”Minne sä oot kadonnut?”

Tämä blogikirjoitukseni käsittelee haastavaa ja usein vaiettua aihetta: mitä tapahtuu naisartistin uralle kun hän saa lapsia? Oikeastaan saman aiheen voisi kietoa kenen tahansa naisyrittäjän ympärille, mutta puhun nyt tietysti omasta näkövinkkelistäni muusikkona.

Kun odotin esikoistani 2014, koin kauhunsekaisia tunteita urani jatkuvuudesta. Toki olin kiitollinen ja onnellinen tulevasta perheenjäsenestä, jonka saaminen kroonisesti sairaalle ihmiselle ei ole mikään itsestäänselvyys. Olen ajatellut asiaa aina siitä asti siten, että omalla aktiivisuudella ja vaivannäöllä on paljon merkitystä eli kuinka aktiivisesti edistää uraansa lapsensaannista huolimatta. Lisäksi vauva-/pikkulapsiarjessa korostuu arjen ja ajankäytön säännöllistäminen sekä organisointikyky. Toki tämä ei ole aina mahdollista, mutta väkisinkin sitä on jossain määrin opeteltava, jotta aikaa jää omaan harjoitteluun ja muuhun taiteelliseen työskentelyyn.

Aina kuitenkaan se oma vaivannäkö ei riitä, vaan monia muitakin seikkoja tulee ottaa huomioon. Pieni vauva vaatii veronsa kenestä tahansa. Valvova, kitisevä ja rintaruokinnalla oleva pieni ihminen vaatii äidin läsnäoloa lähes koko ajan, muutaman tunnin poikkeuksia lukuunottamatta. Tosin silloinkin ajankäyttö tulee optimoida ja suunnitella tarkkaan. Nuorenahan jaksaa mitä vaan, sanotaan. Mutta siinä vaiheessa kun univaje puskee päälle, kaikki vaatteet haisee puklulta, oma keho on isojen muutoksien kourissa ja koko elämä on muuttunut oman navan tuijottelusta vaippojen vaihtoon, ei oma hehkeä artistiminä ole ihan ensimmäisenä mielessä kun aamulla herää. Toisinaan sitä vaan toivoo saavansa nukkua hyvin ja juovansa aamukahvinsa kuumana. That’s it.

Kaikki tämä ei kuitenkaan tarkoita missään nimessä sitä, että vasta äidiksi tullut artisti olisi kykenemätön esiintymään tai muuten hoitamaan töitään. Tällaisen ennakkoasenteen omaksuminen on haitallista. Itseasiassa väitän, että artisti/yrittäjä, joka on tottunut tekemään töitä 24/7 vähintäänkin päänsä sisällä, pysyy parhaiten balanssissa voidessaan työskennellä myös tuoreena äitinä, itselleen sopivissa määrin. Mikäli koko työidentiteettinsä unohtaa täysin ja linnoittautuu vauvan kanssa kaksistaan neljän seinän sisään, ei se varmasti myöskään hyvää tee. Tottakai meitä on moneen junaan ja arvostan suuresti äitejä, jotka keskittyvät vain ja ainoastaan kotona olemiseen äitiyslomansa aikana tai sen jälkeen. Itse en vaan kuulu sellaisiin äiteihin. Esikoiseni synnyttyä menin ensimmäiselle keikalle 10 viikon, kuopuksen kohdalla 7 viikon kuluttua synnytyksestä. Onnistuin valmistumaan Sibelius-Akatemiasta päättökonsertteineen kaikkineen esikoiseni ollessa vasta 10kk ikäinen ja julkaisin toistaiseksi menestyneimmän Closure-albumini hänen ollessaan vajaa 2-vuotias… Lapset pärjäävät kyllä isänsäkin kanssa eikä täysimetyksenkään tarvitse olla mikään itseisarvo hyvälle äitiydelle (ja taas suuri kunniani täysimetykselle, jota ei ole tarkoitukseni vähätellä). Yritän tällä sanoa, että kaikki on omista valinnoista kiinni. Vauvat kasvavat pulloruokinnallakin, jonakin iltana isäkin voi tuudittaa lapsensa nukkumaan ja niin edelleen. (Teksti jatkuu kuvan jälkeen).

Olen kuitenkin saanut toisinaan kohdata mitä ihmeellisimpiä asenteita ja kommentteja, joista suurin osa kumpuaa tietämättömyydestä, osa huonosta asenteesta. En usko miesmuusikoiden kohdanneen tällaista asennetta, joten voidaan saman tien todeta iso sukupuoliero. Esimerkiksi tiedän useita kertoja itseni ja muiden naisartistien kohdalla, kun keikkoja on mennyt sivusuun, koska keikantilaaja ei ole halunnut buukata raskaanaolevaa naista. Ymmärrän toki, että laulaja on omanlaisensa tuote ja tietyissä tilaisuuksissa seksikäs, miehiin vetoava olemus on se, mitä haetaan, mutta COME ON! Tällaista asennetta miesmuusikot eivät koskaan joudu kohtaamaan, vaan onhan kuulemma keikkalavoiltakin ajettu suoraan synnytyssaleihin. Entä joutuvatko miesmuusikot kuulemaan ”Mä en nyt kysynyt sua tälle keikalle, kun sulla on se vauva”? En usko. Miesmuusikkoa taputetaan olalle, että kyllä se väsymys siitä joskus helpottaa ja tarjotaan viskipaukku sekä muhkea kiertuediili. Olen myös kuullut useaan otteeseen kommenttia hieman ironiseen sävyyn odotusaikana, ”miksi sä nyt lapsia aloit tekemään kun sulla on hienosti ura nousussa?” tai äitiyslomalla ”minne sä oot oikein kadonnut?”. Itse olen halunnut tasapainottaa arkeani, sillä tiedän, että vauvavuosi ja pikkulapsiaika ylipäätään kiitää ohitse tosi nopeaa. Haluan nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista, mutta samaan aikaan teen keikkoja sekä opetuksia. Lisäksi sävellän koko ajan uutta musiikkia ja annan uusien suunnitelmien muhia pinnan alla. Myös uuden äänitteen toteuttaminen ja sen myötä isomman näkyvyyden räjäyttäminen vaatii aikaa ja suunnittelua. Sukupuolieroja työtilaisuuksien saamisessa sekä keikka- että opetuspuolella voisi luetella loputtomiin, mutta jatkettakoon siitä vaikka toisen blogipostauksen merkeissä…

Niin paljon kuin on erilaisia persoonia, on myös erilaisia tapoja työskennellä, myös lapsien tullessa kuvioihin. Ennakkoasenteissa olisi silti vielä toisinaan paljon tekemistä. Äidiksi tuleminen ei muuta ihmistä itsessään – muuta kuin korkeintaan parempaan suuntaan. Itselleni äitiys on tuonut paljon itsevarmuutta. En myöskään jaksa tuhlata aikaani sellaisiin asioihin, jotka eivät itseäni oikeasti kiinnosta. Äidiksi tuleminen ei tarkoita, etten olisi kykenevä hoitamaan töitä samalla panoksella kuin aiemmin. Kaikki on aina järjestettävissä. Äidiksi tuleminen ei tarkoita sitä, että toteuttaa omaa artistista uraansa ”silloin tällöin” -periaatteella. Olen edelleen sama nainen ja artisti kuin ennen lapsiani – nyt vaan tietynlaisella rauhalla, järjestelmällisyydellä ja itsevarmuudella maustettuna. Se ei ole silloin keneltäkään – eikä uralta – pois.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *