuvan. Kaikki kotikonstit oli kokeiltu moneen kertaan ilman vaikutuksia. Vyöhyketerapia ja alupunktio mukaanlukien. 

Synnytystä aloitettiin käynnistää samana päivänä minun toiveestani. Usein käynnistystä vältetään viimeiseen asti. Suomessa raskaus on yliaikainen, kun se on kestänyt 42 viikkoa ja käynnistetään viimeistään 42+1 päivillä. Vauvoista 90% syntyy ennen 41+6 päiviä. Käynnistykseen  päätyy lopulta pieni osa. Synnytyksen ei ole enää turvallista jatkua yliaikaisena kummallekaan osapuolelle ja riskit kasvavat raskauden pitkittyessä.

Synnytyksen käynnistämiseen liittyy myös omat riskinsä. Usein mennään väkisin ronkkimaan hyvin epäkypsää tilannetta. Ja väkisin, kun keho ns. pakotetaan aloittamaan synnytys, ei se toimi luonnollisella tavalla. Ensisynnyttäjistä, joilla raskaus käynnistetään, 40% päätyy sektioon. Sanotaankin, että käynnistetty synnytys on kivuliaampi ja supistukset voimakkaampia. Aina siis luonnollinen käynnistyminen olisi paras.

Tuntuikin jokseenkin kurjalta joutua käynnistykseen. Mikä siinä omassa kehossa on vikana, kun se ei itse käynnistänyt synnytystä? Mutta vauvan kasvukin oli loppuraskaudesta tarkkailussa, koska se vaikutti pysähtyneen, joten uloshan se oli saatava.  Sf-mitta oli ollut laskussa.

Minulle laitettiin ensin ballonki. Siinä katetrin avulla viedään suolaliuosta sisältävä pallo kohdun sisälle, lapsivesikalvojen ja kohdun seinämän väliin luomaan painetta. Paine antaa keholle viestin synnytyksestä. Sen tarkoitus on kypsyttää synnytyskanavaa. 

Ballonkia pidetään max. 24 tuntia. Monesti se tippuu aiemmin, kun synnytyskanava on avautunut 3-4 cm. Minulle asenettiin ballonki 41+4 päivän aamuna klo 10.00. Lähdin kotiin odottelemaan sen tippumista. Ballonki tippuikin yöllä oltuaan 13 tuntia sisällä. Samalla selkeästi irtosi limatulppa. Aamulla 41+5 lähdin äitini kanssa sairaalaan. Lääkäri puhkaisi sikiökalvot klo 10.00. Lapsivesi alkoi lorahdella. Tuntui aivan hirveälle, kuin pissat housussa koko ajan ja aina, kun liikuit niin lisää lorahti.

Koska minulta puhkaistiin sikiökalvot, piti minun olla kiinni vauvan sydänääniä seuraavissa antureissa. Ja lyhyet johdot ei juuri mahdollistaneet liikkumista. Tavallaan sitä makasi sängyllä ja odotti supistuksia, vaikka liike edesauttaisi supistuksia. No jumppapallolla pystyin sentään istumaan.

Kello 12 aloitettiin oksitosiinitippa suoneen. Omat supistukset eivät olleet kalvojen puhkaisujen jälkeen alkaneet. Joten sain oksitosiini hormonia, joka voimistaa kohdun supistelua. Syntteettisen oksitosiinin takia supistukset ovat normaaleja voimakkaampia ja pidempiä.

Oksitosiinia aletaan antaa vähän kerrallaan ja sitä nostetaan tiettyyn määrään asti. Oksitosiinin vaikutuksesta alkoi supistukset. Ne tulivat kahden minuutin välein, mutta kestivät vain 20 sekunttia kerrallaan. Tätä jatkui koko päivä. Tilanne ei edennyt ja olin niin turhautunut. Iltaa kohden olin jo aivan väsynyt.

Kello 20.30 äitini lähti osastolta kotiin. Hän oli ollut kanssani koko päivän, eikä käynnistysosastolla voi muut yöpyä. Sain särkylääkettä, jotta voisin levätä ja nukkua. Epätoivo oli valtava ja pelko siitä, että sektioon vielä päädytään.

Olimme sopineet lääkärin kanssa, että pidämme tippaa 12 tuntia ja mietimme sitten, että pidämmekö taukoa vai mitä teemme. Hetken lepäiltyäni, lääkäri tulikin tekemään sisätutkimuksen ja sanoi minun olevan 4cm auki. Ja olin ollut 4cm auki lähes koko päivän, eli mitään ei tapahtunut. Tippani oli ollut 120ml virtauksella ja lääkäri määräsi sen nostettavaksi 150ml asti. Kello oli tuolloin 23.00, kun supistukset räjähtivät käsistä. Ne oli niin rajuja ja kipeitä, että olin aivan sekaisin. Olin myös yksin, koska yö aikaan henkilökuntaa on vähän ja äitini oli kotona.  En osannut ollenkaan lievittää kipua. Hengitin tiheästi, joka teki pahan ja oksettavan olon.

Vuorokausi siinä ehti vaihtua eli 41+6, kun minut kärrättiin synnytyssaliin. Supistuskivut olivat niin kamalia ja synnytyssalissa oli mahdollisuus lääkkeelliseen kivunlievitykseen. Olin ajatellut, että sinnittelen mahdollisimman pitkään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta aika nopeasti muutin mieleni. Matkalla synnytyssaliin soitin äidilleni ja hän lähti tulemaan takaisin sairaalaan oltuaan kotona muutaman tunnin ja käyneen juuri nukkumaan. 

Äitini läsnäolo rauhoitti ja helpotti heti, vaikka kärsinkin valtavasti ja kyykin pitkin lattiaa sanoen etten synnytä ja haluan sektion. Mikään ei vain koskaan ole tuntunut niin hirveältä kivulta. Kätilö ja äiti rauhoittelivat parhaansa mukaan.

Kätilö teki synnytyssalissa sisätutkimuksen ja olin edelleen auki 4 cm. Kätilö sanoi, ettei voi antaa epiduraalia, jottei supistukseni lopahda. Sain kuitenkin spinaalipuudutuksen, jonka vaikutuksesta nukahdin tunniksi. Heräsin kauheaan kipuun. Kätilö oli sanonut puudutteen vaikuttavan henkilöstä riippuen 1-3 tuntia. Aloin pelätä, että vaikutus loppuu kohta ja kivut palaavat. Kutsuin kätilön paikalle, jotta saisin lisää lääkettä. Kätilö tuli huoneeseen ja sanoi, että ei tässä enää epiduraalia tarvita, pää näkyy jo, saa ponnistaa. Tuosta hetkestä menikin muutama minuutti, että pikku piiperoinen oli ulkona. Ponnistuksen aikana tuli kyllä huudettua ja päästettya muutama kirosana.

Kahden vuorokauden käynnistyksen jälkeen loppu oli onneksi nopea ja virallisen synnytyksen kestoksi tulikin vain 3 tuntia 45 minuuttia. Tunnin nukkumisen aikana kehoni lepäsi ja rentoutui ja aukesi 4cm kokonaan auki. Todellinen ihme ja posetiivinen huipentuma pitkään jatkuneelle käynnistykselle. 

Kätilön nostettua pikku tyypin nähtävilleni, sanoin äidille: ” Äiti, kato, mä olen saanut jotain näin ihanaa tehtyä”. Todellakin elämäni rakkaus oli siinä. Hän, 50 cm pitkä ja 3200g painava pikkumies ryttyvarpaineen. 

Ja iso kiitos siinä hetkessä mukana olleelle äidille, joka oli mahtava tuki ja turva, korvaamaton apu. Lisäksi synnytystäni avustanut kätilö oli mahtava, aivan ihana. Hän oli kanssani koko ajan lukuunottamatta tunnin nukkumistani. Hän oli mieletön apu meille ja olen niin kiitollinen hänestä.

-Iida

 

Pages