Hei, minä olen Nina Mya

Hei lukijat,

Tervetuloa lukemaan blogiani ”Improvisoitu Elämä”. Ensimmäinen blogipostaukseni (kuinka juhlallista) kyseessä, joten pieni esittäytyminen lienee paikallaan. On vuosi 2019, mikä tarkoittaa kohdallani pyöreiden ikävuosien saavuttamista: syksyllä tulee 30 mittariin. Tiedän, monen mielestä liian nuori kirjoittamaan elämästä yhtään mitään. Paljon on kuitenkin tullut nähtyä ja koettua, joten blogin kirjoittaminen toimii samalla myös alati raksuttavan ylianalyyttisen pääni päiväkirjana/roskakorina.

Olen ammattilaulaja, säveltäjä ja laulunopettaja. Olen erikoistunut afroamerikkalaiseen musiikkiin, mutta nimenomaan jazz on ominta alaani. Jazzissa minua on aina kiehtonut sen kompleksisuus, tulkinnallisuus, muuntautuvuus, heittäytyminen ja rytmiikka – sekä tietysti improvisointi, mikä on koko musiikinlajin keskeisin osa. Lisäksi gospel on lähellä sydäntäni. 

Valitsin improvisaatio -sanan blogini otsikkoon osittain tuon jazzaspektin takia, mutta myös elämänasennettani kuvaamaan. Olen luonnonlapsi, joka on aina elänyt hetkessä ja heittäytynyt elämän vietäväksi. Toisinaan on menty kovaa vauhtia suoraan ”vääriin nuotteihin”, toisaalta taas olen saavuttanut urallani ikäisekseni paljon. Olen aina pyrkinyt elämään täydellä sielullani – ja tähän päästäkseen täytyy elämässä osata improvisoida. Se ryökäle kun ei noudata mitään tiettyä käsikirjoitusta eikä aina taivu minun tahtooni. 

Musiikki on minulle elämä, väylä ilmentää itseäni mitä rehellisimmällä tavalla, mutta se on myös bisnes. Ajattelen työtäni aina ensin taiteellisista lähtökohdista käsin, mutta asennoidun siihen myös yrittäjänä. Jazz kun on marginaalimusiikkia (vaikkakin jatkuvasti suosiotaan kasvattanut myöskin nuorten kuulijoiden parissa), minua kiehtoo ajatus siitä, kuinka pitkälle oma yrittäjämäinen asenne voi omaa taiteellista uraa viedä. Pyrin myös alati kansainvälistämään uraani. Olen esiintynyt ympäri maailman, aina Israelista New Yorkiin ja julkaisemistani levyistä viimeisin, ”Closure”, julkaistiin myös Saksassa. Kaikki tämä vaatii sinnikkyyttä, paloa ja uskoa siihen mitä tekee – vaikkei niitä aina huonompina hetkinä oikein tahtoisi löytyäkään.

Elämäni silmäterät ovat kaksi lastani, 4-vuotias poika ja 1-vuotias tytär, jotka ovat opettaneet ja kasvattaneet kenties minua enemmän kuin minä heitä… Ensimmäisen raskauteni jälkeen sairastuin 2 x kroonisesti: Hashimoton tyreoidiittiin ja sen aiheuttamaan kilpirauhasen vajaatoimintaan sekä endometrioosiin. Arkeni on siis jatkuvaa tasapainottelua työn, levon, terveellisten elämäntapojen ja äitiyden välillä. Laulaminen ammattina on kehollista puuhaa – sitä varten tulee olla kunnossa ja näyttää hyvältä. Sairauteni ovat tuoneet minulle ylimääräistä murhetta, mutta haluan myös avata täällä blogissa ajatuksiani niistä lisätäkseni tietoutta. 

Tässäpä pähkinänkuoressa se, mistä aiheista tulen blogiini kirjoittamaan. Musiikki, laulaminen, laulunopettaminen, elämä, terveys, vanhemmuus, suhteet, yrittäjyys. Kaikki minua.

Halauksin,

Nina 

IG ninamyamusic
FB www.facebook.com/ninamyamusic

 

”Closure”, music & lyrics Nina Mya (2016)

https://www.youtube.com/watch?v=G6jw9LjlXwo

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *