Leikkitreffit Leikkiluolassa

Pitää tehdä yksi tunnustus: emme ole käyneet lapsen kanssa kertaakaan yhdessäkään sisäleikkipuistossa.

Se ei ole jotenkin tuntunut tarpeelliselta, enkä ole osannut sellaisia kaivatakaan, sillä niitä ei varmaan ollut edes keksitty silloin, kun olin itse lapsi.

IMG_3982.jpg

Teimme nyt kuitenkin leikkitreffit Hakaniemen Leikkiluolaan tytön parhaan päiväkotikaverin kanssa.

IMG_3967.jpg

IMG_3929.jpg

Leikkiluola on pääkaupunkiseudun sisäleikkipuistoista sijainniltaan keskeisin, ja se sijaitsee Hakaniemen torin alla. Aika mukava sijainti myös meille.

IMG_3920.jpg

Ja nyt tulikin sitten mietittyä, että miksi täällä ei ole käyty jo aiemmin. Paikka oli juuri sopiva tällaisille kolmevuotiaille.

IMG_3976.jpg

Tarjolla oli useita pomppulinnoja, pari pallomerta, kiipeilytelineitä, trampoliineja, liukumäkiä ja huippuhauska kiipeilyseinä. Ihan yllätyin, miten ketterästi tyttö kipusi sen ylös ja liikkui vielä sivusuunnassa seinän toiselle laidalle ennen kuin kiipesi taas alas.

IMG_3963.jpg

 Lapsilla oli superhauskaa, ja he juoksivat ja pomppivat kahden tunnin ajan niin, että pelkkä katselu hengästytti. Ja jos heiltä olisi kysynyt, he olisivat varmasti viettäneet siellä vaikka koko päivän.

IMG_3954.jpg

Sisäänpääsymaksuun (12 euroa) sisältyi myös kaksi polettia, joilla pääsi karuselliin ja autokyytiin. Kun liikkeellä oli kaverin kanssa, nämä huvit sai kokea tietty kahdesti.

IMG_3905.jpg

No nyt tästä innostuneena tuli heti tarve lähteä kokeilemaan niitä muitakin sisäleikkipuistoja. Seuraavaksi lähin, SnadiStadi, sijaitsee Ruoholahdessa, ja HopLopeja on kehien tuntumassa sekä Helsingissä, Espoossa että Vantaalla. 

Onko kokemuksia ja suosituksia? Onko HopLopeissa eroja?

 

WWW: leikkiluola.fi

Kommentit (15)
  1. Vantaan Tammistossa on SuperPark ja sieltä löytyy tekemistä myös aikuisille 🙂

    1. Pitääpä tutustua siihenkin!

  2. Sitten on vielä Huimala. Se oli ainakin muutama vuosi sitten hieno, mutta ehkä vähän vanhemmille sopiva.

    1. Haa, joo! Tosiaan ehkä vähän vanhemmille. Kolmevuotiaasta kun pitäisi maksaa jo 20 euroa, niin silloin pitäisi olla varma, että siellä sitten on myös tekemistä koko rahan edestä.

      1. Huimala muutti tässä syksyllä pois kolmoskehän varresta Konalaan, ja samalla pienten osalta tarjonta kyllä kapeni, mutta isojen osalta parani. Siellä on katonrajassa sitten vielä yli 120-senttisille Korkee-tyyppinen kiipeilysetti, mutta erillismaksusta tietty sekin. Huimala on kyllä kallis, mutta mä kun olen tämmöinen mieleltäni lapsi, niin viihdyn siellä ite 😀 Mattoliukumäki sais olla vähän hurjempi mutta trampoliinit ja vaahtomuovikuutioallas nostaa aikuisellekin hien pintaan, ja se on siellä ihan sallittua ja toivottavaa. Ja meidän melkein 3 v on viihtynyt isojen puolella muutenkin, joten pienten pallomeren ym. menetys ei kuitenkaan varsinaisesti kirpaissut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *