Echinacea-tabletit on nyt pureskeltu - Mitä kävi vastustuskyvylle?

Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: A. Vogel

Aloitin kaksi kuukautta sitten kokeen, jonka tarkoitus oli testata, parantaako A. Vogelin Echinacea-purutablettien pureskeleminen päivittäin vastustuskykyä. Käytännössä yritin olla sairastumatta flunssaan, vaikka se lähes mahdottomalta tuntuikin.

Ja kuinkas sitten kävikään? Sairastuin heti seuraavalla viikolla tablettien pureskelun aloitettuani ja olen ollut siitä lähtien kipeänä tavalla tai toisella jo reilun kahden kuukauden ajan: Alkuun pientä lämpöä ja muita tyypillisiä flunssan oireita parin viikon ajan, sitten kaikki mahdolliset tulehdukset hengitysteissä ja niihin liittyvissä paikoissa: poskionteloissa, suussa, nielussa, silmissä... Viimeisin vitsaus alkoi kaksi viikkoa sitten, ja nyt olen kärsinyt hillittömästä yskästä ja keuhkoputkentulehduksesta.

Voit varmasti arvata, että laulua harrastavalle tällainen sairastelu on melko ikävää. Näihin kahteen kuukauteen on nimittäin mahtunut myös seitsemän keikkaa lauluyhtyeen kanssa, yksi esiintyminen firman bändin kanssa ja kaikkien näiden esiintymisten treenit.

Kolmen ensimmäisen keikan kanssa olo oli vain tukkoinen, mutta laulu kulki hyvin. Sen sijaan neljä viimeistä keikkaa, jotka olivat viime viikolla, sijoittuivat myös keukoputkentulehduksen kanssa samaan aikaan, ja ääni oli sen mukaisessa kunnossa. Onneksi sentään kahdella viimeisellä keikalla viime sunnuntaina Seurasaaren Joulupolulla ääni alkoi toimia taas, ja uskon, että yleisössä kukaan ei kiinnittänyt huomiota pieneen käheyteen. Eikä kukaan varmaan olisi uskonut, että ennen keikkoja olin yskiä keuhkoni pihalle.

Minulle ovat siis viime viikkoina tulleet tutuiksi kaikki mahdolliset nielun ärsytystä ja käheää ääntä helpottavat kurkkutabletit ja -suihkeet. Valitettavasti vaan Echinacea ei näyttänyt tähän virukseen purevan.

Mietin kyllä sitäkin, että olivat tabletit aika mahdottoman edessä. Vaikka kuinka olen pessyt käsiäni, olin tuomittu sairastumaan. 2-vuotias poikamme on nyt ensimmäistä talvea päiväkodissa, ja hän on ollut käytännössä itse jossain flunssassa tai köhässä koko syksyn. Kun hän yskii tai aivastelee, ei hän muista laittaa kättään suun eteen, joten pöpöt leviävät tehokkaasti. Ja itsehän syön usein ruokapöydässä hänen tähteensä, joten tautien leviäminen oli vain ajan kysymys. Oman osansa on kyllä saanut myös Rouva, joka on ollut aivan vastaavasti pienesti kipeä koko syksyn. Poika ja Rouva eivät osallistuneet Echinacea-testiimme.

Entäpä perheen neljäs jäsen?

Todella. Vaikka kolme neljästä tässä perheessä pärskii, niistä ja yskii, neiti 6-v vain painelee menemään ilman mitään oireita. Hänellä ei ole ollut pienintäkään merkkiä flunssasta koko syksynä tai talvena. Hän on kyllä muutenkin hyvin perusterve ja sairastaa lähtökohtaisesta vähän, mutta olisi voinut kuvitella saman taudin käyvän läpi koko perheen, kun muut ovat kärsineet siitä jo pari kuukautta. Hyvää tuuria, hyvää yleistä vastustuskykyä vai Echinacean vaikutusta?

Tyttäreni söi Echninacea-tabletteja päivittäin kolmen tabletin verran. Voin kyllä myöntää, että itse saatoin toisinaan unohtaa tablettini, ja lapset ovat kovin paljon parempia muistamaan tällaisten hyvänmakuisten ravintolisien ottamisen. Tabletithan olivat siis appelsiinin makuisia, joten ne olivat kuin karkkia olisi syönyt.

Echinacean tehoa vastaan on esitetty myös epäilyjä, ja jututin punahattuun tarkemmin tutustunutta Fysiatrian erikoislääkäri Veli-Pekka Valkosta. Hän osoitti minulle muutaman lääketieteellisen julkaisun punahatun tehosta:

  • Kaunopunahatun vaikutusmekanismista: Prevention of influenza virus induced bacterial superinfection by standardized Echinacea purpurea, via regulation of surface receptor expression in human bronchial epithelial cells, pubmed/28279802 / Saatavilla myös A. Vogelin sivuilla kokonaisena artikkelina
  • Meta-analyysi aiheesta: Echinacea reduces the risk of recurrent respiratory tract infections and complications: a meta-analysis of randomized controlled trialspubmed/25784510 / Saatavilla myös A. Vogelin sivuilla kokonaisena artikkelina
  • Echinacea HotDrinkin tehosta verrattuna Tamiflu:hun: Effect of an Echinacea-Based Hot Drink Versus Oseltamivir in Influenza Treatment: A Randomized, Double-Blind, Double-Dummy, Multicenter, Noninferiority Clinical Trial / pubmed/26265958 / Saatavilla myös A. Vogelin sivuilla kokonaisena artikkelina.

En ole lääketieteen asiantuntija enkä yritä sellaista esittääkään, joten en osaa sen kummemmin arvioida näiden tutkimusten sisältöä ja luotettavuutta, mutta Valkonen on itse vakuuttunut Echinacea tehosta ja käyttää valmistetta puolisonsa kanssa, joka sattuu olemaan vielä laulaja.

Tämä flunssakausi on siis itselläni jo menetetty, mutta ehkäpä ensi vuonna onnistun paremmin. Ja sitten on aloitettava punahattukuuri jo syyskuussa. Lokakuun alku oli selvästi liian myöhään.

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ainut mikä minulla toimii lainkaan flunssaan on sinkkisuihke mitä myydään monissa apteekeissa. Välittömästi kun alkaa edes pienesti korvaa kutittaa tai kurkussa karheutta tuntua, niin samantien sinkkisuihketta ääntä kohti. Olen kokeillut vaikka mitä valmisteita, sillä olen usein puolet vuodesta flunssakierteessä astman vuoksi. Parhaimmillaan nopealla aloituksella olen saanut pysäytettyä flunssan pelkästään nieluun eikä astma ole pahentunut lainkaan. Ennen jokainen pienikin flunssa laukaisi astman pahenemisvaiheen. Suosittelen myös muita astmaatikkoja kokeilemaan. Nyt minulla on aina varastossa yksi suihkepuollo, jotta voin aloittaa flunssan nujertamisen vaikka keskellä yötä.

LL matkalla LT:ksi (Ei varmistettu)

Mä harjoituksen vuoksi kävin läpi noita tutkimuksia. Ensimmäiseen mullakaan ei riitä kompetenssi sanomaan oikein mitään, paitsi että kaunopunahatulla voi olla uskottava vaikutusmekanismi tämän perusteella.

Artikkeli Tamiflusta voi päätellä että kaunopunahattu ei ole huonompi kuin Tamiflu, mutta toisaalta voidaan myös päätellä että Tamiflu ei myöskään ole mikään ihmelääke - parantuneiden osuus nousee ajan kuluessa, kuten tapahtuisi spontaanistikin.

Meta-analyysit ovat sinällään ikään kuin paras tapa tuottaa näyttöä, mutta meta-analyysin luotettavuus riippuu täysin siihen otettujen tutkimusten laadusta. Kaunopunahatusta on tehty myös Cochrane-katsaus, jossa päädytään vähän konservatiivisempaan kannanottoon huomioiden tutkimusten laatu (24 löydetystä randomoidusta tutkimusesta kymmenessä harhan riski arvioitiin pieneksi) - "Echinacea products have not here been shown to provide benefits for treating colds, although, it is possible there is a weak benefit from some Echinacea products: the results of individual prophylaxis trials consistently show positive (if non-significant) trends, although potential effects are of questionable clinical relevance."
https://www.cochrane.org/CD000530/ARI_echinacea-for-preventing-and-treat...

Summa summarum: lääketieteessä mikään asia on harvoin mustavalkoinen ja kokonaiskuvan hahmottaminen ei ole helppoa asiantuntijoillekaan. Tieteeseen myös kuuluu tutkimusten kyseenalaistaminen, on normaalia että erittäin korkealaatuisetkin asiantuntijat saavat näkemyseroja aikaan yksittäisten tutkimustulosten merkityksestä.

Onhan näitä (Ei varmistettu)

Vastustuskyky rakentuu, kai, vähitellen. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän sairastaa.
Meillä on päiväkotikausi ohi ja koululainen oli syksyn todella terveenä, kunnes joulukuussa alkoi flunssakausi: kuumetta, nuhaa, yskää.
Pk-ikäisten lasten vanhemmat yleensä sairastaa samoja tauteja lastensa kanssa, sekin taitaa olla ihan normaalia.
Mun perhe on lapsen päiväkotiajasta alkaen syönyt maitohappobakteeria päivittäin. En osaa sanoa paljonko se on auttanut mihinkää sairasteluun/sairauttomuuteen, mutta ehkä taudit olisivat olleet pahempia ilman niitä? Mene ja tiedä.

Kommentoi