Jyväskylän Phantom on komea versio vähemmän tunnetusta musikaalista

Viikon takaisesta viikonloppumatkastani Jyväskylään tuli aivan puolivahingossa teatteriretki, kun päädyin hetken mielijohteesta katsomaan Jyväskylän kaupunginteatterin Phantom – Pariisin oopperan kummitus -musikaalia.

Vein tyttäreni mummolaan viettämään syyslomaansa ja mietin bussissa istuessani, mitä tekisinkään itse Jyväskylässä lauantai-iltana.

Vanhempani olivat käyneet katsomassa Jyväskylän kaupungiteatterin Phantom-musikaalin muutamaa viikkoa aiemmin ja pitäneet siitä, joten katsoin, sattuisiko siitä olemaan näytöstä samana iltana. Kyllä! Mutta näytös oli loppuunvarattu.

Soitin teatterin lippumyymälään ja kysyin, olisiko heillä vielä lippuja, jotka olisi varattu ja joita ei olisi noudettu, ja he kehottivat tulemaan teatterille juuri ennen näytöstä kyselemään asiaa.

Myöhemmin teatterilla kerrotiin, että kaikkia lippuja ei todellakaan ollut vielä noudettu, ja he voisivat myydä noutamattoman lipun minulle viisi minuuttia ennen esityksen alkua. Kaksi lippua todella jäi noutamatta, ja pääsin katsomaan esitystä aivan näin ennalta suunnittelematta!

Jyväskylän Phantom-versio on kirjailija Arthur Kopitin ja säveltäjä Maury Yestonin kirjoittama musikaali, jota ei siis pidä sekoittaa Andrew Lloyd Webberin kuuluisampaan versiointiin Phantomista. Molemmat perustuvat samaan Gaston Leroux’n teokseen Pariisin oopperatalon alla asuvasta epämuodostuneesta miehestä, joka ihastuu Christine-nimiseen laulajattareen ja alkaa tämän yksityisopettajaksi.

Suurelle yleisölle tämä musikaali on jäänyt vieraammaksi siksi, että sitä ei ole koskaan esitetty Broadwaylla, sillä Lloyd Webber ehti ensin. Oli täysin sattumaa, että molemmat Phantomit olivat työn alla yhtä aikaa, ja vuonna 1986 ensi-iltansa saanut Broadway-hitti pysäytti Kopitin ja Yestonin työn useammaksi vuodeksi. Musikaalin tekoa päätettiin kuitenkin jatkaa myöhemmin, ja Kopit-Yestonin Phantom pääsi teatterien lavoille vuonna 1991. Vaikka se jäikin Lloyd Webberin version varjoon, eikä sen kappaleista ole tullut samanlaisia hittejä, siitä on kuitenkin tehty maailmalla lukemani mukaan yli 1000 tuotantoa.

Kyseessä on monilta valinnoiltaan ja jopa henkilöhahmoiltaan erilainen teos, vaikka juoni seuraakin pääpiirteissään samaa kaarta.

Christine ei aloita laulajanuraansa oopperan tanssiryhmästä, vaan saa ensin pestin oopperan diivan pukijana sen jälkeen, kun vaikutusvaltainen, ja sattumoisin nuori ja komea, kreivi de Chandon kuulee hänen laulavan kadulla. Merkittävin ero henkilöhahmoissa on, että juuri tämä kreivi on musikaalin kolmiodraaman kolmas osapuoli, eikä Christinen suurta nuoruudenrakkautta, Raoulia, nähdä tarinassa lainkaan.

Oopperan kummitus, nimeltään Erik, esitetään tässä Phantomissa inhimillisempänä ja lähestyttävämpänä, ja hänellä on myös enemmän dialogia muiden hahmojen kanssa. Kuulemme myös enemmän taustoja Erikin lapsuudesta ja saamme tietää enemmän hänen vanhemmistaan. Toisaalta Erik on Lloyd Webberin kummitusta kylmäverisempi ja raaempi, ja hän jopa tappaa toisen hahmon lavalla, mitä ei näytetä aivan yhtä selvästi Lloyd Webberin Phantomissa.

Tämä aiheuttaa katsojassa oudon ristiriidan. Erikin traaginen tarina saa tuntemaan sympatiaa ja sääliä häntä kohtaan, vaikka seuraavassa kohtauksessa hän murhaakin ihmisiä kylmäverisesti. Sama Tukholma-syndrooma vaivaa myös Christineä, jolla on tässä versiossa enemmän tunteita Phantomia kohtaan. Vaikka hän säikähtää ja pakenee nähtyään Erikin todelliset kasvot, hän haluaisi kuitenkin palata tämän luo.

Myös musikaalin loppuratkaisu poikkeaa olennaisesti Lloyd Webberin versiosta, mutta sitä en paljasta, jotten pilaa tulevaa musikaalinautintoa keneltäkään. Loput voivat ottaa selvää Wikipediasta.

Jyväskylän kaupunginteatterin casti tekee Maiju Sallaksen ohjauksessa musikaalissa kaikin puolin mainiota työtä. Nimiroolissa vierailee baritoni Riku Pelo, joka tulkitsee roolin vivahteikkaasti ja vetää lauluosuudet oopperalaulajan varmuudella.

Christinenä vuorottelevat Johanna Isokoski ja kaupunginteatterin oma Saara Jokiaho, ja tässä esityksessä ääneen pääsi juuri Jokiaho. Näin hänet viime vuonna myös Jyväskylän kaupunginteatterin Peter Pan -musikaalin nimiroolissa, ja ihastelin jo silloin hänen lauluaan. Mutta nyt, wow!

Jokiaho lauloi Christinen vaativat oopperaosuudet niin hienosti, että voisi kuvitella hänen tekevän oopperaa enemmänkin. Viimeistään tämän musikaalin myötä minusta tuli niin suuri Saara Jokiaho -fani, että käyn jatkossa katsomassa Jyväskylän kaupunginteatterin musikaaleja vain hänen vuokseen.

Sivurooleista ylitse muiden nousee oopperan johtajan vaimo, myös Lloyd Webberin versiossa nähtävä ja kuultava Carlotta, joka on oopperan ykkösdiiva, mutta valitettavasti vain miehensä, ei taitojensa ansiosta. Hän laulaa kuin Florence Foster Jenkins ja on syy sille, miksi Erik menettää lopullisesti otteensa. Hykerryttävän roolin tekee Tytti Vänskä.

Puvustuksensa osalta esitys on näyttävä, ja lavastuskin on niin hyvä kuin ilman alkuvuodesta hajonneita lavanostimia voidaan tehdä.

Jee, olipa kivaa, ja hauskaa että joskus pääsee teatteriin ihan näin suunnittelematta sitä kuukausia etukäteen!


Kuvat: Jiri Halttunen, Jyväskylän kaupunginteatteri

Muita ajankohtaisia teatteriarvioitani:

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *