Ladataan...
Iidan matkassa

Ruoka on aina kiinnostanut minua todella paljon. Oma ajatusmaailmani arvostaa puhdasta, terveellistä, lähituotettua ja mielellään luomua ruokaa. Itse en näe sokerissa, vehnässä ja maidossa juurikaan mitään hyvää, enkä rasvattomissa tuotteissa.  Ruoalla on todella iso vaikutus mielialaan ja hyvinvointiin, ihan yleiseen jaksamiseen. Sokeri on koukuttavaa ja paljon hiilihydraatteja sisältävä ruoka saa elämään aivosumussa ja väsymyksessä. 

Lapsen saaminen vaikuttaa valtavasti myös ajatteluun ruoasta. Lapsille halutaan monesti tarjota hyvää ja terveellistä ruokaa, vaikkei oma syöminen sitä olisikaan. Monet vanhemmat kuitenkin näkevät ruuan olevan lapsen kehitykselle todella tärkeää ja sen takia siihen halutaan panostaa. Lapsille halutaan opettaa terveellisiä elämäntapoja ja ruuan halutaan täyttävän tiettyjä kriteereitä. Tietous ruuasta on myös lisääntynyt ja vanhemmat osaavat olla tarkkoja sekä vaatia lastensa ruokailun suhteen. 

Muistan ajatukset vuosien takaa, jolloin olin täysin sitä mieltä, että jos saisin joskus lapsia, tekisin kaikki soseet itse. Tulipa silloin ajateltua, etten voisi koskaan laittaa lapsiani päiväkotiin ruuan takia. Kouluunkin täytyisi tehdä eväät mukaan. Niin ne ajatukset muuttuvat ja kasvavat ihmisen mukana. 

Toki edelleen ajattelen, että haluan tarjota lapselleni hyvää ruokaa. Ja toki ajatuksena on tehdä ruokaa itse. Teen ruokaa itselleni kuitenkin, joten miksi siinä samalla ei voisi vääntää muutamia soseita vauvalle? Nautin ruuanlaitosta ja uusien reseptien testailusta, joten varmasti teen paljon itse. Itseni tekemässä ruuassa korostuu myös ne minun ruokaan liittämäni arvot.

Olisihan se upeaa, että voisi olla todella ruokatietoinen ja toimia jatkuvasti omien ruokaan liittyvien arvojen pohjalta. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että syömällä monipuolista, perusterveellistä ruokaa, on varaa myös sattumille. En halua rajata ajatteluani liian tiukaksi, en edes lapsen kohdalla. Minä syön "herkkuja" ja monia epäterveelliseksi määriteltyjä asioita, enkä koe, että voisin ikuisesti kieltää niitä lapseltakaan. Eikä se varmasti päätyisi edes kovin hyvin. Tärkeämpää on se tasapaino syömisessä. 

Olin jokin aika sitten Piltti lastenruoka -tapahtumassa ja minulle jäi kyllä kyseisestä yrityksestä todella positiivinen kuva. Arvot kohtaavat, raaka-aineet ovat tarkasti valittuja ja ruoka on todella tutkittua. Ja kotimaisuus on taas itselle yksi iso asia, joka ohjaa valintoja. Eniten harmittaa, että Piltin useissa soseissa on lisättyä sokeria. Olen kuitenkin tehnyt huomion, että Piltin sokerittomien soseiden valikoima kasvaa koko ajan kovaa vauhtia, sillä sokerittomuus on monen vanhemman toive ja yritys toki joutuu kuuntelemaan asiakkaitaan. 

Siinä missä ajattelin ennen, etten koskaan syötä lapselle purkkiruokaa, olen tullut ajatukseen, että ne on ihan ok juttu. Jos jossain soseessa on sokeria, niin olkoon, koko ruokavalio ei kuitenkaan perustu purkkiruoille. Vaikka ravinto on todella tärkeää, niin joskus on ehkä kaikkien etu ostaa valmista. Silloin, kun voimat on ihan loppu tai on niin hirveä kiire, että ruoan tekeminen aiheuttaisi vain kaaoksen. Joskus on paikallaan miettiä, että mitä haluaa priorisoida ja mihin voimavarojaan käyttää. Ja purkkiruokien valikoima on ainakin niin laaja, että valinnanvaraa on valtavasti. Eli valmisruokienkin suhteen voi tehdä karsintaa ja etsiä sieltä ne omiin arvoihin sopivat vaihtoehdot. Monilla merkeillä on luomua ja on myös kotimaisia vaihtoehtoja, kuten kuvien Piltti-ruuat ja hedelmäsoseet. Luomua ne ei tosin ole. 

Olen myös ajatellut, että kotona tapahtuvaan ruokailuun voin vaikuttaa lapsen kanssa, mutten lapsen syömisiin muualla. Enkä aio murehtia siitä. Se mitä lapsi syö mummolassa, sukulaisilla tai kummeilla, on asia, johon en puutu sen isommin. Vaikka minä voin nyt ajatella, että ei sokeriherkkuja ensimmäisinä vuosina, eikä pastaa purkista, niin en halua pakottaa koko lähipiiriä toimimaan minun ruoka-arvojeni mukaisella tavalla. Parempi olla kiitollinen, että lähipiiri tulee hoitamaan lasta mahdollistaen minulle vapaata, kuin valittaa lapsen syömästä ruuasta. Ja mikäli tiedän lapsen herkutelleen mummolassa, niin kotona voidaan samana päivänä jättää sitten herkuttelematta. Mielummin olen joustava ja suosin perusterveellistä ruokaa, jolloin on varaa herkuttelullekin. En myöskään halua palaa loppuun sen takia, että kaikki pitäisi olla itsetehtyä. Ehdottomuus ja tiukat rajat ei kyllä palvele yleensä missään, ei ainakaan syömisessä.

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksia!

-Iida

KUVAT // Svante Gullichsen - Piltti

Ladataan...
Iidan matkassa

Instagramin puolella pyydettiin taannoin postausta koskien ruokailua päiväkodissa. Kerroin tehneeni aiheesta tutkielmani opiskellessani lastentarhaopettajaksi. Se käsitteli henkilökunnan käyttäytymistä ruokatilanteissa ja sen vaikutusta ruokailuun. Olen ollut todella kiinnostunut ruokailuista tilanteina, koska melko moni muistaa lapsuudesta niitä kertoja, kun on esim. koulussa pakotettu syömään ja miten sitä muistoa kuljettaa mukana vielä aikuisenakin. 

Eli ei siis ole samantekevää miten ruokailutilanteissa toimitaan. Moni lapsi syö päiväkodissa 3 viidestä päivän ateriasta. On melko hirveää, jos ruokailut ovat ahdistavia, pelottavia ja auheuttavat lapsessa stressiä. Niihin kuitenkin käytetään aika paljon aikaa päivistä. Ruokailu tilanteena on myös yksi aikuisten vallankäytön hetki. Aikuinen määrittelee mitä lapsi syö ja minkä verran. Tämmöinen toiminta vain häiritsee lasta itse tunnistamaan oman kylläisyyden tunteen, joka on myös yksi syy lasten ylipainoon ja erilaisiin oireiluihin ruoan välityksellä. 

Useissa päiväkodeissä lapsille hygienia syistä annostellaan ruoka valmiiksi, eli aikuinen tekee lapsen annoksen. Pahimmassa tapauksessa aikuinen vielä pakottaa lapsen syömään ruuan loppuun. Tämä on todella ikävää, sillä lapsi ei ole voinut juurikaan vaikuttaa annoksen kokoon. Aikuiset saattavat myös säädellä ruuan saatavuutta, minkä verran saa lisää ja saako lisää, saako vain lihapullia lisää, vai pitääkö ottaa kaikkea lisää. Päiväkodissa on harvoin jälkiruokia, mutta niiden kohdalla usein kuulee kiristämistä, jossa aikuinen pakottaa lasta syömään aikuisen annosteleman annoksen loppuun ennen jälkiruokaa. Myös näkkileipä on liian usein verrattavissa jälkiruokaan. Liian usein kuulee sanottavan "saat näkkileivän, kun ruoka on syöty". Myös näkkileivän syöntiä säännöstellään ja sitä kontrolloidaan. 

Aikuisella on siis todella paljon valtaa ruokailutilanteissa. Varhaislapsuuden ruokakokemukset kantavat läpi elämän. Eli melkein varhaislapsuudesta voi löytyä syy ylipainoon tai syömishäiriöön, johon negatiivinen ruokakulttuuri johtaa. Ruokatilanteiden olisikin äärimmäisen tärkeitä olla positiivisia, rentoja, rauhallisia, lasta kuuntelevia ja lasta osallistavia. Aikuisen tulee olla sensitiivinen ja tuntea jokainen lapsi sekä lapsen suhde ruokaan, jotta hän voi tukea lasta ja lapsen ruokailua oikein. Ruokailuista pitäisi jäädä posiivinen tunne, ruokailun tulee olla miellyttävää kaikille. 

Päiväkoti on laitos, ja toki on monia tekijöitä, joihoin henkilökunta ei voi vaikuttaa. Ja niiden tekijöiden puitteissa pitää toimia parhaalla tavalla lapsiryhmä huomioiden. Lapset ovat todella erilaisia, joukossa on toki niitä, jotka söisivät pelkkää näkkileipää ja heidän kohdallaan sitä on hyvä säännöstellä ja totuttaa pikkuhiljaa uusiin ruokiin. Tai sitten on niitä, jotka söisivät kohtuuttoman paljon ruokaa, jolloin aikuisen on luonnollisestikin asiaan puututtava. 

Hyvän ruokailmapiirin muodostamiseksi on tärkeää tuntea lapset ja tehdä havaintoja heistä ruokailijoina. Henkilökunta ei saa pakottaa syömään. Ainoastaan voidaan kannustaa ja tsempata maistamaan erilaisin keinoin, mutta pakko ei ole syödä. 

Joissakin paikoissa on tehty mahdolliseksi se, että lapset saavat itse annostella oman ruokansa, jolloin he oppivat itse arvioimaan omaa nälän tunnettaan ja ovat motivoituneempia syömään ruokansa. Lisäksi ruokahävikin määrä on todella paljon alhaisempi, kun lapset itse annostelevat ruokansa. Jos lasten ei ole itse mahdollista ottaa ruokaa, on tärkeää, että lapsi voi edes sanallisesti vaikuttaa annoksen kokoon. 

Kaikki ruokakärryssä tuleva on myös lapsille ja heitä varten. Itse olen pyrkinyt toimimaan niin, että lapselle annetaan kaikkea tarjolla olevaa samaa aikaa, saa näkkileivän, ruuan, juurekset yms. ja lapsi voi itse päättää mistä hän alottaa ja mitä syö. Aikuinen ei voi päättää ruokajärjestystä. Erityisesti tämä korostuu aamupalalla. Kaikki ei todellakaan halua aloittaa aamuaan puurolla, vaan syövät mielummin leivän ensin ja sitten syövätkin puuron. Näkkileipäkin on asia, joka kuuluu ruuan yhteyteen, eikä ole joku palkinto syödystä ruuasta. 

Ruokailu tulee nähdä myös positiivisena oppimiskenttänä. Kantamalla astiat itse, hienomotoriikka kehittyy, kaatamalla maitoa itse saa välittömän palautteen onnistumisesta, leivän voitelu, miten vaativaa sorminäppäryyttä! Astoiden palautus, ruuan laittaminen biojätteeseen, pöytien pyyhkiminen... Niin monta paikkaa oppia uusia taitoja. Lisäksi ruokailla täytyy saada kaikilla aisteilla. Liikaa korostuu vain makuaisti, mutta ruoka tuoksuu, tuntuu, näyttää ja kuulostaa myös! Ruokailussa pitää saada myös keskustella. Sen vuoksi on tärkeää, että aikuinen ruokailee ja istuu lasten kanssa. Aikuinen toimii keskustelussa mallina ja vaikuttaa ruokapuheeseen. 

Positiivisen ruokasuhteen luomiselle on myös tärkeää osallisuus. Päiväkodissa osallisuus on aina hieman hankalaa hygienian takia, mutta kotona lasta voi osallistaa erittäin hyvin. Toki päiväkodissakin on keinonsa. Ruualla voidaan leikkiä, esim. käyttää maalauksessa juureksia tai ottaa kasviksia kauppaleikkiin. Ruoka, erityisesti ne kasvikset ja juurekset, joita lasten on ehkä hankala syödä, tulevat tutummiksi. Kuivatarvikkeita voidaan käyttää tunnusteluun, kuten riisiä ja pastaa ja näin herättää eri aisteja. Mausteita voidaan tuoksutella. Joskus voi olla hurjan hauskaa laittaa jäisiä mustikoita rekan kyytiin ja maiskutella niitä samalla tai sotkea vispipuuroa paperille. Usein käsin koskemalla ruokaan, se menee automaattisesti suuhun, jolloin tulee myös ns. salaa maistaneeksi uusia makuja. Sormiruokailu siis myös kunniaan! Lisäksi lapset syövät paremmin salaattia, vihanneksia ja kasviksia, kun ainesosat on eroteltuna, eikä yhtenä sekoituksena. 

Kotona voi olla todella hienoa päästä osallistumaan ruuanvalmistukseen, päästä mukaan kauppaan, kattaa pöytää, tyhjentää astianpesukonetta yms. Kaikki nämä asiat yhdessä vahvistavat positiivista ruokakasvatusta, vaikuttavat terveeseen ruokasuhteeseen ja ruokatottumuksiin aina aikuisuuteen asti. Mitä enemmän lapsi osallistuu, sitä tutumpaa ruoasta hänelle tulee ja sitä ennakkoluulottomampi hän on uusia ruokia kohtaan. Erityisesti kasvisten, juuresten ja vihannesten kanssa.

Mikäli aihe kiinnostaa vielä lisää, niin Sapere on menetelmä ruokakasvatukseen, johon päiväkotien henkilökuntaa koulutetaan. Myös Helsingissä päiväkotiruuan tarjoava Palvelukeskus on kouluttanut henkilökuntaa asian tiimoilta ja toteuttaa menetelmän mukaista ruuan esillepanoa. esim. salaattien ainesosat on eriteltyjä, marjat ovat erikseen eikä puurojen seassa jne. Tarkoituksena on, että lapset tutustuvat ruokaan eri aistein ja saavat tehdä mahdollisimman paljon itse, jolloin muodostuu positiivinen suhde ruokaan. 

-Iida

 

Ladataan...
Iidan matkassa

Aloitin tammikuun innokkaana vegaanina. Vegaanina olo ei ollut uutta, sillä olen joitakin vuosia sitten ollut vegaani ja palannut sekasyöjäksi. Tammikuun aikana huomasin taas ne asiat, minkä vuoksi en pysty olemaan kokonaan vegaani. 

Minulla on todella herkkä vatsa ja kärsin vatsavaivoista. Vegaanina vastsavaivat ovat päivittäin läsnä. Vatsalleni ei käy ollenkaan palkokasvit, pavut, linssit, kaalit, parsat ja  kukkakaalit. Pahimpina ovat mustapavut ja kesällä tuoreet herneet sekä soijapavut. Uudet vegaaniset einekset ovat usein myös palkokasveista valmistettuja ja nekään ei minulle sovi. 

Vatsani kestää yhden annoksen palkokasveja satunnaisesti. Ruuansulatus entsyymi-kapseleiden kanssa vaivoja on vähemmän. Muutoin joudun suunnittelemaan ruokailut niin, että vessa on mahdollisimman lähellä. 

Vatsan toimintani on siis syy sielle, etten pysty olemaan kokonaan vegaani. Vatsani saa paljon apua FODMAD -ruokavaliosta. Tämän takia en käytä vilja- enkä maitotuotteita ollenkaan. Tämän lisäksi parsat, kaalit ja palkokasvit on poissuljettu sekä jotkin hedelmät. Vatsani voi paremmin, kun olen sekasyöjä. Koen myös todella vaikeaksi tehdä mitään vegaanista ruokaa, josta saisin riittävästi proteiinia, kun lähes kaikki vegaanien käyttämät proteiinin lähteet on kohdallani poissuljettu.

Muutama vuosi takaperin ehdin kokeilla vegaanina olemista, mutta vatsani oireilu lisääntyi niin voimakkaasti, että palasin sekasyöjäksi. Tammikuussa kävi samoin ja muistin taas, miksi en pysty olemaan vegaani. Vegaanina tulee syötyä enemmän kasviksiä, vihanneksia ja hedelmiä sekä marjoja. Olo on usein kevyempi ja energisempi. Kyllä lihansyönti on raskasta ja väsyttävää, sillä se sulaa huonosti. Koen myös punaisen lihan aiheuttavan jopa närästystä.

Tällä hetkellä syön mitä mieleni tekee. En voi olla vegaani, mutta arvostan vegaanista elämäntapaa. Pyrin syömään niin paljon kasvisruokaa kuin mahdollista. Päivittäin käytän kasviksia ja vihanneksia, hedelmiä ja marjoja ja pidän niitä perustana ruokavaliolleni. En käytä ollenkaan maitotuotteita vaan muita vastaavia tuotteita kasvivalmisteina. Eli hyvin pitkälle ruokavalioni on vegaanisella pohjalla. Mutta viikottain minulla on käytössä kananmuna, kala ja kana. Punaista lihaa syön harvoin, sillä en tarvitse sitä ja tiedän sen ympäristökuormituksen. Lisäksi koen sen omalle koholleni myös kuormittavaksi. Mutta aika usein ulkona syödessä syön pihvin. Edelleen kuitenkin pidän lihan mausta ja varsinkin hyvästä lihasta, joka on hyvin valmistettu. En halua poistaa sitä ruokavaliostani ja rajata ruokavaliotani liian tiukkaan. 

Lähtökohtaisesti haluan ruuan olevan helppoa, enkä tehdä siitä itselleni liian vaikeeta. Haluan syödä ruokaa, jolla koen kehoni ja mieleni voivan hyvin. Lisäksi halauan syödä juuri niitä asioita ja juuri silloin mitä tekee mieli. Vatsani hyvinvointi on tärkeää ja menee edelle vegaanisten arvojen kanssa.

-Iida

Kuvat Tiia Nyholm

Pages