ikävä ihminen

Ei hitto. Nyt on vaikeuksista huolimatta blogattava vähän, muuten menee järki. pahoittelen virheitä, lilyä ei ole (vielä) optimoitu ipadiin ja siksi esim. rivinvaihto ei esikatselun jälkeen toimi. voi edelläkävijän tuskaa. 😉

nimittäin kristina carlsonin William N. päiväkirja on aavistuksen ikävystyttävä kirja. en ole yhtään niin hurmiossa kuin koko muu maailma, mikä johtuu olosuhteista, ei kirjasta. koska makaan
omien ikävystyttävien ajatausteni keskellä kaikki päivät (ja vielä pitkään), en meinaa jaksaa lukea 1800-luvun superikävän tutkijakääkän ajatuksia.

mukana on silti loistavia helmiä ja neronleimauksia, joista nautin suuresti – valtaosa tutkijan päivistä ja funtsauksista muistuttaa vain liikaa omiani tällä hetkellä. eivätkä tämän tylsän tutkijan aatokset ole mikään ilo, vaikka kirjassa onkin juuri siksi huumoria. tällä hetkellä vain naurattaa
moinen kärttyinen sivullisuus normaalia vähemmän, ymmärtänette.

lainaus:

”16.7.1898 Jos minulla olisi itsestäni yhtä huono käsitys kuin muilla ihmisillä on minusta, ehkä en jaksaisi elää päivääkään, mutta jos he taas tietäisivät, että olen älykkäämpi, etevämpi ja miellyttävämpi kuin he kuvittelevat, he hämmästyisivät ja inhoaisivat minua vielä enemmän, koska
tulisivat myös kateellisiksi. Näillä asioilla ei ole juuri merkitystä, koska tapaan hyvin harvoja
ihmisiä (abbe H. ei ole enää tervetullut luokseni).”

Nauratti. Kiitän.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Haloo

Ilmaisen olevani hengissä, mutta toivottua pidemmällä sairaslomalla. ipadilla kirjoittaminen on mahdotonta, läppäriä en pysty käyttämään, joten toivon ettette katoa kaikki! Lukenut olen paljon ja toivon mukaan pääsen lähiviikkoina avautumaan kaikista kirjoista, mutta myönnän että nyt on vähän toisenlainen kirjasyksy. 😉 olen myös testaillut ipadia ja ekirjoja, joten totuus tulee siitäkin asiasta (eikä se ole kaunis). Ikävöin lukijoita, mutta i’ll be back! 🙂 Ajattelin lukea uudestaan Camus’n Sivullisen, epäilen, että 16-vuotiaana saattoi mennä siitä jotain olennaista ohi… voikaa hyvin!
ps. lilyssä on uusi palsta, jossa kolumnistina mm. mielestäni aika räväkkä virpi salmi. en saa sitä nyt linkattua tähän tietenkään, mutta löytynee etusivulta tai jostain.
ps2: jos lukutoukka pystyy vain lukemaan ja katsomaan dvd:eitä, arvatkaa kumpi voittaa ajallisesti? no dvd:t. Hävettäisi, jos jaksaisi, mutta tunnustan nyt tämänkin empiirisen kokeen yllätystuloksen.

Kulttuuri Kirjat