#7: Vastuullisuus

Tän päivän sanaa ei oo ns. vedetty hatusta vaan siitä, mitä kuulen ja näen tällä hetkellä koko ajan. Nyt on nimittäin eduskuntavaalien aika kuumimmillaan ja joka suunnasta tuupataan vaalilauseita ja kampanjamainoksia sekä vinkkejä, millä perusteella valita kohde omalle äänelle.

Ensinnäkin. Jos et oo ajatellut äänestää, ajattele uudestaan. Uskon vahvasti siihen, että jos kaikki äänioikeutetut suomalaiset ihan oikeasti antaisivat äänensä äänestyslaariin, niin maan edustustossa istuisi paremmin tätä kansaa edustavia ihmisiä. Vastuullesi on annettu yksi ääni. Älä hukkaa sitä.

Toiseksi. Itse koen että vastuullani on äänestää sellaista ihmistä ja sellaista puoluetta, joka aidosti edustaa omia arvojani. Ensin otin selvää jälleen kerran puolueista, mitä kukakin sanoo edustavansa. Sen jälkeen oli hyvin selvä haarukka, että minkä puolueiden äänisaaliseen voisin antaa oman ääneni mennä ja minne ehdottomasti en. Sen jälkeen tein vaalikoneita ja kuinka ollakaan, yksi ja sama itselleni sopivan puolueen ehdokas oli aina kärkikaksikossa. Sitten vaan vaaliuurnille ja numeroa lappuun. Hoidettu. Äänestysjonossa käytiin muuten vilkasta keskustelua siitä, miten hienoa on, että jonoa syntyy. Sehän tarkoittaa, että ihmiset haluaa äänestää.

Kolmanneksi. Minä en tiedä miten eduskunnassa ja hallituksessa hommat sitten lopulta oikeasti toimii. Tai tiedän, jos siellä ihmiset toimii ihmisten tavoin ja ihmisiksi. Asioista keskustellaan, niistä tehdään selvityksiä, kuullaan asiantuntijoita ja sitten yritetään tehdä ratkaisuja, jotka olisivat edes suurimman osan mieleen. Varmasti joudutaan tinkimään jostain ja tekemään kompromisseja toisissa asioissa ja aina kaikista päätöksistä, joiden edessä on miinusmerkki, joku pahoittaa mielensä.

Neljänneksi. Toivon, että seuraavien neljän vuoden aikana panoksia laitettaisiin lapsiin, nuoriin ja vanhuksiin, sekä heidän parissaan työskenteleviin arjen sankareihin (päivähoito, koulu, terveydenhuolto, vanhainkodit jne.). Ja kaikista eniten toivon, että seuraavien neljän vuoden aikana ne päätökset, joilla vaikutetaan ympäristön hyvinvointiin, eivät joutuisi kompromissien ja tinkimisen kohteeksi. Nää vaalit on ehdottomasti ilmastovaalit.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *